Omasta arvostaan puhuminen on yhteistyökumppanineuvotteluiden haastavampia osia, varsinkin jos asioitaan hoitaa itse. Itsensä ja yrityksille tarjoamiensa hyötyjen hinnoitteluun on kuitenkin pakko tottua, jos aikoo edes jollain tavalla elää urheilulla. Hevoskuurin kolmiosaisessa sarjassa paneudutaan kestävyysurheilijoiden sponsorointiyhteistyöhön monesta näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa kokemuksiaan kertovat suunnistaja Minna Kauppi, hiihtäjä Tero Similä ja juoksija Jarkko Järvenpää.

Kauppi on menestynyt urheilun lisäksi erityisesti viime vuosina näkyvästi myös yhteistyökumppanimarkkinoilla, mutta hän muistaa toisenlaisetkin ajat. Hän on erityisen kiitollinen, että yksi yhteistyökumppaneista on ollut mukana alusta lähtien.

– Sain ensimmäiset yhteistyökumppanini tuttujen kautta. Seurani Asikkalan Raikas oli alkuaikoina ehdottomasti tärkein yhteistyökumppani, ja arvostan sitä isosti. Aluksi rahasta neuvottelu oli tosi vaikeaa, en nimittäin lapsenakaan saanut koulun leirikoulupipareita myytyä. Se, että myy itseään, tuntuu pikkuisen oudolta ihan ajatuksenkin tasolla, Kauppi sanoo.

Hän ajautui itse itsensä manageriksi, eikä ole kokenut tarvetta toisenlaiseen toimintaan myöhemminkään. Asiat menivät niin luonnostaan, sillä suunnistuksen parissa kovinkaan monella ei ole ollut managereja.

– Toisaalta sitten, kun sopimuksia rupesi tulemaan enemmän moni halusi ruveta manageriksi, mutta en kokenut, että siinä olisi ollut enää mitään järkeä. Osaan luonnostaan avata suuni itsekin ja sen summan, minkä joku muu olisi saanut neuvoteltua enemmän, olisin varmasti maksanut palkkioina. Hommat ovat näin vähän yksinkertaisempia, Kauppi sanoo.

Pikkuhiljaa myös rahasta puhumisesta on tullut hänelle, jos ei nyt helppoa, niin helpompaa. Kauppi naurahtaa isojenkin yritysjohtajien kanssa jutustelun ja heille suunnitelmien esittelyn olevan jopa leppoisaa. Ennen menestysvuosia homma ei ollut niin ihanaa Kaupillekaan.

– Aluksi se vähän sellaista ikävää touhua. Joskus kyselin joiltain isoilta yrityksiltä ja tein esittelymaileja, mutta eipä niistä kukaan ollut oikein kiinnostunut. Enemmän se sponsorien keruu oli tuttujen kanssa toimintaa aluksi ja muu yrittäminen päätyi usein turhautumiseen.

Suunnistuksen parissa olevat yritykset löysivät Kaupin jo ennen suuria menestyksen vuosia, muut menestyksen myötä. Vuoden Urheilija-tittelilläkin oli merkityksensä.

– Vuoden urheilijaksi valinta levitti kiinnostusta vielä ihan kansainvälisiinkin yrityksiin, joten sekin titteli toi kyllä oman lisänsä, Kauppi sanoo.

Paikallisten yritysten tiimi Similän pitkäaikaisena tukena

Tero Similä. Kuva: Hevoskuuri.fiTero Similä on ollut onnekas, sillä hän on nuorten sarjojen viimeisistä vuosistaan lähtien saanut nauttia kotipaikkakuntansa Ylivieskan yritysten tuesta. Hiihtäjän apuna yhteistyökumppanuuksien hoidossa on koko uran aikana ollut perhetuttava Tuomo Haikola.

– Vanhemmat olivat sponsoreita 18– 20-vuotiaisiin asti, sen jälkeen Tuomo rupesi keräämään sponsoreita. Yhteistyökumppaneistani alusta asti mukana on muistaakseni ollut kolme–neljä. Siitä täytyy olla kiitollinen, he ovat jaksaneet uskoa koko urani ajan. Haluan olla heille lojaali, ja he saavat samalla panoksella ja muiden kanssa samalla näkyvyydellä jatkaa. He ovat sanoneet minulle, että niin kauan kuin hiihdän, he ovat mukana, Similä sanoo.

Similää alusta lähtien tukeneet yritykset ovat puu-, rakennus- ja betonialan vakavaraisia paikallisia yrityksiä. Urheilija on kokenut tärkeäksi, että myös tukiyritykset muodostavat tiimin, jonka kanssa pidetään pari kertaa vuodessa yhteisiä kokoontumisia.

– Uskon, että siksikin porukka on pysynyt kasassa ja yhtenäisenä. Sillä tavalla sponssit hyötyvät myös toisistaan. Tapaamiset ovat olleet tärkeitä. Tiimi on pysynyt pitkälti samana, toki olemme uusiakin yrittäneet saada. 98%:sti me olemme ottaneet yrityksiin yhteyttä, hyvin harvinaista on ollut toisin päin.

Yhteistyökumppanuudet ovat Similää kiinnostaneet aina. Hän on asioita ja suunnitelmia käynyt Haikolan kanssa läpi säännöllisesti, ja miettinyt tilanteen kehittämistä. Vaikka Similä on saanut apua, haaste hinnoittelusta on ollut läsnä koko ajan.

– Oman arvon löytäminen, hinnoittelu, on kaikista haastavinta. Sitä urheilijan sen hetkistä arvoa on vaikea itse arvioida, ei ole mitenkään helppo tilanne. Urheilijoiden kesken näistä asioista puhutaan jonkun verran, mikä osaltaan myös auttaa arvioimaan hintaa. Se auttaa kaikkia. Tämä on raakaa tulosurheilua, urheilijan arvo menee menestyksen mukaan, Similä sanoo ja kokee maajoukkuestatuksen olleen merkityksellinen vain välinefirmojen suuntaan.

Similällä on oma tiiminsä tukena myös silloin, kun yhteistyökumppaneiden sopimusvastineita toteutetaan. Tiimin tuki mahdollistaa esimerkiksi sen, että mainosnäkyvyyden ja yritysten tapahtumissa käynnin lisäksi myös räätälöity työpaikkaliikunta on joillekin yrityksille ollut sopimusvastineissa.

– Ne ovat monesti aika isoja, työllistäviä projekteja. Jos otamme vuodeksi jonkun työpaikkaporukan, jonka kunnosta pidämme huolta, se on vastuullinen projekti. Ei sellaisia voi olla viittä vuodessa, koska sitten ei ehdi paljon muuta tekemäänkään. Osan kanssa sellaisia on tehty. Siinä on ollut taustatiimini mukana.

Similä ei osaa arvioida, mikä hänen tilanteensa olisi vaikkapa espoolaisena tai helsinkiläisenä hiihtäjänä.

– Kyllä uskon, että se on niin, että pienellä paikkakunnalla voi olla helpompaa. Pääkaupunkiseudulla kysyjää ja tarjoaa on enemmän. Pienemmillä paikkakunnilla on yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa, Similä sanoo.

Järvenpää kannustaa yrityksiä tukemaan kehitysvaiheessa olevia

Jarkko Järvenpää. Kuva: Jarno MaimonenJarkko Järvenpää ei ole yrityksistään huolimatta löytänyt juuri rahallisia yhteistyökumppaneita, mutta tuotesponsoreja hän on onnekseen onnistunut saamaan. Siitä ja sopimusten takana olevasta aidosta kannustuksesta hän on mielissään ja saa siitä entisestään hyvää fiilistä, mutta…

– Taloudellisia tuen antajia kovasti kaipaan, koska ihan yhtä lailla kuin kaikki muutkin ihmiset, joudun asunnon ja muut välttämättömät kulut maksamaan. Haastavaa on löytää tukija. Itse pitää rohkeasti olla aktiivinen. Tärkeä on miettiä ja kertoa yritykselle mitä sinä voit tuoda heille. Yhteistyö on molemminpuolista, ei mikään suhde toimi niin että vain sinä olet saavana osapuolena, Järvenpää miettii.

Järvenpää ei ole saanut kumppanuuksien etsintään ulkopuolista apua.

– Yleisurheilijoiden valmennusrahastoon minimisummaksi riittää 500euroa, mitä vastaan sponsoriyritys saa arvokasta näkyvyyttä. Vaikka summa on näin pieni, olen saanut vasta vain yhden yrityksen tukijakseni. Mielestäni paras apu sponsorien hankintaan on verkostoituminen: kun saat ensimmäisen sponsorin, on jo paljon helpompi saada toinen ja kolmaskin, koska olemassa olevat sponssiyritykselle ovat hyviä referenssejä, Järvenpää uskoo.

Juoksu on trendikästä, massatapahtumat kiehtovat ja lehdet pullistelevat harjoitusohjelmia erilaisille pidemmille matkoille. Miten niistä hyötyy pitkien matkojen huippu-urheilija, näkyykö buumi yritysten suhtautumisessa?

– En ole huomannut tällä kuitenkaan mitään vaikutusta, tuntuu oudolta. Voisiko syy olla, että yritykset luulevat urheilijoiden sponsoroinnin olevan kallista? Oletus on ehkä, että urheilijan sponsorointi on minimissäänkin tuhansia euroja, sitä sen ei todellakaan tarvitse olla! Kyllä itse ottaisin jo ihan 500 euronkin tuen vastaan yllättynyt ilo kasvoilla, Järvenpää sanoo.

Järvenpää toivoo yritysten satsaavan juuri vielä tuntemattomiin nimiin, jotka ovat vasta matkalla kohti parempaa menestystä.

– Juuri siinä vaiheessa uraa se tuki on kaikkein arvokkain ja mahdollistaa seuraavalle menestysportaalle tarvittavan satsauksen. Lähetänkin seuraavat terveiset yrityksille:Tukekaa nimenomaan niitä jotka eivät vielä ole kansainvälisellä huipulla mutta jotka kuitenkin omaavat oikeat huippu-urheilijan asenteet ja joilla on lisäksi elämän muutkin taloudelliset haasteet kohdattavana, juuri he tarvitsevat eniten yritysten tukea seuraavan kehitysharppauksen saavuttamiseksi ja juuri he osaavat sponsoritukea eniten arvostaa, Järvenpää sanoo.

Minkälaisia vinkkejä konkarit antavat nuorille?

Nuorelle kestävyysurheilijalle Kauppi antaa kannustavia vinkkejä. Tärkeintä on olla oma itsensä eikä vähätellä itseään.

– Ole rohkea. Muista, että jos mitään ei tipu, kyse ei ole siitä, että vika olisi sinussa. Kyse on siitä, että yrityksille tulee runsaasti yhteydenottoja, ja heidän on pakko välillä myös kieltäytyä. Kun näkee vaivaa ja keksii sopivia yhteistyökuvioita ja erityisesti, jos hoitaa hommansa paremmin kuin toivotaan, niin yhteistyösopimukset yleensä saavat myös jatkoa, Kauppi sanoo.

Omaan linjaan kannustaa myös Järvenpää. Hän kannustaa kokemuksensa pohjalta etsimään yhteistyökumppaniksi juuri sellaisia tahoja, joiden tuotteisiin aidosti itse uskoo. Hän kannustaa myös olemaan ulospäin suuntautunut ja rohkeasti aloitteellinen.

– Kerro lyhyesti millä tavoin pystyt tuomaan positiivista näkyvyyttä yritykselle, mihin tähtäät harjoittelussa, miksi olet kiinnostunut juuri kyseisestä yrityksestä. Älä syyllisty miettimään ovatko tuloksesi riittävän hyviä sponsorisopimuksiin. Varmasti ovat. Ja tulokset eivät kiinnosta yritystä yhtä paljon kuin se, millainen sinä olet, Järvenpää sanoo.

Hän kärjistää, että harvalle ihmiselle kertoo paljonkaan, oletko juossut kympin alle 40 vai alle 28 minuuttia.

– Kommentti on kuitenkin, että miten kukaan voi juosta ylipäänsä alle tuntiin? Fakta on myös, että ahkera bloggaaja, joka juoksee kympin 35 minuuttiin, on arvokkaampi yritykselle kuin bloggaamaton 30minuutin alittaja, Järvenpää muistuttaa nykyaikaisen aktiivisen viestinnän tärkeydestä.

Similä kannustaa nuorta urheilijaa heti hankkimaan jonkun hoitamaan kumppanuusasioita.

– Urheilijalla on oma hommansa, samoin vanhemmilla. Itselläni omaa hommaa on helpottanut paljon, kun Tuomo on hoitanut nämä asiat. Se vie helposti voimavaroja.

Mitä nuori urheilija sitten myy vastikkeena?

– Varmasti jotain pienimuotoista palvelua, kuten omalla porukalla järjestettävä yksi hiihtopäivä vuodessa. Siihen sitten vähän tekniikkavinkkiä ja voiteluopastusta, se onnistuu ilman massiivisia järjestelyjä. Kannattaa tarjotakin sellaista, että joku tällainen pieni palvelu kuuluu, Similä sanoo.

– Heidi Lehikoinen