Milloin pitää uusia tukipohjalliset, fysioterapeutti Teuvo Uusitalo?

Fysioterapeutti Teuvo Uusitalo Kangasalan Kuntoutuksesta kertoo tukipohjallisten kestävän kovaa menoa.

Fysioterapeutti Teuvo Uusitalo Kangasalan Kuntoutuksesta kertoo tukipohjallisten kestävän kovaa menoa.

– Toistasataa kiloa painavat koripalloilijat pystyvät iskuttamaan pohjalliset puhki vuodessa, mutta juoksijalle ne kestävät hyvinkin kahdesta neljään vuotta, Uusitalo sanoo.

Heti perään hän kuitenkin huomauttaa, ettei tarkkaa sääntöä käyttöiästä voi antaa, vaan pohjallisten keston yksilöllinen vaihtelu on suurta.

– Käyttöikään vaikuttavat monet tekijät materiaalista jalkineeseen. Sen sijaan juoksukilometrien perusteella pohjallisten kohdalla ei voi lenkkikenkien tapaan suoraan sanoa, että mitä enemmän kilometrejä sitä nopeammin tarvitaan uudet pohjalliset, kertoo Uusitalo.

Tukipohjallisista voi saada apua monenlaisiin ongelmiin. Joskus pohjallisia tarvitaan vain akuutista vaiheesta tai esimerkiksi vamman jälkitilasta kuntoutumiseen.

– Tekemämme toiminnalliset pohjalliset eivät passivoi jalkaa, kuten monet sitkeästi luulevat. Toiminnalliset pohjalliset ohjaavat jalkaa toimimaan oikeassa asennossa. Oikea asento puolestaan aktivoi nilkan ja säären alueen lihaksia ja parantaa sitä kautta lihasten ja nivelten hallintaa, mikä auttaa kuntoutumisessa ja vammojen ehkäisemisessä, selventää Uusitalo.

Jalkavaivaiselle pohjallisten käyttö voi mahdollistaa kivuttoman askelen. Kun askeltaminen sattuu, keho reagoi tilanteeseen tekemällä korjausliikkeitä väärillä lihaksilla: loogisesti taas kivuton askel auttaa oppimaan oikean liikeradan. Jos pohjallistarpeen takana ei ole ollut dramaattista rakennevirhettä, voi kuntoutusvaiheen jälkeen taas pärjätä ilman pohjallisia.

– Tilanne selviää kokeilemalla harjoittelua ilman pohjallisia. Jos vaivat palaavat, niin ilmeisesti tarvetta on, mutta jos eivät niin pärjännee ilmankin.

Kenkä yhtä tärkeä

Hyvä jalkine on vähintään yhtä tärkeä kuin pohjallinen.

– Löysässä, huonossa kengässä pohjallinen kuormittuu enemmän kuin oikein valitussa jalkineessa. Jalkavaivoista kärsivistä suurin osa hyötyy kengän kiertojäykkyydestä, sanoo Uusitalo.

Fysioterapeutin vastaanotolla voi kysyä neuvoa oikeanlaisen jalkineen valintaan.

– Urheiluliikkeiden myyjät tietävät usein paljonkin kengistä, mutta tietävätkö he jaloista ja asiakkaan ongelmista? Fysioterapeutti pyrkii aina arvioimaan kokonaisuutta ja pohtimaan ongelman perimmäistä syytä, Uusitalo muistuttaa.

Pohjalliset eivät ole ihmeratkaisu. Ne ovat vain yksi tekijä lihashuollon, kuntoutusliikkeiden, suoritustekniikan, levon ja rasituksen suhteen sekä muiden kuormitukseen vaikuttavien tekijöiden joukossa. Jos pohjallisia tarvitaan, Uusitalo suosittaa kiinnittämään hankinnassa huomiota seuraavaan asiaan:

– On tärkeää, että kehon tilaa ja ongelmien syitä arvioi ja miettii sama fysioterapeutti, joka sitten myös valmistaa pohjalliset, eikä niin, että yksi lähettää ohjeet toiselle ja pohjalliset tulevat postissa. Pohjallisia on mahdollista korjata ja tämä mahdollisuus pitää aina olla, hän painottaa.

Kuluma tai oireet – hanki uudet

Nykyiset tukipohjalliset kestävät kovassakin käytössä useamman vuoden. Pohjalliset voi pestä haalealla vedellä ja pehmeällä harjalla. Kuivatus tapahtuu huoneenlämmössä.

– Pohjallisia ei ole tarpeen laittaa saunaan, sillä ne kuivuvat huoneenlämmössäkin nopeammin kuin sukat tai kengät, jo tunnissa. Kuumuus ei sovi pohjallisille, koska materiaalit pehmenevät kuumassa. Pesukoneeseenkaan niitä ei saa laittaa, neuvoo Uusitalo.

Materiaalit ovat helposti puhdistettavia ja hygieenisiä, sekä kestävät erinomaisesti kastumista. Uusitalon arvion mukaan pesuhuolto ei vaikuta pohjallisen kestävyyteen suuntaan eikä toiseen.

Maalaisjärjellä huomaa, kun pohjalliset käyvät vanhaksi. On harvinaista, että pintamateriaali menisi rikki, mutta jos näin käy, voi saada hankaumia jalkapohjiin. Samoin jos pohjalliseen tulee ajan myötä murtumia, on aika hankkia uudet.

– Toinen syy miettiä uusien pohjallisten hankkimista on oireiden palaaminen. Kuormitus on voinut muuttua, Uusitalo sanoo.

Käsityötuote on yksilöllinen

Teuvo Uusitalo on valmistanut toiminnallisia tukipohjallisia yli 20 vuotta. Sinä aikana on tapahtunut paljon.

– Materiaalit kehittyvät koko ajan. Viimeisen viiden vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään mullistavia muutoksia, mutta verrattuna kymmenen vuoden takaiseen materiaalit ovat muuttunut paljon, kertoo Uusitalo.

Hän suosittelee aktiiviliikkujia selvittämään ja seuraamaan, että omassa käytössä on nykyaikaiset pohjalliset. Kestävyyden ohella ne ovat myös kevyet. Materiaaleja ja tekotapoja on olemassa useita erilaisia. Tukipohjalliset valmistetaan käsityönä, ja tekijöiden välillä on paljon eroja.

– Paraskaan tekijä ei saa huonosta materiaalista hyvää pohjallista, mutta toisaalta paraskaan materiaali ei takaa mitään, Uusitalo huomauttaa.

Jos on epäonnekseen saanut epäsopivat pohjalliset, jotka eivät korjailun jälkeenkään tunnu hyvältä ratkaisulta, ei ole tarpeen heti hylätä ajatusta tukipohjallisista. Toisen fysioterapeutin valmistamat pohjalliset voivat olla hyvinkin erilaiset. Samoin eri materiaalit vaikuttavat lopputulokseen.

Urheiluvälineliikkeistä voi saada pohjalliset 50 eurolla, kun taas fysioterapeutin tutkimuksen perusteella valmistamat parhaasta materiaalista tehdyt maksavat usein parisataa euroa. Tässä kohdassa Uusitalo ei kuitenkaan suosittele pihistämään, jos haluaa saada hankinnasta hyödyn.

– Jos toinen tuote maksaa 50 ja toinen 200 euroa, niin joku erohan siinä täytyy olla. Ero tulee muun muassa materiaalin kestävyydestä.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026