Pärmäkoski hallitsi naisten kilpailua, Niskasella ”pirteää menoa”

Naisten vapaan 12 kilometrillä mestariksi hiihti odotetusti Krista Pärmäkoski, joka sai palkintokorokkeelle seuraa Kerttu Niskasesta ja Riitta-Liisa Roposesta. Pärmäkosken voittomarginaali Niskaseen oli 30,9 sekuntia.

Naisten vapaan 12 kilometrillä mestariksi hiihti odotetusti Krista Pärmäkoski, joka sai palkintokorokkeelle seuraa Kerttu Niskasesta ja Riitta-Liisa Roposesta. Pärmäkosken voittomarginaali Niskaseen oli 30,9 sekuntia.

 – Kaikilla taisi olla aika ahnas alku, mutta kun Kepan sain kiinni ja kuulin, että hän on toisena, hiihto rentoutui. Viimeinen kierros oli rennompaa. Ihan kivaa oli, olihan se raskasta taas pitkästä aikaa. Hyvä kova kisa, nyt on tärkeintä, että palautuu ennen korkealle lähtöä, perjantaina leirille lähtevä Pärmäkoski sanoi.

Hänen suunnitelmissaan on suunnata Seiser Almiin ja Anterselvaan, mutta matkustusrajoituspäätösten myötä kohde voi vielä vaihtua. Kotimaassa harjoitteluaan jatkaa sen sijaan Niskanen, jonka sprinttimeno tyssäsi sauvarikkoon, mutta sunnuntai ”pirteää menoa”.

– Kun viime vuonna sprintin hiihdin näissä kisoissa alle, en päässyt normimatkalla yhtään mihinkään. Siihen nähden oli ihan jaksavaa menoa, nyt kuitenkin oli maajoukkueleiri alla. Aika lailla olen sellaisessa tilanteessa missä toivon. Harjoituskausi aloitettiin aikaisemmin, ja olen päässyt nopeammin parempaan kuntoon, Niskanen sanoo.

Riitta-Liisa Roponen totesi suorituskykynsä olevan mallillaan, sillä hän käänsi pronssitaiston edukseen.

– Olen treenannut tosi kovaa määrällisesti ja myös tehollisesti, olen nauttinut. Se on sopinut minulle. Haluan käydä kisoissa nyt kun niitä ei ole ollut, Roponen sanoi iloisena.

kepa ritu rullahiihto HLKerttu Niskanen ja Riitta-Liisa Roponen iloisina mitalit kaulassa. Kuva: Heidi Lehikoinen

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026