– Paavo Nurmi oli ehdoton pyrkimyksissään kohti täydellisyyttä, säälimättömyydessä ja itseään säästämättömyydessä.

Kaikilla elämänalueilla hän teki aina kaiken ja vähän enemmän, kuvailee Karo Hämäläinen, jonka tuore romaani Yksin (WSOY, 2015) on Nurmen fiktiivinen omaelämäkerta.

Juuri ehdottomuus kuvaa Hämäläisen mukaan Nurmea parhaiten. Paavo Nurmen persoona on kiehtonut kirjailijaa jo teini-iästä asti.

– Tunnen Nurmea kohtaan suurta ihailua, mutta samalla myös sääliä. Pyrin tekemään elämässäni paljon, ettei minusta tule yhtä katkera vanhus kuin Nurmesta, Hämäläinen sanoo.

Hän kertoo näkevänsä Nurmessa paljon yhtäläisyyksiä itseensä, mikä vaikutti romaanin muodossa ilmestyneeseen tulkintaan Nurmen elämästä.

– Nurmen myyttisen persoonan kautta olen tutkinut asketismia, nautinnosta kieltäytymistä ja perfektionismia. Nurmen kuvaaminen on oikeastaan vain ponnahduslauta päästä kuvaamaan Nurmen kaltaista ihmistä ja sitä kautta tutkiskelemaan laajemmin ihmisyyttä, pohtii Hämäläinen.

Monissa kirjallisuusarvioissa teoksen on mainittu olevan niin todentuntuinen, että sitä alkaa lukea kuin tietokirjaa, mutta Hämäläinen korostaa romaanin olevan kaunokirjallinen, taiteellinen tulkinta Paavo Nurmen elämästä.

– Wäinö Aaltosen patsaassa Nurmi ponnistaa päkiältä, vaikka oikeasti hän astui koko jalkapohjalla. Yhtä lailla romaani on taiteellinen tulkinta Nurmesta.

Myyttinen Nurmi

Paavo Nurmi oli aikanaan yksi ensimmäisistä ammattimaisesti harjoitelleista juoksijoista Suomessa, joskin hänellä oli jo esikuvanaan Kolehmaisen veljekset. Nurmi valmensi itse itseään perehtyen kaikkeen valmennustietouteen, mitä 1910–1920-luvuilla oli saatavilla.

– Nurmi oli valtavan kiinnostunut etsimään uutta ja jaksoi keskittyä ja paneutua asioihin hirveällä innolla. Sama päti myös juoksu-uran jälkeiseen liikemiehen uraan, Hämäläinen kuvailee Nurmen luonnetta.

Nurmen vähemmän tunnettu ura menestyksekkäänä liikemiehenä ja talojen rakennuttajana perustui samoin hänen itse opiskelemilleen taidoille.

Hämäläisen romaanissa tarina rakentuu asiantuntevan faktapohjan päälle. Pohjatyötä tehdessään hän vieraili ahkerasti Urheilumuseossa lukemassa 1920-luvun urheilulehtiä, katseli Elävän arkiston filmejä ja myös amerikkalaisia tallenteita. Antero Raevuoren kirjoittaman Nurmi-elämäkerran hän jätti kuitenkin tänä jaksona lukematta.

– Raevuoren kirja oli nuorena minulle merkittävä Nurmi-myytin luojana, mutta kirja sisältää paljon tulkintoja ja kannanottoja, enkä halunnut siirtää niitä omaan teokseeni. Raevuoren teos sai ilmestyessään kritiikkiä ja sen näkemyksistä on kiistelty. Nurmesta on kirjoitettu paljon ja tehty taidetta, mutta tieteellisesti tarkka primaarilähteitä käyttävä elämäkerta puuttuu, Hämäläinen huomauttaa.

Nurmi raivaajana

Karo Hämäläinen seuraa aitiopaikalta Paavo Nurmen maailmanmainetta. Keittönsä ikkunasta hän näkee, miten Helsingin olympiastadionin naapurissa sijaitsevalla, Wäino Aaltosen veistämällä Nurmi-patsaalla vierailee päivittäin bussilastillisia turisteja.

– Nurmi on edelleen maailman tunnetuin omilla jaloilla kulkenut suomalaisurheilija ja hänellä on kaikkien aikojen suurin olympiakultamitalisaalis yleisurheilussa. Saattaa olla, että hänet tunnetaan maailmalla paremmin kuin Suomessa, Hämäläinen arvioi.

Yhdekän olympiakultaa vuosina 1920—1928 juossut Nurmi menestyi Suomen kansalle tärkeänä aikakautena. Häntä ja muita juoksijasankareita käytettiin kansallisen identiteetin luomisessa ja ihanteellisen suomalaisen kuvina. Valtion tilaama Paavo Nurmi -patsas on tästä yksi esimerkki taiteen puolella. Hämäläinen näkee juoksijoiden kuvaamisessa myös yhtäläisyyksiä suo, kuokka ja Jussi -myyttiin:

– Samalla tavalla kuin Jussi raivaa peltonsa vaikeissa olosuhteissa ja kovalla työllä askeettisesti eläen ja saaden palkakseen selkävaivoja, kuvattiin Suomen juoksijoiden nousevan köyhistä oloista kovalla työllä maailmanmaineeseen, vertaa Hämäläinen suomalaisuuden kärki-idoleiden tarinoita.

Millainen Suomen juoksuhistoria olisi ilman Nurmea? Äkkiseltään Hämäläinen sanoo, että ehkä jumaloisimme sitten Ville Ritolaa, jolla ei ollut olympialaisissa muuta estettä voittoihin kuin Paavo Nurmi, mutta tarkemman pohdinnan jälkeen Nurmi tuntuu sittenkin korvaamattomalta.

– Molempien kultamitaleista osa on joukkuejuoksuista, joissa Suomi ei ehkä olisi saanut kultaa ilman Nurmen panosta. Ritola ei näkynyt Suomessa vaan muutti Amsterdamin olympialaisten jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin, eikä Ritolan persoona ole samanlainen myyttinen hahmo kuin Nurmi. Itse asiassa uskon, että jos Paavo Nurmea ei olisi, muistaisimme nykyistä vähemmän niin Ritolaa kuin Hannes Kolehmaistakin. He olivat kolmikko, joka yhdessä oli suomalaisuuden myytin ja kansakunnan itseymmärryksen kannalta enemmän kuin kukaan heistä yksin, analysoi Hämäläinen kestävyysjuoksun kultavuosien merkitystä.

Juokseva kirjailija

Urheiluhistoriallisessa romaanissa kohtaavat Hämäläisen kiinnostuksen kohteet kirjallisuus ja juokseminen. Kirjailijan päivät alkavat juoksulenkillä.

– Olen juoksentelija, aloitin aikuisiällä 12 vuotta sitten, kertoo Hämäläinen.

Hän kertoo pitävänsä kevyistä PK-lenkeistä, eikä ole kokeillut ohjelmallista harjoittelua. Siitä huolimatta Tampereen mäkisellä ja mutkaisella reitillä syntynyt maratonennätys on 3:04:03.

– Olen juossut 15—20 maratonia. Nyt tuntuu vähän, että ne on nähty. Kokeilin tänä kesänä polkujuoksua ja se oli tosi hauskaa. Ohjelmallisempi harjoittelukin on alkanut vähän kiinnostaa, 39-vuotias Hämäläinen kertoo.

Urheilijapersoonat kiehtovat juoksevaa kirjailijaa laajemmasta näkökulmasta.

– Suuret urheilijat ovat suuria taiteilijoita. Heidän hahmojensa kautta voi taiteessa tarkastella Ihmistä isolla iillä. Romaani ei näe urheilijaa vain urheilijana, vaan ihmisenä.

Hämäläisen Paavo Nurmi -romaani Yksin on Kestävyysurheilu.fi:n Kuukauden kirja.

– Outi Hytönen