Niskanen: ”Ei pääse mihinkään”

Lauri Vuorinen kiihdytti parhaaseen suomalaisvauhtiin maastohiihdon pohjoismaisen kiertueen viimeisessä sprintissä. Vuorinen pääsi ainoana suomalaisena perinteisellä hiihtotavalla välieriin ja sijoittui erässään viidenneksi.

Lauri Vuorinen kiihdytti parhaaseen suomalaisvauhtiin maastohiihdon pohjoismaisen kiertueen viimeisessä sprintissä. Vuorinen pääsi ainoana suomalaisena perinteisellä hiihtotavalla välieriin ja sijoittui erässään viidenneksi.

Vuorinen oli Trondheimissa loppuun asti kamppailemassa finaalipaikasta ja otti kauden parhaan sijoituksensa kuluvan kauden maailmancupissa. 

– Ihan hyvä kulku oli tänään. Toinen nousu oli paikka, jossa itseltä löytyi hyvin paukkuja. Kirikin oli hyvä, Vuorinen kertoi Ylen tv-haastattelussa.

– Välierässä tuli pieni katkeaminen, enkä päässyt takasuoralla imuun enkä haastamaan muita kirissä.

Iivo Niskanen selvisi aika-ajosta puolivälieriin, mutta karsiutui jatkosta pudotuslähtöjen ensimmäisessä vaiheessa. Hän jäi erässään viimeiseksi.

– Ei pääse mihinkään, Niskanen synkisteli tv-haastattelussa ja moitti hiihtokuntoaan.

Johannes Hösflot Kläbo, Pål Golberg, Erik Valnes, Emil Iversen ja Finn Hågen Krogh ottivat Norjalle viisi kärkisijaa miesten kilpailussa.

Pärmäkoski pyllähti

Suomen naishiihtäjien kolmikko Anne Kyllönen, Laura Mononen ja Krista Pärmäkoski jäi naisten sprintissä puolivälieriin. Kyllönen oli erässään neljäs. Pärmäkoski ja Mononen jäivät erissään viimeisiksi.

– Loppu oli huono. Sitä pitäisi parantaa, Mononen totesi.

Pärmäkosken hiihto meni lopullisesti pilalle, kun hän tuuskahti mutkassa nurin.

– En tiedä, mitä siinä kävi. Pito vaan nappasi yhtäkkiä kiinni, ja suksi alkoi viedä urheilijaa eikä urheilija suksea, Pärmäkoski kertoi muksahduksestaan.

Pärmäkoski ontui kilpailun jälkeen jalkaansa, mutta uskoi kilpailevansa normaalisti kiertueen viimeisessä startissa sunnuntaina.

– Olen kunnossa. Toivotaan äärimmäisen kovaa lumisadetta ja lähdetään ajamaan kärkeä kiinni, Pärmäkoski suunnitteli.

Norjan Maiken Caspersen Falla voitti naisten sprintin ennen Ruotsin Jonna Sundlingia ja Sveitsin Nadine Fähndrichiä.

Pohjoismainen kuuden kilpailun kiertue päättyy sunnuntaina, kun miehet hiihtävät perinteisellä 30 kilometrin takaa-ajon ja naiset 15 kilometrin takaa-ajon.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026