Minne katoavat lahjakkaat juniorisuunnistajat? – Juha Tainin mietteitä

Suomeen on tullut viime vuosina tukku nuorten maailmanmestaruuksia ja MM-mitaleita, mutta hyvin vähän nuoria aikuisten maajoukkuetason urheilijoita. Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja kertoo oman näkemyksensä ilmiön syistä.

Suomeen on tullut viime vuosina tukku nuorten maailmanmestaruuksia ja MM-mitaleita, mutta hyvin vähän nuoria aikuisten maajoukkuetason urheilijoita. Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja kertoo oman näkemyksensä ilmiön syistä.

Kestävyysurheilu.fi ehti jututtaa suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Tainia Muuratsalon SM-pitkänmatkan A-finaalin aikana. Suunnistusmaailmaa paljon nähnyt ja kokenut valmentaja kertoi oman näkemyksensä miksi lahjakkaat suomalaisjuniorit häviävät tuloslistoilta eivätkä nouse aikuisten maajoukkueisiin.

Tainin mukaan suomalaisen juniorityön tila on ollut hyvä pitkään, ja etenkin kuluvalla kaudella menestys nuorten MM-kisoissa ei ole ollut vain yhden urheilijan varassa. Monet suomalaisjuniorit ovat tavoitelleet realistisesti mitaleita ja onnistuneetkin siinä.

-Tänä vuonna ilahduttavaa on ollut suomalaisten tulo kärkeen laajalla rintamalla. Aikaisemmin saavutetut mitalit ovat olleet enemmänkin yksittäisiä piikkejä. Lisäksi esimerkiksi sprintissä lähes kaikki suunnistajat olivat sijoittuneet paremmin kuin yleensä se paras suomalainen. Minusta tuntuu, että suomalaiset erityisesti miesten puolella ovat fyysisesti ehkäpä jopa maailman parhaita, Taini kehuu.

Päävalmentaja on tyytyväinen myös siihen, että pitkästä aikaa alle 25-vuotias mies on suunnistanut kymmenen parhaan joukkoon maailmancupin kilpailussa. Myös Sari Anttosen nousu MM-joukkueeseen ei jäänyt huomiotta.

Sen sijaan suuressa kuvassa nuorten nousu aikuisten maajoukkueeseen on ollut tahmeampaa. Nuorten MM-kultaa tai vähintään mitaleita on tullut maahamme lähes joka vuosi, mutta MM-kilpailuissa näitä nimiä ei ole nähty. Päävalmentaja ei syytä suomalaisia junioreita innostuksen puutteesta vaan ehkä jopa päinvastaisesta.

-Jos katsoo meidän menestyneiden nuorten historiaa pääsarjaan vaihtamiseen jälkeen, niin siellä on lähes kaikilla taustalla sairasteluja, vammoja ja yliharjoittelua. Kukaan ei ole pystynyt tekemään hommia nousujohteisesti, Taini paljastaa.

-Se on melkein kirous, että jos voitat nuorten maailmanmestaruuden niin ennustettavissa on pahoja ongelmia seuraavina vuosina, hän jatkaa, ja toivoo, että kurssi on saatu nyt käännettyä.

Hyvä suunnittelu ja tarkka kontrolli = valmentaja

Onnistuneessa nousussa maailman huipulle Taini painottaa hyvin suunniteltua valmentautumista. Se on avain nousujohteiseen harjoitteluun. Monet ovat lähteneet menestyksen myötä liian innokkaaseen harjoitteluun ja tämä on kostautunut.

-Täytyy pitää todella tarkka kontrolli ettei urheilija tee liian dramaattisia muutoksia harjoittelussa heti, vaan otetaan aikaisempi harjoittelu huomioon ja tehdään järkevä vuosittainen lisäys.

Oman kehon kuuntelu on päävalmentajan mielestä periaatteessa hyvä idea, mutta tämänkin puolen voi vetää äärimmäisyyksiin.

-Tuntuu, että liikaa kuunnellaan tuntemusta, eikä noudateta maalaisjärkeä. Kun katsoo harjoituspäiväkirjan lehdeltä, että takana on harjoituksellisesti tiukka setti, niin elimistön pitää antaa palautua vaikka kuinka juoksu kulkisi. Täytyy vain malttaa ja odottaa.

Tässä vaiheessa suureen rooliin nousee valmentaja.

-Sanoisin, että urheilijoilla on henkilökohtaisesti niin kova halu mennä eteenpäin, että valmentajalta ehkä puuttuu riittävä uskallus toimia urheilijan jarruna. Liikaa myötäillään urheilijan tuntemuksia. Sen sijaan pitäisi katsoa ulkopuolelta sitä tilannetta ja miettiä paljonko urheilija kestää harjoittelua, Taini kertoo.

-Jos olet aikaisemmin harjoitellut jonkun tuntimäärän verran, niin et kerta kaikkiaan voi nostaa harjoitusmäärää valtavasti, päävalmentaja muistuttaa tästä ikiaikaisesta totuudesta.

Mikäli ongelmia tulee, niihin on reagoitava.

-Tulostason lasku vaatii välitöntä analysointia. Jos tällainen seuranta puuttuu, niin riski erilaisiin vammoihin ja sairasteluihin kasvaa suuresti.

Yksilötasolla tarkempi asioiden miettiminen ja suunnittelu on siis avainasemassa.

Heikot kohdat

Taini haluaa tuoda myös yhden näkökulman siihen, mikä aiheuttaa ongelmia ensimmäisinä pääsarjavuosina. Esiin tulevien vammojen syynä saattaa olla se, että nuoren urheilijan kehossa on ollut heikkouksia, jotka eivät ole aiheuttaneet ongelmia vielä juniorivuosina. Määrien kasvaessa kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen paikat ovat hajonneet. Tämäkin olisi Tainin mielestä vältettävissä.

-Ennaltaehkäisevä kehon tilan kartoittaminen esimerkiksi fysioterapian keinoin ei ole ollut sillä tasolla missä sen pitäisi. Ongelmiin pureudutaan vasta sitten kun niitä on.

-Innosta ja riittävästä harjoittelusta meidän menestys ei ole kiinni. Vaan kyse on maalaisjärjestä: urheilijaa ei osata viedä järkevällä tavalla eteenpäin omalla urallaan, Taini tiivistää.

Päävalmentajan mukaan panostus omaan urheilu-uraan ja nousu maailman huipulle on myös muutakin kuin kova treenimäärä kaksi kertaa päivässä. Urheilijana on elettävä joka hetki ja etenkin tausta-asioiden on oltava kunnossa.

Juha Tainin haastattelu jatkuu seuraavissa osissa.

-Juho-Veikko Hytönen

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026