Norjan hiihtomaajoukkueen mentaalivalmentajina entinen pölynimurikauppias ja laskuvarjosotilas

Kestävyysurheilu+ esittelee neljä Marit Björgenille, Therese Johaugille, Martin Johnsrud Sundbylle ja Ole-Einar Björndalenille tärkeää henkisen valmennuksen asiantuntijaa.

Kestävyysurheilu+ esittelee neljä Marit Björgenille, Therese Johaugille, Martin Johnsrud Sundbylle ja Ole-Einar Björndalenille tärkeää henkisen valmennuksen asiantuntijaa.

Neljästä vain yksi opiskeli alunperin psykologiaa. Myös fysioterapeutista, laskuvarjosotilaasta ja pölynimurikauppiaasta voi kehittyä huippuluokan mentaalivalmentaja.

Vielä Vancouverissa ruotsalaiset irvailivat norjalaisille, joilla oli mukana neljä mentaalista valmentajaa. Esimerkiksi Marcus Hellner kommentoi, ettei ole käyttänyt psykologia, sen luoksehan mennään, jos on ongelmia. Norjassa mentaalivalmentajat ovat olleet jo vuosia osa joukkuetta. Nämä neljä henkilöä nousevat esille esimerkiksi lehtijutuissa siinä missä muutkin valmentajat.

Brit Tajet-Foxell

Iltapäivälehdet osaavat ottaa ilon irti yhteistyöstä psykologin kanssa, otsikko: ”Psykologi lähettää Björgenille tekstiviestin joka päivä”. Psykologi, jonka kanssa Björgen on jo pitkään tehnyt yhteistyötä, on Brit Tajet-Foxell. Iso-Britanniassa ja Norjassa työskentelevä Tajet-Foxell koutsaa myös Therese Johaugia ja Heidi Wengiä.

Tajet-Foxell aloitti työuransa fysioterapeuttina Lontoon Royal Balletissa. Siellä hän kiinnostui fyysisesti kovilla olevien balettitanssijoiden mentaalisesta puolesta ja innostui opiskelemaan kognitiivista psykologiaa. Sittemmin hän on toiminut yli 20 vuotta baletissa myös henkisenä mentorina.

Norjassa Tajet-Foxell työskentelee Olympiatoppenin eli norjalaisen huippu-urheiluorganisaation leivissä. Hiihtäjien lisäksi hän on matkustanut ainakin uintimaajoukkueen mukana. Useimmiten Tajet-Foxell hoitaa kuitenkin työtään kisareissujen ulkopuolella ja kommunikoi kisamatkoilla olevien urheilijoiden kanssa puhelimitse.

Tajet-Foxell ei koe olevansa mielenterveyden hoitaja, vaan yksilön kehittäjä. Hänen kiinnostuksensa kehitykseen ei ole lähtenyt urheilusta, vaan yksilöistä.

– Olen kiinnostunut ihmisistä joiden kanssa työskentelen, joten olen vähän kiinnostunut urheilustakin, mutta eniten ihmisistä, sanoo Tajet-Foxell.

Marit Björgenin uran kahteen huippuun mahtui väliin vaikeita vuosia, joiden osalta hän on korostanut Tajet-Foxellin merkitystä ”itsenä uudelleen löytämisessä”. Hän kuvaa henkisen valmentajan olevan urheilijan työssään elintärkeä ja mainitsee tuntevansa olonsa turvalliseksi, kun mentaalivalmentaja on aina tavoitettavissa.

Nicolas Lemyre

Pierre-Nicolas Lemyre, kutsumanimeltään Nicolas, on kotoisin Kanadasta. Opiskeltuaan Yhdysvalloissa St. Lawrencessa psykologian kandidaatintutkinnon, Lemyre siirtyi Norjaan. Oslossa urheilukorkeakoulussa hän väitteli urheilupsykologiassa tohtoriksi aiheena urheilijan burn-outiin vaikuttavat tekijät.

Lemyre työskentelee urheilukorkeakoulussa amanuenssina. Sotsissa hän toimi naisten ampumahiihtojoukkueen ja miesten hiihtojoukkueen mentaalivalmentajana. Lemyre on koko ajan urheilijoiden tavoitettavissa, vaikka tekstiviestillä.

Lemyre aloittaa kartoittamalla urheilijan vahvuudet ja heikkoudet. Sen jälkeen tehdään kehityssuunnitelma.

– Mentaaliharjoittelu on kuin fyysistä harjoittelua. Sinun täytyy työstää sitä säännöllisesti, jos haluat saada hyötyä, Lemyre sanoo. Kisoissa mentaalivalmentaja toimiikin lähinnä apuna paineiden ja jännityksen hallitsemisessa. Perustyö on pitänyt tehdä jo paljon aiemmin.

– Olennaista on saada arkipäivä sellaiseksi, että se mahdollistaa mahdollisimman hyvät harjoitukset ja kilpailut. Mitä pitää tehdä palautuakseen parhaalla mahdollisella tavalla, miten kerätä voimia parhaalla mahdollisella tavalla ja mitkä arkipäivän toimet antavat ja ottavat eniten energiaa, tiivistää Lemyre.

Öyvind Hammer

Öyvind Hammer on tehnyt yhteistyötä Ole-Einar Björndalenin kanssa käytännössä koko tämän uran ajan, vuodesta 1996 lähtien. Välillä yhteistyö oli harvempaa, välillä suunnilleen asuivat yhdessä.

– Keskustelen hänen kanssaan joka päivä, kertoi Björndalen voitettuaan neljä kultaa Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta Björndalenin suoritukset olivat ailahtelevia, mutta Hammerin avulla hän sai mielensä hallintaan.

– Istumme vastakkain ja juttelemme. Puhumme itsestäänselvyyksiä. Minä kysyn, mitä hän voi tehdä voittaakseen ja Ole Einar vastaa, että hän aikoo hiihtää kovaa ja ampua hyvin. Sillä tavoin hänelle selkenee, että koko juttu on hyvin yksinkertainen, ja sitten menee yleensä hyvin, kertoo Hammer.

Hammer on suosittu valmentaja Norjassa. Hän on tehnyt yhteistyötä myös ralliajaja Henning Solbergin kanssa. Hammerin ensimmäinen ammatti oli pölynimurikauppias. Hän näkee näissä kahdessa työssä paljon samaa:

– Miten myyntimiehen saa tekemään huipputuloksen? Myyminen ja ammunta ovat sama asia. Et voi alkaa negatiiviseksi, jos kauppa ei käy. Menet seuraavaan paikkaan ja keskityt siihen. Niin on myös ammunnassa, Hammer kuvaa.

Hammerin oma lempiharrastus on karate, missä hänellä on musta vyö.

Erik Bertrand Larssen

Erik Bertrand Larssen nousi kaikkien norjalaisten tietoisuuteen viimeistään kirjamyyntilistojen hitiksi nousseella teoksellaan Bli best med mental trening. Kirjaa on myyty Norjassa 155 000 kappaletta. Teos on suomennettu nimellä Paras (Bazar 2014).

Nicolas Lemyren ohella Larssen on ollut toinen tärkeä henkilö miesten hiihtomaajoukkueen henkisessä valmennuksessa. Voitettuaan Tour de Skin Martin Johnsrud Sundby nimesi Larssenin tärkeimmäksi apumiehekseen ja kertoi lähettäneensä valmentajalle Tourin aikana 7-8 tekstiviestiä joka päivä.

Larssen on Norjassa hyvin suosittu puhuja ja joukkojen motivoija. Hän on aiemmin työskennellyt upseerina, laskuvarjosotilaana ja taloustieteilijänä. Viimeinen kenties selittääkin sen, että Larssen on osannut tehdä henkisen puolen osaamisestaan menestyksekkään bisneksen. Urheilijoiden ohellla Larssen tsemppaa yritysjohtajia, poliitikkoja ja esiintyviä taiteilijoita.

Larssenilla, samoin kuin edellä esitellyllä Hammerilla, on omat vastaanottonsa, jonne kuka tahansa voi varata ajan motivaatiosta ja mielen hallinnasta keskustellakseen.

– Outi Hytönen

Lähteitä:
http://www.sporten.com/nyhet/slik-jobber-han-med-hodene-til-sundby-co
http://www.dagbladet.no/2015/02/13/sport/langrenn/bjorgen/37695803/
http://www.nrk.no/sport/far-stotte-fra-mental-trener-1.7896514
http://www.nytimes.com/2002/02/21/sports/olympics-biathlon-fourth-gold-medal-for-a-positive-thinker.html

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026