Ongelmat keuhkoputkissa vesittivät Iivo Niskasen Tourin ja kramppi häiritsi loppunousussa – ”En kerta kaikkiaan meinannut päästä maaliin”
Hyvärisen kohokohta loppunousussa oli Johannes Kläbon ohittaminen.
Hyvärisen kohokohta loppunousussa oli Johannes Kläbon ohittaminen.
Iivo Niskanen kamppaili Tour de Skin viimeisen Val Di Fiemmessä hiihdetyn osuuden kivut riesanaan. Niskasen hengitystiet ärtyivät ankarassa kisarupeamassa, joten kilpaileminen oli tuskallista koko viikonlopun.
Kaiken kukkuraksi Niskanen loukkasi lonkan koukistajan Alpe Cermisin nousun alla. Vaivat taivuttivat hänet loppunousussa sijalle 27. Kokonaistuloksissa hän valahti viidenneltä sijalta kymmenenneksi.
– Yritin tulla, minkä pystyin, Niskanen tiivisti Tourin seitsemännen ja viimeisen kilpailupäivän.
– Mutta ei se helppoa ollut. En kerta kaikkiaan meinannut päästä maaliin.
Niskasen suksi jumiutui nousun alla ilmeisesti toisen hiihtäjän sukseen. Se ”nappasi” koukistajassa, ja ylämäessä lihakseen iski kramppi.
Nousun alku kulki vielä mallikkaasti, mutta kipu paheni kavutessa. Median haastateltavaksi Niskanen saapui kahteen sukseen raskaasti nojaten.
– Ei auta kuin odotella ja saada jotain syömistä, Niskanen totesi ja arveli krampin laukeavan seuraavaksi päiväksi.
Alexandr Bolshunov nousi Tour de Skin voittajaksi. Kuva: Modica/NordicFocus
Keuhkoputki ärtyi Toblachissa
Aleksandr Bolshunov ja Sergei Ustjugov kaappasivat maastohiihdon 14. Tour de Ski -kiertueelta Venäjälle kaksoisvoiton. Kilpailusarjaa ennen päätöspäivää johtanut Norjan Johannes Hösflot Kläbo uupui rajussa nousussa ja putosi kolmanneksi.
Niskanen putosi kärkikahinoista lopullisesti perjantain yhteislähdössä, jossa hänen olisi pitänyt tahkota aikaeroa pahimpiin vastustajiinsa. Tourin päätteeksi selvisi, ettei hän startannut Val di Fiemmen lähtöihin parhaassa kunnossa.
– Olin eilisen jälkeen vielä siedettävillä sijoilla, mutta lopputulos on pettymys, Niskanen totesi.
– Keuhkot olivat rikki nämä kolme päivää. Mitään muita oireita minulla ei ole, mutta keuhkot olivat tosi lujilla.
Loppunousu oli Lari Lehtosen paras kilpailu Tour de Skillä. Kuva lauantain sprintistä. Kuva: Modica/NordicFocus
Niskanen arveli, että keuhkoihin tuli ”vaurio” Toblachin rajun kilpailun ja kuivan ilman yhteisvaikutuksesta.
Jatko-ohjelmastaan Niskanen päättää, kun hengitys sujuu taas normaalisti ja kivutta.
– Katsotaan, milloin pystyy taas hiihtämään, Niskanen sanoi.
Hyvärinen hiihti tasaisen hyvin
Perttu Hyvärinen oli Alpe Cermisin nousussa paras suomalainen etapin 15. sijallaan. Hän päätti seitsemän kilpailun kiertueen 14. sijaan.
– Tämä kruunasi hienon Tourin. Tällä kiertueella ei saa tulla huonoa päivää, eikä sellaista minulle nyt tullut. Hyvältä maistuu kieltämättä, Hyvärinen iloitsi.
Lauri Lepistön hiihto parani kiertueen loppua kohden. Kuva: Modica/NordicFocus
Hyvärisen loppunousun kohokohta oli Kläbon ohitus.
– Lähdin ehkä liian ujosti, mutta sain nousussa napsittua selkiä aika hyvin. Kläbon saavuttaminen tuntui äärimmäisen hyvältä. Hän on lajin rokkistara, jota kaikki seuraavat tällä hetkellä, Hyvärinen kertasi kilpailua.
Lehtonen onnistui nousussa
Lari Lehtosen sija kokonaiskilpailussa oli 38:s ja ensi kertaa kiertueella hiihtäneen Lauri Lepistön 43:s. Sunnuntaina Lehtonen oli 34:s ja Lepistö 47:s.
– Tämä saattoi olla minulta Tourin paras kilpailu. Oli paikoitellen aika jyrkkää, mutta perille päästiin, Lehtonen kommentoi hiihtoaan.
Lepistö joutui taistelemaan rinteessä huonoimmalla tekniikallaan eli kuokalla.
– Aina, kun pääsin käyttämään wassua, sain edellä meneviä kiinni, Lepistö kertoi viimeisestä etapista.
– Pääsy kiertueelle oli urallani selkeä askel eteenpäin. Kokonaisuudessaan tämä oli rohkaiseva kokemus, vaikka kiertue oli kaksijakoinen.
Lepistö onnistui Sveitsin Lenzerheidessa hyvin. Toblachissa oli vaikeampaa. Päätösosuus Val di Fiemmessä onnistui parhaiten.
– Kiertueen lopussa hiihtoni oli tosi hyvää, sprintissä maailmancupin pisteille päässyt Lepistö totesi.
Norjalainen olympiavoittaja Simen Hegstad Krüger oli Alpe Cermisin kovin nousija. Norjan Sjur Röthe oli toinen ja kokonaisvoittaja Bolshunov kolmas.
STT–Pasi Rein




