Näin toimii Venäjän maajoukkuevalmennus

Venäjän maajoukkuevalmentaja Markus Cramer kertoo, että Venäjän maajoukkue on jaettu useampaan harjoitusryhmään, jotka eivät ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa harjoituskauden aikana.

Venäjän maajoukkuevalmentaja Markus Cramer kertoo, että Venäjän maajoukkue on jaettu useampaan harjoitusryhmään, jotka eivät ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa harjoituskauden aikana.

– Meillä on itse asiassa kolme eri ryhmää, kertoo Cramer Skipodden-podcastissä olympiavoittaja Öystein Pettersenin haastattelussa.

– Yksi ryhmistä on minun. Siinä on seitsemän urheilijaa – neljä miestä ja kolme naista.

Cramerin ryhmään kuuluvat muun muassa Ustjugov, Jevgeni Belov ja Julia Stupak

Valmentaja Juri Borodavkon ryhmään kuuluvat muun muassa Bolshunov, Chervotkin Spitsov, Terentejev ja Nepryaeva.

Kolmanteen Oleg Perevozchikovin valmentamaan ryhmään kuuluu vain mieshiihtäjiä. Muun muassa Larkov, Jakimuskin, Melnichenko ja Semikov ovat hänen ryhmässään.

Venäjän hiihtoliiton viime keväänä julkaiseman tiedon mukaan Venäjällä olisi myös neljäs valmennusryhmä, jota valmentaa Egor Sorin. Tuosta ryhmästä MM-joukkueeseen on päässyt mukaan kolme naishiihtäjää (tarkemmin artikkelin lopussa). Cramer ei kuitenkaan mainitse haastattelussa tästä ryhmästä mitään. Lisäksi hänen oman ryhmänsä pääluku eroaa Venäjän hiihtoliiton keväällä ilmoittamasta tiedosta.

Valmennusryhmät harjoittelevat pääosan vuodesta erillään, kunnes kauden käynnistyessä yhtyvät. 

– Kaksi kertaa vuodessa meillä on yhteinen leiri. Ensimmäinen leiri on kesäkuussa Otepäässä. Silloin suunnittelemme tulevaa, tapaamme sponsoroita ja niin edelleen. Silloinkin harjoittelemme pääosin omina ryhminämme. Toinen yhteinen leiri on lokakuussa Ramsaussa. Silloin urheiljiat saavat uudet edustusasunsa, valmentajat keskustelevat tulevasta kaudesta, kuinka karsimme maailmancupiin ja monista muista käytännön asioista.

Yhtä selkeää sääntöä ei ole siihen kenen valmentajan ryhmään urheilija päätyy.

– Minun ryhmässäni on tärkeää, että urheilijat osaavat englantia. Kommunikaatio tapahtuu englanniksi ja on tärkeää, että urheilijat puhuvat edes vähän englantia tai heillä on halu oppia sitä.

Cramer kertoo, että Venäjän hiihtoliiton johtajalla Jelena Välbellä on iso rooli valmennusryhmiä muodostettaessa.

– Jelenallä on hyvä tuntuma siitä mikä voisi olla urheilijallw ja hänen ominaisuuksilleen hyvä ryhmä. Perusteena voi olla esimerkiksi se, että ryhmästä löytyy ennestään hyvä sparraaja vaikkapa potentiaaliselle sprintterille.

– Se on uskomatonta, mutta minusta tuntuu, että Jelena tuntee lähes kaikki Venäjän hiihtäjät. Hän matkustaa ympäri Venäjää, auttaa urheilukoulujen muodostamisesssa ja yrittää löytää hyviä valmentajia. Hän tuntee maajoukkueesen nousevan urheilijan ja osaa ohjata hänet sopivaan valmennusryhmään. Joskus myös urheiljia saattaa kysyä pääseekö tähän ryhmään. Sen sitten Jelena saattaa kysyä minun mielipidettäni.

– Myös maantiede vaikuttaa. Venäjä on iso maa. Oleg on kotoisin todella kaukaa ja suurin osa hänen ryhmänsä urheilijoista tulee lähempää Olegin kotiseutua.

Valinnat arvokisoihin tekee kuitenkin valmennusryhmä. Maailmancup- ja arvokisavalintoihin Välbe ei sekaannu, mutta:

– Jos meillä on erimielisyyksiä, saatamme kysyä Jelenan mielipidettä. Joskus on hyvä, että on joku ryhmän ulkopuolelta, joka päättää.

Venäjän valmennusryhmät

Kursiivilla Oberstdorfin MM-hiihtoihin valitut hiihtäjät. Lilia Vasilyeva, Veronika Stepanova, Anna Nechaevskaya ja Evgeniya Krupitskaja nousivat MM-joukkueseen aikuisten ryhmien ulkopuolelta. Stepanova ja Krupitskaja kuuluvat nuorten MM-ryhmään.

Valmentaja Oleg Perevozchikovin ryhmä
Sergei Ardašev
Alexander Bessmertnykh
Kilivnyuk Kirill
Andrey Larkov
Andrey Melnichenko
Ilya Semikov
Anton Timashov
Ivan Jakimushkin

Valmentaja Markus Cramerin ryhmä
Evgeniy Belov
Ivan Kirillov
Artem Maltsev
Gleb Retykvyh
Sergey Ustjugov
Alisa Zhambalova
Anastasia Kuleshova
Yulia Stupak
Maya Yakunina

Valmentaja Juri Borodavkon ryhmä
Alexander Bolshunov
Andrey Sobakarev
Denis Spitsov
Alexander Terentyev
Alexey Chervotkin
Lydia Durkina
Anna Zherebyatyeva
Maria Istomina
Natalia Mekryukova
Natalia Nepryaeva

Valmentaja Egor Sorinin ryhmä
Ivan Gorbunov
Dmitry Zhul
Andrey Kuznetsov
Ilya Poroshkin
Denis Filimonov
Anna Grukhvina
Nina Dubotolkina
Christina Kuskova
Khristina Matsokina
Ekaterina Smirnova
Tatiana Sorina
Anastasia Faleeva

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026