Ruotsin maajoukkueampumahiihtäjän muistot Östersundin MM-kisoista ovat pääosin positiivisia ja takaa-ajokin oli ikimuistoinen. 

Fondoitalia.it tapasi Mona Brorssonin Östersundin ampumahiihtokeskuksessa. Hän kertoi, mitä Östersundin MM-kisojen takaa-ajokilpailun viimeisellä ampumapaikalla tapahtui. Tuolloin ruotsalaisampumahiihtäjä menetti ylivoimaisen johtoasemansa ja putosi mitaleilta. Brorsson avasi myös hiihtouransa alkutaipaleita ja kertoi, miten aikoo pudottaa taulut myös viimeiseltä paikalta seuraavissa MM-kisoissa

Mona Brorsson oli monen monta kertaa kuvitellut itsensä viimeiselle ampumapaikalle taistelemaan olympialaisten ja MM-kisojen mitaleista maailmantähtiä vastaan. Hän oli unelmoinut mitalista jo kymmenvuotiaasta asti. Itse asiassa siitä hetkestä lähtien, kun piti ampumahiihtokivääriä kädessänsä ensimmäistä kertaa.

Vuoden 2019 maalikuun 10. päivänä Ruotsin MM-kisoissa se unelma oli todella lähellä toteutua. Vieläpä omalla takapihalla Östersundin ampumahiihtostadionilla. Ladulla, jossa valtava määrä ruotsalaisfaneja, heidän joukossaan Monan ystävät ja perheenjäsenet, kannustivat häntä.

Kilpailu oli edennyt paremmin kuin villeimmissä unelmissa. Kolmannen ampumapaikan jälkeen sakkosarake näytti edelleen nollaa ja Brorssonin etumatka kilpasiskoihin oli jo puoli minuuttia.

Valmistautuminen kotikisoihin oli sujunut täydellisesti, eikä hän koskaan aiemmin ollut hiihtänyt niin hyvällä suksella.

Mona kirjaimellisesti lensi kotiladuillaan.

Jäljellä oli vielä viimeinen ammunta. Laskiessaan stadionille yleisö kannusti häntä, ja ainoastaan häntä. Mutta siinä vaiheessa tuhansien ajatusten tulva virtasi pään läpi tuhoten lapsuuden unelman.

– Olen aina unelmoinut MM-mitaleista, mutta aina mielikuvissani olen taistellut niistä kahta tai kolmea kilpakumppania vastaan. En osannanut kuvitellakaan, että johtaisin yli puolella minuutilla kolmannen ampumapaikan jälkeen. Ei sellainen ollut tullut mieleen unissakaan, enkä siis ollut valmis. Ajatukseni olivat kaikkialla ja mietin ihan mitä sattuu: perhettäni, ystäviäni, kuinka seuraava hiihtokierros sujuu ja niin edelleen. En ollut keskittynyt. Ammuin miettimättä sitä, miten taulut putoavat, vaikka yleensä mietin juuri sitä. Viidennen laukauksen jälkeen päässä oli ajatus: “Tämä oli tyhmää. Miksi tein näin?!!!”

– Ylitin maaliviivan ja perheeni oli minua vastassa. Katsojat antoivat edelleen suosionosoituksia, vaikka olin jättänyt viimeiseltä paikalta neljä taulua pystyyn ja hiihtänyt seitsemäntenä maaliin.

– Sen jälkeen pettymys hävisi melko nopeasti ja ajattelin: “Tällä kertaa en onnistunut, mutta onnistun vielä jonain päivänä.” Olin toki vieläkin pettynyt, mutta halusin jo revanssia. Tajusin myös sen, että tulevaisuudessa voin kilpailla aivan samalla tasolla ampumahiihtosirkuksen muiden kovien nimien kanssa.“

Maastohiihdosta ampumahiihtoon – Koppomista Östersundiin

Päästäkseen yli puolen minuutin johtoasemaan MM-kisojen takaa-ajokilpailussa 29-vuotiaan Brorssonin on pitänyt tehdä paljon työtä.

Hän on syntynyt Värmlandissa sijaitsevan Koppomin 700 asukkaan kylässä. Kylä sijaitsee 100 kilometriä Norjan rajalla sijaitsevasta Torsbystä, jossa hän kävi maineikasta hiihtolukiota.

Mutta palataanpa vielä Östersundiin, jossa jutun aluksi kuvattu maaliskuun tragedia tapahtui. Saman paikan hiihtoladut ovat kesät talvet erittäin rakkaita Mona Brossonille. Täytyy pitää mielessä, että takaa-ajosta huolimatta MM-kisoista tuli Monan palkintokaappiin viestihopea.

Mona Brorssonin ura ampumahiihtäjänä lähti käyntiin maastohiihdosta.

– Kasvoin maastohiihtäjäksi, sillä äitini oli maastohiihtäjä ja isoäidillänikin oli hiihtotaustaa. Hiihto oli luonnollinen osa talvea. Tavallinen talvipäivä tarkoitti meidän perheessä sitä, että hiihdimme. Emme harjoitusmielessä, vaan ihan muuten vaan. Joka päivä. Sellaista oli kasvaa Koppimin luonnon helmassa. Se antoi energiaa ja tasapainoa elämään.

– Ampumahiihtoa kokeilin ensimmäisen kerran 10-vuotiaana ja ihastuin siihen ensikohtaamisella. Kiväärin kantaminen toi eräänlaista vastuuntuntoa, mistä pidin. Aloin kilpailla sekä maasto- että ampumahiihdossa. Ampumahiihto oli mukavampaa, joten ne kilpailut menivät aina maastohiihdon edelle, kun piti valita.

– Aloittaessani lajin tiesin heti, että haluan oikeaksi ampumahiihtäjäksi ja olla maailman paras. Aloin panostaa lajiin totisemmin. Halusin Torsbyn hiihtolukioon. Sen jälkeen muutin Östersundiin, koska halusin olympialaisiin. Seurasin suuria unelmiani.

Muutit Östersundiin vuonna 2010. Ymmärsitkö silloin, että unelmasi urasta ampumahiihtäjänä voisi käydä toteen?

Kyllä. Ainahan minulla on ollut se unelma. Muuttaessani Östersundiin aloin ottaa yhä suurempia askelia oikeaan suuntaan. Aloin harjoitella entistä paremmin ja ryhdyin elämään urheilijan elämää. Östersundissa toteutin syö-treenaa-nuku -kaavaa. Täällä on kaikki mitä tarvitaan kunnon harjoitteluun. Sanoisin, että täällä on jopa ylellistä, ja olenkin kiitollinen kaikista resursseista, jotka vievät unelmiani eteenpäin.

Onhan tämä välillä haastavaa. Olen joskus epäillyt itseäni kysymällä: “Pystynkö tähän? Tämä on todella vaikeaa!” Mutta minulla on aina ollut riittävä motivaatio. Olen painanut eteenpäin ja tulokset alkavat näkyä.

Monivuotinen valmentajanne Wolfgang Pichler ei enää vastaa Ruotsin ampumahiihtomaajoukkueen valmennuksesta. Hänellä on ollut suuri rooli kehityksessäsi. Onko sinulla mitään hauskoja tarinoita Wolfgangista?

Wolfgangista olisi paljonkin kerrottavaa. Kaikki tietävät hänen luonteensa. En kerro mitään erityistä tarinaa, mutta voin sanoa, että hän oli jatkuvasti tekemisissä kanssamme. Hänen alaisuudessaan harjoittelu oli melkoista vuoristorataa: jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Hän todellakin näytti, mitä tarvitaan tullakseen paremmaksi ampumahiihtäjäksi. Pitää harjoitella paljon, ja hän vaati, että noudatamme 100-prosenttisesti hänen ohjeitaan. Vaatimustaso oli korkealla ja hän oli aika kova mies. Samalla Wolfgang teki meistä joukkueena vahvemman ja olen siitä erittäin kiitollinen. Kaikki muistavat hänen harjoitussessionsa, joiden aikana pidimme häntä välillä aivan täytenä idioottina: “Miksi teet näin? Tämä ei toimi! Etkö ymmärrä!?” Välillä hän oli todella raivoissaan, huusi ja karjui. Sitten kymmenen minuutin päästä tilanne oli rauhoittunut ja olimme jälleen ystäviä.

Minkä asioiden parissa olette työskennelleet uusien maajoukkuevalmentajien kanssa?

Pidämme edelleen kiinni Pichlerin harjoitusmetodien perusperiaatteista. Mielestäni on kuitenkin aika siirtyä harjoittelussa seuraavalle tasolle. Tänä vuonna keskitymme enemmän pieniin yksityiskohtiin. Enemmän tekniikkaa ja taktiikkaa. Voimaharjoittelussa keskitymme räjähtävyyteen, jotta nousut taittuisivat nopeammin ja jotta voimme hiihtää edellä menevän urheilijan nopeammin kiinni. Wolfgangin alaisuudessa oli tärkeää katsoa kokonaiskuvaa, mutta tänä vuonna keskitymme olemaan parempia ja nopeampia pienten yksityiskohtien kanssa.

Jättivätkö Östersundin MM-kisat lopulta enemmän hyviä muistoja vai harmitusta?

Pääosin MM-muistot ovat positiivisia ja ikimuistoisia, en niitä kyllä tule ikinä unohtamaan. Ne kisat olivat mahtavat ensimmäisestä päivästä lähtien. Toki takaa-ajo oli pieni takaisku, mutta fiilikset nousivat jälleen kisojen loppua kohti. Olemme tottuneet kilpailemaan suurten yleisömassojen edessä, kuten esimerkiksi Antholzissa. Mutta siellä ei kannusteta meitä, vaan enimmäkseen saksalaisia ja italialaisia.

En ollut tottunut kilpailemaan kotiladuilla, jossa kaikki kannustivat Ruotsia. Edes olympialaisia ei voi verrata niihin kisoihin, vaikka ovathan nekin tärkeät kisat. Östersund oli aivan omaa luokkaansa. Suurimpaan osaan MM-starteista olen tyytyväinen. Ja olihan se takaa-ajokin tavallaan mieleenpainuva.

Oletko miettinyt kevään ja kesän aikana sitä, mitä MM-takaa-ajon viimeisellä ampumapaikalla tapahtui? Tuoko sellainen kenties lisää nälkää ja revanssihalukkuutta ensi kaudelle?

Olen miettinyt sitä paljon. Se kisa tuo mieleen paljon erilaisia muistoja ja oikeastaan valtaosa niistä on ihan positiivisia. Se on kyllä yllätys. Koko tilannehan oli kerrassaan upea, muistan jokaisen sekunnin. Laskiessani stadionille yleisö suorastaan kiljui minulle. Kaikki kannustivat ja oli mahtavaa olla johdossa.

No kaikki tietävät, mitä sitten tapahtui. Heti kisan jälkeen keskustelin henkisen valmentajamme kanssa ja yritimme keksiä, mikä meni vikaan. Tulimme aika nopeasti johtopäätökseen, etten ollut viimeisellä ampumapaikalla erityisen hermostunut. Pikemminkin en ollut keskittynyt ja sitä ominaisuutta yritän parantaa ensi kaudeksi. Pitää vain yrittää elää hetkessä ja sulkea pois kaikki ajatukset silloin kun ne tulevat. Se ei tosin ole ihan helppoa. Mutta kaipaan kyllä uusintaa sille kisalle ja ensi kerralla aion ampua yhtä hyvin kuin tavallisesti. Tavoite on olla jälleen kärjessä, vaikka tiedän, että se on vaikeaa. Ensi kerralla olen valmiimpi ja uskon, että siinä ominaisuudessa on aika iso ero verrattuna viime kauteen. Itseluottamus on korkeammalla.

Mitkä ovat vahvuutesi ampumahiihtäjänä?

Olen positiivinen koko ajan, myös takaiskujen kohdatessa ja vaikeina hetkinä. Haluan aina katsoa kirkkaana tulevaisuuteen ja selättää haasteet. Tavoitteeni ovat aina saavutettavissa. Olen myös joukkuepelaaja. Välitän todella paljon maajoukkueen urheilijoista ja muista tiimin jäsenistä. Toivon, että hekin menestyvät. Iloisten ajatusten jakaminen ryhmässä on tärkeää. Tunnen, että meillä on yhteinen tavoite muiden naisten kanssa ja taistelemme aina yhdessä saavuttaaksemme ne.

Mietitkö koskaan edellistä ammuntaa, kun olet lähtenyt hiihtämään seuraavaa kierrosta ampumahiihtokilpailussa? Vai keskitytkö vain hiihtämään mahdollisimman kovaa?

En mieti. Keskityn vain mahdollisimman vauhdikkaaseen etenemiseen. Tietenkin MM-kisojen takaa-ajokilpailussa tuli vähän mietittyä, että mitä tuli tehtyä. Mutta useimmiten keskityn vain hiihtämiseen ja käyn ammunnat läpi heti kisan päätyttyä. Silloin pohdin, että mitä tapahtui ja miksi. Siinä vaiheessa, kun kivääri on laitettu selän puolelle, yritän vain hiihtää mahdollisimman kovaa.

Mitä arvelet tapahtuvan ruotsalaisessa ampumahiihdossa tulevina vuosina? Tunnetko, että kilpailette suosiossa maastohiihdon kanssa?

Tähän on todella vaikea vastata. Minun mielestäni ampumahiihto on upea laji ja olen aina halunnut, että muutkin näkisivät sen. Tässä on kaksi elementtiä, ammunta, jossa pitää olla todella keskittynyt, ja toisena elementtinä hiihto, jossa pää pitää tyhjentää puskien itsensä fyysisesti äärirajoille. Näiden kahden täysin vastakkaisen elementin yhdistäminen tekee lajistamme niin hienon.

Ruotsissa on vain se haasteellinen tilanne, että maastohiihtokulttuuri on juurtunu syvälle jo kauan sitten. Kaikki rakastavat maastohiihtoa. On vaikea saavuttaa sitä tilannetta, että ampumahiihto olisi seuratumpi ja suositumpi laji kuin maastohiihto. Mutta jos tulostasomme kehitys jatkuu samanlaisena seuraavat 3-4 vuotta, niin ehkä jonain päivänä….

Ruotsi on ollut paljon maailmalla esillä kuluvan vuoden aikana eritoten ilmastoaktivisti Greta Thunbergin ansiosta. Millaisena uhkana näet ilmastonmuutoksen planeetallemme ja erityisesti ampumahiihdolle?

Olen huolissani. Välitän paljon luonnosta ja ilmastoasioista. Joskus tunnen itseni todella pieneksi miettiessäni, mitä voisin itse tehdä. Tiedän myös, ettei elämäntyylini ole ihan optimaalinen ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa. Esimerkiksi lennämme aika paljon kilpailuihin. On vähän itsekästä, kun rakastaa ampumahiihtoa. Haluan kuitenkin jatkaa lajia, eikä siitä tule mitään ilman matkustamista kisapaikkakunnille. Mutta meidän tulee ryhtyä toimenpiteisiin isommassa mittakaavassa.

Huonoja uutisia tulee lähes joka päivä: jäätiköt sulavat, Amazonin sademetsät palavat ja niin edelleen, eihän niitä enää ole jäljellä muutaman vuoden päästä! Ampumahiihto on aika pieni juttu siinä vaiheessa, kun ihmiskunnalla ei ole vettä, ilma on saastunut, lämpötilat nousevat merenpinnan kanssa. Ne ovat valtavia ongelmia ja jokaisen pitäisi tehdä jotain. Vaikka tässä tuntee itsenä pieneksi niin pienetkin asiat merkitsevät: jätteiden kierrätys tai edes vähän kasvispainotteisemmin syöminen. On aina parempi tehdä edes jotain kuin olla tekemättä mitään.

-Paolo Romano, suomennos Juho-Veikko Hytönen