Pelkkä menestys ei takaa eurotulvaa

Iivo Niskanen ja Krista Lähteenmäki ovat kaksi urheilijaa, jotka ovat jo nuorina pärjänneet hyvin myös yhteistyökumppanimarkkinoilla. Ladulla menestys on ollut vain yksi tekijä siinä, että tukijoita on löytynyt.

Iivo Niskanen ja Krista Lähteenmäki ovat kaksi urheilijaa, jotka ovat jo nuorina pärjänneet hyvin myös yhteistyökumppanimarkkinoilla. Ladulla menestys on ollut vain yksi tekijä siinä, että tukijoita on löytynyt.

Niskanen on pari vuotta kuulunut Vuokatti Ski Team Kainuuseen, jossa hän osaltaan hyötyy olemassa olevasta tiimistä ja sen myymisestä. Seuran manageri Hannu Koivusalo toimii myös Niskasen managerina, ja tietää nuoren yksilölajin urheilijan ”myymisen” haasteet.

– Mediajulkisuutta harvoin on ympärillä. Se taas on aika monesti ratkaisevassa roolissa siinä, että urheilijalla on ”nimeä”. Jos nuorta urheilijaa vie yksinään eteenpäin, on hyvä ottaa tavoitteeksi arvokisat, vaikka olympialaiset, ja yrittää saada siihen useampivuotisia kumppaneita. Siinä voisi olla mukana menestyksen kautta tulleita bonuksia tai muuta.

– Kun nuori urheilija on osa tiimiä, on vaan arvioitava, montako urheilijaa tiimissä voi olla niin, että kaikki kokevat siitä hyödyn saavansa. Luonnolliselta tuntuu ajatusmalli, että tiimillä on yhteisiä kumppaneita, jotka ovat koko porukalle, ja päälle kummiyrityksiä, jotka ovat tietyille urheilijoille. Sellainen ajatusmalli voisi olla myynnillisesti.

Olisi helppo ajatella, että olympiavoittajalle yhteistyökumppaniehdokkaita tulee ovista ja ikkunoista, mutta todellisuus ei ole näin.

– Menestyksellä on positiivinen vaikutus, se tekee tilanteen järkevämmäksi. Kannattaa ottaa eri paikkoihin yhteyksiä. Tätä taloustilannetta se ei kuitenkaan muuta valitettavasti mihinkään. Lisäksi, kun sitä peilataan suomalaiseen sponsorointikulttuuriin, ei tämä helppoa ole.

– Kun Iivon uralle mahtuu aika todennäköisesti kahdet, jopa kolmet olympialaiset, näkisin järkevänä rakentaa paketin olympiadin kerrallaan. Tavoitteena on saada kumppanirakenne sellaiseksi, ettei se muuta satsaamisen mahdollisuutta vaikka tulisi sairastelujen takia välillä huonokin vuosi, Koivusalo sanoo.

Pitkäkestoisiin kumppanuuksiin tarvitaan paljon muutakin kuin menestystä, persoona on tärkeä. Tätä Koivusalo muistuttaa nuorille urheilijoille.

– Urheilullinen tulos on oikeastaan ikinä niin kova, etteikö personalla olisi merkitystä. Toisaalta kannattaa muistaa, että julkisen roolin vetäminen on äärimmäisen raskasta. Kannattaa olla oma itsensä. Samoin kannattaa olla luova, kun miettii yritysyhteistyövaihtoehtoja, miettiä yrityksen mahdollisia tarpeita.

Myös vastineena voi tarjota muutakin kuin näkyvyyttä.

– Kun näkyvyyttä ei juuri ole, voi olla esimerkiksi omaan lajiin liittyvää opetustoimintaa, kuten hiihtokoulujen ja sauvakävelyiden vetämistä. Niillä on arvoa kumppaneille, joko asiakastilaisuuksissa tai henkilökunnan liikuttamisessa, Koivusalo sanoo yhtenä esimerkkinä.

HannuKoivusalo240214Hannu Koivusalo on toiminut menestyksekkäästi Vuokatti Ski Team Kainuun ja nyt myös Iivo Niskasen managerina. Kuva: Kestävyysurheilu.fiManageriksi ei ole yhtä ainoaa tietä. Usein nuoren urheilijan jonkinlaisena managerina toimii isä tai äiti. Krista Lähteenmäellä isä Ari Lähteenmäki on hoitanut yhteistyökumppaniasioita alusta lähtien, ja hoitaa yhä.

– Aluksi saimme urheiluliikkeestä alennuksia varusteisiin. Tämän jälkeen neuvottelimme paikallisten yritysten kanssa. Myös kontaktien ja suhteiden kautta on saanut hyvin vinkkiä potentiaaleista sponsoreista, Ari Lähteenmäki sanoo.

Koivusalo arvelee pienestä paikkakunnasta olevan etua, jos paikkakunnalla on kuitenkin kohtuullisesti yrityselämää.

– Aika monesti pieniltä paikkakunnilta puuttuu ainakin korkeimpien tasojen palloilujoukkueet. Perinteiset yksilölajit ovat usein myös aika hyvässä kurssissa tällaisilla paikkakunnilla, Koivusalo sanoo.

Niskasen pääyhteistyökumppani on paikkakunnan iso yritys. Lähteenmäki puolestaan kokee yleisesti vahvasti, että paikkakunnan pienuudesta on heidän kohdallaan ollut etua.

– Ihmiset ovat jo entuudestaan tunteneet minut tai Kristan. Luonnollisesti myös hyvä menestys auttoi yhteystyökumppaneiden hakemisessa ja saamisessa. Alkuun oli hankalaa, sillä ei ollut taustatietoa eikä kokemusta oikeasta hinnasta. Kokemuksen mukaan hinnoitteluun on tullut varmuus, sillä tietää paremmin ”oikean hintatason”, Lähteenmäki sanoo.

Siinä onkin kaksi kannustavaa esimerkkiä nuorille urheilijoille kumppaneiden hankintaan.

Tämä oli markkinointijuttusarjan neljäs ja viimeinen osa. Lue aiemmat osat alla olevista linkeistä.

>> Osa 1
>> Osa 2
>> Osa 3

– Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026