Olli Hiidensalo ei muista Pokljukan kaatumisesta mitään: ”Olisin mennyt ampumaan viidennen kerran.”
Pokljukan hurja kaatuminen joulun alla aiheutti aivotärähdyksen ja reilun viikon treenitauon ampumahiihtäjä Olli Hiidensalolle ja niinpä hän lähti Vuokattiin treenaamaan maailmancupin kisojen sijaan. Hiidensalo tarvitsi pienen treeni- ja toipumisjakson kisojen kiertämisen sijaan.
Pokljukan hurja kaatuminen joulun alla aiheutti aivotärähdyksen ja reilun viikon treenitauon ampumahiihtäjä Olli Hiidensalolle ja niinpä hän lähti Vuokattiin treenaamaan maailmancupin kisojen sijaan. Hiidensalo tarvitsi pienen treeni- ja toipumisjakson kisojen kiertämisen sijaan.
Televisiokuvissa päästin joulun alla todistamaan Olli Hiidensalon hurjaa kaatumista Slovenian Pokljukan takaa-ajokilpailussa. Tuloksena aivotärähdys, musta silmä ja kunnon ruhjeet naamaan ja pakollinen huilitauko.
– Pokljukan jälkeen minulle tuli täyslepoa reilun viikon verran, etten pystynyt mitään tekemään. Sain siinä rytäkässä aivotärähdyksen, enkä muista tapahtuneesta oikein mitään. Seuraavat muistikuvat ovat vasta ambulanssista, Hiidensalo kertoo Pokljukan hurjasta kaatumisesta.
– Olisin mennyt ampumaan jopa viidettä kertaa, Hiidensalo nauraa asialle näin jälkikäteen.
– Joulun aikaan olin kotona Nummi-Pusulassa ja tein vähän metsähommia. Samalla sain myös vähän henkistä lepoa tiukan kisajakson jälkeen.
Niinpä Hiidensalo ei lähtenyt muun ampumahiihtomaajoukkueen mukaan Oberhofin ja Ruhpoldingin maailmancupin kisoihin, vaan liittyy ryhmään vasta ensi viikolla Anterselvan kisoissa. Saksan sijaan Hiidensalo lähti Vuokattiin harjoittelemaan.
– Tämä on yhdistetty toipumis- ja treenijakso, Hiidensalo kertoi Vuokatista Kestävyysurheilu.fi:lle.
– Päävalmentajan (Marko Laaksonen) mielestä oli vielä parempi toipua Pokljukan tärskystä. Se oli nimenomaan ammuntaposki, jota loukkasin siinä kaatumisessa ja senkin suhteen täytyi olla vielä tarkkana. Yhtään en ole vielä ampunut ennen Vuokattiin lähtöä.
Hiidensalo kaipasi tähän rakoon hyvää harjoittelujaksoa ja ammuntaharjoituksia.
– Ja nimenomaan ammunnan takia tulin tänne Vuokattiin ja tarkoitus on rakentaa hyviä ampumatreenejä ja kaikki ammunta nimenomaan hiihdon kanssa. Samoin myös kaikki tehot tehdään ammunnan kanssa, se on nyt nyrkkisääntö ja kaikkein kehittävintä, Hiidensalo kertoo ampumahiihtäjän ampumatreeneistä kilpailukaudella.
Hiihtovauhti kasvanut
Vaikkei Hiidensalo ole vielä toistaiseksi saanut maailmancupin pisteitä tällä kaudella, on hän suhteellisen tyytyväinen alkukauteensa, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin on ollut.
– Östersundissa oli vähän selän kanssa ongelmia, Hiidensalo kertoo.
Mutta eteenpäin menoa hän on jälleen nähnyt.
– Perustekemisen taso on noussut ja hiihtovauhti kasvanut. Pokljukassa huomasin, että hiihtovauhti oli selvästi parempaa mitä on ollut aiemmin. Pitäisi kuitenkin vielä ampua paremmin, sillä ammunnan taso on ollut todella korkealla tasolla maailmancupin kisoissa.
Hiidensalo ei myöskään usko, että tauolla olisi enää suurta haittaa loppukauden kisoihin.
– Vielä en tehoja ole juurikaan hiihtänyt, mutta hyvältä on muuten harjoituksissa tuntunut, enkä menettänyt mitään kaatumisen takia. Sitä nyt ei vielä tiedä, että oliko kaatumisella jotain vaikutusta selkään, Hiidensalo sanoo.
– Jotain hyötyäkin siitä oli, että sain nyt hyvän kahden viikon treenijakson aikaiseksi. Uskon, että tarvitsin sellaisen nyt, jotta kunto kestää koko kauden kevääseen ja Kontiolahdelle asti. Viimeistelyjaksollahan ei enää ihmeitä tehdä ja kisareissuillahan kunto ei kasva, kun ei pääse harjoittelemaan, vaan siellä vaan herkistellään ja palautellaan ja hierotaan, Hiidensalo näkee onnen onnettomuudessa.
Olli Hiidensalo Itävallan Hochfilzenin upeissa maisemissa joulukuussa. Kuva: Manzoni/NordicFocus
Tulevana viikonloppuna Olli Hiidensalo hiihtää ”sileän kisoissa” Vantaan Suomen Cupissa viestiä hiihtoseuransa Vantaan Hiihtoseuran riveissä Hakunilassa. Myös Jämin SM-hiihdot kuuluvat Hiidensalon suunnitelmiin.
– Jämillä hiihdän vapaan 15 kilometriä ehdottomasti. Hiukan mietin myös perinteisen sprinttiä, mutta siinä on mahdollista, että selkä menee jumiin ja varmaan jätän sen väliin, vaikka sija voisi olla jopa parempi kuin vapaan kisassa, Hiidensalo sanoo ja kertoo, ettei oikein osaa asettaa tarkempia sijatavoitteita Jämille, kun ei ole päässyt vertaamaan vauhtia maastohiihtäjien kanssa.
Ei yhteistä viimeistelyleiriä Kontiolahdelle
Jämin SM-hiihtojen jälkeen on vuorossa Tshekin Nove Meston ja Norjan Holmenkollenin maailmancupit, ennen kuin alkaa viimeinen valmistautumisvaihe Kontiolahden MM-kisoihin. Vähän Hiidensaloa harmittaa, ettei Suomen joukkueella ole yhteistä viimeistelyleiriä kotikisoihin.
– Se on vähän sääli ja olisi ollut hyvä valmistautua valvovan silmän alla esimerkiksi ammunnan suhteen, Hiidensalo harmittelee.
– En ole vielä tarkemmin miettinyt omaa viimeistelypaikkaani, mutta ei ainakaan Kontiolahdelle, koska siellä on silloin jo niin paljon hälinää. Ei myöskään ulkomaille, koska ei sinne kannata lähteä yksin valmistautumaan, siinä tulee niin paljon säätämistä. Vuokatti voi hyvinkin tulla kysymykseen ja täytyy vielä katsoa, jos porukalla saataisiin järkevä ratkaisu aikaiseksi ja pitää siellä vaikka muutaman päivän setti yhdessä.
Kokeneen Jarmo Punkkisen valmennuksessa oleva Hiidensalo on täysin vakuuttunut siitä, että saa valmentajaltaan parhaat mahdolliset viimeistelyohjeet kotikisoihin.
– Vaikkemme hirveän useasti näe ja puhumme lähinnä puhelimitse, niin Jarmo antaa minulle hyvinkin tarkat ohjelmat näin kilpailukaudella. Ja kertaakaan en ole lähtenyt niitä kyseenalaistamaan. Ja jos Jarmo jotain päättää, niin hän myös pysyy päätöksessään. Se on hyvä urheilijan kannalta, sillä silloin ei tarvitse käyttää turhaa aikaa jahkailuun.
– Tero Viljanen




