Minna Kauppi ankkuroi Lahden Suunnistajat Venlojen viestin kymmenenneksi: ”Rupesi hirvittävästi ennen ankkuriosuutta pelottamaan”

Yksi päivän onnistujista Venlojen viestissä oli Lahden Suunnistajat -37. Joukkue Laura Ramstein, Lotta Kirvesmies, Anna-Kaisa Anjala ja Minna Kauppi sijoittui kymmenenneksi, kahdeksan ja puolen minuutin päähän kärjestä.

{mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

Yksi päivän onnistujista Venlojen viestissä oli Lahden Suunnistajat -37. Joukkue Laura Ramstein, Lotta Kirvesmies, Anna-Kaisa Anjala ja Minna Kauppi sijoittui kymmenenneksi, kahdeksan ja puolen minuutin päähän kärjestä.

{mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

– Mieletön suoritus. Meidän tytöt tuli niin hyvin, että rupesi hirvittävästi ennen ankkuriosuutta pelottamaan, että tällaiseen paikkaan lähden, Kauppi kertoi.

Yhdeksänkertainen suunnistuksen maailmanmestari, mutta jo huippu-uransa lopettanut Kauppi suunnisti ankkuriosuudella edelleen neljänneksi nopeimman osuusajan ja nosti joukkuettaan tuloksissa kahdeksan pykälää ylöspäin.

– Aika paljon vanhoilla pohjilla tultiin. Ollaan tässä remontoitu tosi paljon, että siitä on varmaan sitten tullut kuntoa. Ilmeisesti sekin on sellaista fyysistä työtä, että peruskunto nousee.

– Ja sen sanon, että aina kun jotkut äiti-ihmiset sanovat, että he eivät treenaa, niin ainakin meidän pojan perässä saa juosta niin paljon, että se on jo ihan hyvää treeniä, Kauppi heitti.

Kauppi työskentelee tällä hetkellä Lahden Suunnistajien osa-aikaisena toiminnanjohtajana sekä pyörittää omaa yritystään, jonka kautta hän tekee esimerkiksi kommentaattorin töitä Ylelle. Urheilu-uraltaan Kauppi kaipaa eniten hyvää kuntoa.

– Olihan se mahtavaa aikaa. En kaipaa leirielämää, enkä reissausta. Kaipaan sitä superkuntoa, se olisi niin kiva, kun minut edelleenkin laitetaan tai no oikeastaan itse itseni valitsin tähän ankkuriosuudelle. Se olisi hienoa, kun pystyisi runnomaan kuten aikaisemmin. Ja se fiilis, kun tietää, että nyt on niin eläin-menoa.

Kauppi on uransa jälkeen aiemminkin onnistunut hyvin suurviestien ankkuriosuuksilla.

– Huomaan, että suunnistan aika hyvin näitä isoja kisoja, kun en suunnista juuri koskaan. Pysyy se nälkä, jonka tarvitsen. Joku muu taas tarvitsee paljon suunnistusharjoittelua, että tuntee itsensä varmaksi siitä, miten se rasti otetaan. Minä taas tarvitsen sen fiiliksen.

Tulokset  

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026