Ohtonen Niskasen uudenlaisesta kaudesta: Erilaisia malleja ja onnistuneita harjoitusratkaisuja

Olli Ohtonen ja Iivo Niskanen olivat menestyksekkäiden arvokisaprojektien jälkeen viime kaudella uuden haasteen edessä. Kauden tarkempi perkaaminen on vielä tekemättä, mutta moni asia onnistui ja harjoituskaudella tehdyt muutokset toivat toivottuja tuloksia.

Olli Ohtonen ja Iivo Niskanen olivat menestyksekkäiden arvokisaprojektien jälkeen viime kaudella uuden haasteen edessä. Kauden tarkempi perkaaminen on vielä tekemättä, mutta moni asia onnistui ja harjoituskaudella tehdyt muutokset toivat toivottuja tuloksia.

Niskaselle kausi oli erilainen, sillä arvokisaprojektien jatkoksi tavoitteet olivat kokonaismaailmancupissa ja muun muassa Tour de Ski oli ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ohjelmassa. Vaikka Ohtosella ja Niskasella tarkemmat analyysit kaudesta ovat vielä tekemättä, monta valmentajaa ilahduttavaa asiaa nousee jo tässä vaiheessa esiin. 

– Se harjoittelun rytmitys, joka tehtiin uudentyyppistä tavoitetta ja koko kausi kunnossa -ajatusta varten, tuotti tulosta. Iivo pysyi hyvässä kunnossa koko kauden, hän pystyi suoriutumaan viikonlopusta toiseen fyysisesti hyvin, Ohtonen sanoo Kestävyysurheilu.fi:lle.

OhtonenOlliKUOlli Ohtonen esitelmöimässä vuonna 2018. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Harjoituskaudella muutosta tuli kovempien harjoituspätkien kautta. Kovempia jaksoja tuli muun muassa Norjassa käytyjen rullahiihtokilpailuiden sekä Val Senalesin -leirin sijaan Vuokatissa tehtyjen kovempien harjoituspätkien kautta.

– Paikoitellen kuormitusta oli aika reippaasti. Sitä nimenomaan haettiin Norjassa rullakisojenkin yhteydessä. Kilpailukauden näkökulmasta ne varmasti tuottivat tulosta, oli jaksamista kilpailla sekä huonon ja väsyneen olon sietämistä. Aina ei ole parhaassa mahdollisessa vireessä kilpailutilanteessa, mutta silti pitää pystyä saamaan senhetkinen suorituskyky ulos. Siihen olen tyytyväinen, että harjoituskausi onnistui, Ohtonen sanoo.

Vaikka kausi päättyi ennen aikojaan, tuli Niskaselle kilpailuja selvästi aiempaa enemmän. Niitä kertyi 34, ilman loppukauden peruutuksia määrä olisi ollut noin 40.

– Tasonnostosta kertoo viisi palkintopallisijaa. Maailmancupissa tuli pisteitä aiempaan parhaaseen kauteen verrattuna tuplamäärä. Distanssicupin kolmossija ja kokonaiscupin kuudes sija. Kaikkinensa plusmerkkinen kausi. Uudentyyppinen kausi, johon ehdottomasti olen tyytyväinen.

”Vaikka kisat painoivat, Iivo tunnisti hyvin kuorman itsessään”

Yksi uusi kokemus oli Tour de Ski, jonka Niskanen hiihti ensimmäistä kertaa maaliin asti. Vaikka kausi oli kokonaisuudessaan plusmerkkinen, oli Tour de Ski kokonaisuudessaan vähän miinusmerkkinen. Oppia siitä kuitenkin tuli, sekä valmistautumisen että sen jälkeen etenemisen osalta.

– Se oli tärkeä kilpailusarja hiihtää maaliin. Davosissa viimeinen kisa ennen Touria oli tosi hyvä, harjoittelu sen jälkeen olisi voinut onnistua aavistuksen paremmin. Vire ei ollut ihan paras mahdollinen Tourille mennessä. Tourin loppuosan kolme kilpailua eivät olleet normaalissa terveystilassa hiihdettyjä, mikä vaikutti tulokseen. Iivo tulikin kipeäksi. Siitä huolimatta toipuminen harjoittelukuntoon oli suhteellisen nopeaa, ja Nove Mestossa pystyi tekemään todella hyvän tuloksen (2.).

Niskanen31122019fm5888Iivo Niskanen Tour de Skillä. Kuva: NordicFocus

Niskasen suorituskykyisyys oli Tour de Skin jälkeen melko nopeastikin hyvä, mutta jatkossa kaksikko harkitsee arvokisojen kannalta tarkkaan, onko kiertue ohjelmassa tulevina vuosina. Kausi oli erilainen siinäkin, ettei harjoituspätkiä juurikaan ohjelmaan mahtunut.

– Siihen olen myös tyytyväinen, että vaikka kisat painoivat, Iivo tunnisti hyvin kuorman itsessään. Osasimme tehdä oikeita ratkaisuja: ei harjoiteltu liian paljon, mutta harjoiteltiin riittävästi aineenvaihdunnan ylläpitämiseksi. Löytyi malli ja luottamus omaan kuntoon.

Kilpailuvalmius kovalla tasolla jo talven alussa

Niskanen on kuulunut maailman parhaiden perinteisen hiihtäjien joukkoon jo useita vuosia, mutta tällä kaudella vapaan hiihtotavan eteen tehty työ tuotti kilpailuissakin jo palkintokorokesijan ja muita onnistuneita hiihtoja.

– Vapaan kisoista jäi hyvä tuntuma. Davosin kisa oli kauden parhaita kisoja (neljäs), Nove Mestossa ensimmäinen palkintopallisija vapaalla oli tosi tärkeä asia. Kausi oli osoitus tasonnostosta vapaalla, Iivo pystyy lähtemään suosikkien joukossa vapaan kisoihin varsinkin 15 kilometrin väliaikamuotoisissa kisoissa. Kausi oli osoitus siitä, että hän pystyy hiihtämään vapaata kovaa. Myös teknisesti hiihto näytti hyvältä, eikä väsymys enää näy tekniikassa kuten aiemmin. Ominaisuudet ovat kaikilta osin parantuneet. Toki se on ollut pitkä prosessi, mutta nyt hän pystyy suorittamaan hyvin. Se näkyy myös distanssicupin sijoituksessa.

Kauden tarkempi perkaaminen oli haastatteluhetkellä vielä tekemättä, joten tulevaan MM-talveen valmistautumiseen ja kolmen arvokisavuoden putkeen tarkemmat linjaukset ovat vielä tekemättä.

– Tässä kaudessa tuli erilaisia malleja, joista yksi oli Senalesin-leirin poisjättäminen. Se ei näyttänyt ainakaan negatiivisesti vaikuttavan, vaan Iivo pystyi hakemaan kilpailukovuutta syksyllä ja oli valmis kilpailemaan heti alkukaudesta. Oloksen perinteisen kisa, jossa Bolshunov jäi 40 sekuntia, oli todella hyvä kisa. Suorituskykyisyys oli korkealla siinä vaiheessa.

Pekingin olympialaisia ajatellenkin korkeanpaikan harjoittelua on pidettävä mukana jatkossakin. Niskasella on jo paljon kokemusta korkealla harjoittelusta ja kilpailemisesta, että hän sopeutuu korkealle hyvin.

– Korkealla harjoittelua pitää pitää säännöllisesti mukana, mutta en näe niin, että pitäisi erityisen massiivisesti muuttaa asioita, Ohtonen sanoo.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026