Pärmäkoski sai järkevillä hiihdoilla kroppansa toimimaan korkealla

Suomen ykkösnimi siirtyy Tour de Ski -kiertueella Sveitsistä Italiaan kymmenennellä sijalla.

Suomen ykkösnimi siirtyy Tour de Ski -kiertueella Sveitsistä Italiaan kymmenennellä sijalla.

Krista Pärmäkoski sai sairastelun sävyttämään alkukauteensa uutta potkua Tour de Ski -kiertueelta, joka on usein kirittänyt hänen kuntoaan kohti kauden arvokisoja. Maastohiihtokiertueen ensimmäisenä viikonloppuna Pärmäkoski koki onnistuneensa odotettua paremmin, sillä hän siirtyi toiselle kisapaikkakunnalle Italiaan kymmenennellä sijalla. 

Pärmäkoskea arvelutti sveitsiläisen kisapaikan Val Müstairin korkeus, sillä ladut veivät hiihtäjät noin 1  700 metrin korkeuteen. Joinakin aiempina vuosina Pärmäkoski leireili omissa oloissaan korkealla ennen vuodenvaihteen kilpailurupeamaa, mutta tällä kertaa valmistautuminen ei ollut optimaalinen. Joulukuun maailmancupit väliin jättäneet suomalaiset matkustivat Sveitsiin vasta pari päivää ennen h-hetkeä ja asuivat huomattavasti kisamaisemia alempana.

– On ollut mysteeri, miten kroppa toimii. On mennyt hyvin, mutta se vaati järkeviä hiihtoja, Pärmäkoski kertoi Hiihtoliiton äänitallenteessa.

Sunnuntaisessa 10 kilometrin takaa-ajokilpailussa hän paransi kaksi pykälää ja toivoo vielä vahvempaa menoa Italiassa.

–  Nyt uskaltaa hiihtää kovempaa alusta asti, sillä äkkikuolema ei tule niin helposti, Pärmäkoski ennakoi Toblachin noin 1  200 metrin korkeutta, jossa hiihtäjät myös asuvat.

Kuuntele Pärmäkosken kommentit:

Kuuntele Johanna Matintalon kommentit:

Kuuntele Jasmi Joensuun kommentit:

Diggins otti kärkipaikan

Naisten kärkipaikka vaihtui Ruotsista Yhdysvaltoihin, kun Jessica Diggins ja Rosie Brennan ylittivät maalilinjan ennen matkan varrella vetoapua tarjonnutta Frida Karlssonia. Kaksi ensimmäistä etappia voittanut Ruotsin Linn Svahn putosi kuudenneksi.

Pärmäkoski hiihti ison osan matkaa Venäjän Natalia Nerpjajevan, Saksan Katharina Hennigin ja Ruotsin Maja Dahlqvistin kanssa. Hennig pysyi edellä, mutta kaksi muuta matkakumppania putosivat suomalaisen taakse.

– Pidimme ihan kohtuu hyvää vauhtia, kun arvelin, että Ebba Andersson tulee takaa, Pärmäkoski kertoi. Ennakkosuosikeihin kuulunut Andersson hyytyi kuitenkin 18:nneksi.

Takaa-ajossa paljon yksin hiihtänyt Johanna Matintalo on kiertueella 21:ntenä, hiihtämistä myrkyksi kuvannut Jasmi Joensuu 39:ntenä ja Katri Lylynperä 46:ntena.

STT – Kaija Yliniemi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026