Niskanen Lapponiassa: ”Kyllä tästä lauantaiksi palautuu”
Niskaset juhlivat Himmelriikin Hiihdossa, Tiilikainen piti niukasti kärkipaikkansa kokonaiskilpailussa.
Niskaset juhlivat Himmelriikin Hiihdossa, Tiilikainen piti niukasti kärkipaikkansa kokonaiskilpailussa.
Kolström Ski-Doon Kerttu Niskanen vei ja yllättäen mukaan lähtenyt Ravitalli Harri Koivusta edustanut Iivo Niskanen veivät Lapponia-hiihdon toisen päivän voitot.
Iivo Niskanen jätti 50 kilometrin Himmelriikin Hiihdossa Juho Mikkosen toiseksi 4,7 sekunnin erolla. Kolmanneksi tullut Kari Varis hävisi jo 51,4 sekuntia. Yhteisajoissa kärjessä on kahden osakilpailun jälkeen keskiviikkona kuudenneksi sijoittunut Tino Tiilikainen, mutta ero Juho Mikkoseen on vain 0,6 sekuntia.
Naisten kilpailussa Kerttu Niskanen vei voiton yli kahdeksan minuutin erolla Hennariikka Rahkolaan. Kokonaiskilpailun toisena jatkaa keskiviikkona kolmanneksi sijoittunut Maija Hakala.
Iivo Niskanen päätti lähteä mukaan, kun ravikaverit Kari ja Jukka Lähdekorpikin lähtivät.
– Ajattelin, että lähden hiihtelemään, kun tiesin, ettei vauhti niin hirmuisen kova tule kuitenkaan olemaan, kyllä siitä Ylläs-Leviin palautuu, Niskanen sanoi.
– Viisi kilsaa ennen maalia lähdin vetämään ja iskin porukasta karkuun, Juho oli ainoa, joka pysyi kannassa. Juho tuli hyvin peesissä ennen viimeisiä jyrkkiä, joissa tippui. Ei voi sanoa, että liian rankka reissu oli, kyllä tästä lauantaiksi palautuu, takaisin Äkäslompoloon suunnannut Niskanen sanoi.
Kerttu Niskanen loppusuoralla. Kuva: Touho Häkkinen
Kerttu Niskanen jatkoi Lapponiaa voittoisasti.
– Kulki vähän paremmin kuin maanantaina. Oli napsun verran parempi fiilis. Mukavan rentoa vauhtia, Niskanen jutteli.




