Niskaselle sauvarikko radan pahimmassa nousussa

Olympiavoittaja Iivo Niskanen heittäytyi railakkaasti mitalikamppailuun Oberstdorfin MM-kisojen 15 kilometrin kilpailussa. Hän piipahti alkukilometreillä väliaikalähtönä ja vapaalla hiihdetyn kilpailun kärjessä, mutta alkoi sitten valua sijoituksissa.

Olympiavoittaja Iivo Niskanen heittäytyi railakkaasti mitalikamppailuun Oberstdorfin MM-kisojen 15 kilometrin kilpailussa. Hän piipahti alkukilometreillä väliaikalähtönä ja vapaalla hiihdetyn kilpailun kärjessä, mutta alkoi sitten valua sijoituksissa.

Lopputuloksissa Niskanen oli Perttu Hyvärisen jälkeen 18:s lähes puolentoista minuutin päässä kärjestä. 

–  Lähdin hiihtämään rohkeasti mitalista, mutten kestänyt kuin vajaaseen kymppiin, Niskanen kertoi.

–  Hiihto lähti hyvin liikenteeseen. En tiedä, mitä sitten tapahtui.

Sohjoutuvalla radalla Niskasen vauhti tyssäsi rajusti.

–  Menetin kahdeksan sijaa kilometrin aikana, Niskanen totesi.

Niskanen oli ensi kilometrit mitalikamppailussa ja taisteli puolimatkaan kärkikymmenikössä, mutta kilpailun jälkipuolikas kävi koko ajan vaikeammaksi.

–  Viimeinen kiekka oli kauhea. Se oli sohjossa tamppaamista, ja rikoin vielä sauvan. Se vain meni läpi lumesta, Niskanen jatkoi.

–  Jouduin nousemaan jyrkintä nousua vähän aikaa yhdellä sauvalla. Kiri ei ainakaan lähtenyt paremmin sillä verryttelyllä. Vikalla kierroksella eroa tuli yllättävän paljon. Ei jäänyt senkään takia jossiteltavaa.

Norjalaisille kolmoisvoitto

Niskaselle radan pehmeneminen oli myrkkyä, mutta sitäkin oli turha harmitella. Pilvisellä säällä järjestäjät eivät voineet suolata rataa.

–  Kovat olivat nytkin kovia, Niskanen lisäsi vielä radan pehmeydestä.

Nousujohteisesti hiihtäneet norjalaiset ottivat kilpailussa Hans Christer Holundin johdolla kolmoisvoiton. Simen Hegstad Krüger ja aikuisten arvokisojen ensikertalainen Harald Östberg Amundsen ottivat muut mitalit.

Aleksandr Bolshunov jäi neljänneksi. Markus Vuorela oli 28:s ja Joni Mäki keskeytti.

STT/Pasi Rein

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026