Miksi SM-maastoja ei nähty televisiossa?

Moni urheilun seuraaja joutui pettymään toissa viikolla, kun perinteisiä SM-maastoja ei nähty televisiossa kuin muutaman sekunnin välähdyksenä Urheiluruudussa. Kyseessä oli jo toinen vuosi peräkkäin. Miksi näin ja onko asiaan tulossa jatkossa korjaus. Kestävyysurheilu.fi selvitti asian Suomen urheiluliiton toimitusjohtajalta Harri Aallolta ja Yle Urheilun päälliköltä Robert Portmanilta.

Moni urheilun seuraaja joutui pettymään toissa viikolla, kun perinteisiä SM-maastoja ei nähty televisiossa kuin muutaman sekunnin välähdyksenä Urheiluruudussa. Kyseessä oli jo toinen vuosi peräkkäin. Miksi näin ja onko asiaan tulossa jatkossa korjaus. Kestävyysurheilu.fi selvitti asian Suomen urheiluliiton toimitusjohtajalta Harri Aallolta ja Yle Urheilun päälliköltä Robert Portmanilta.

Monen syyyttävä sormi on osoittanut Ylen suuntaan, mutta Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajan Harri Aallon mukaan tilanne ei ole näin mustavalkoinen. 

– Pari vuotta sitten tehty SUL:n ja Ylen välinen televisiointisopimus ei sisällä SM-maastoja. Samalla TV-tarjonnasta putosi SM-hallit. Nykyinen sopimus Ylen kanssa on voimassa vuoteen 2022.

Yle Urheilun päällikkö vahvistaa Aallon näkymyksen asiasta.

– Laatiessamme uutta sopimusta Suomen Urheiluliiton kanssa päädyimme tarkan harkinnan jälkeen siihen, että panostukset tehdään muualle kuin maasto-SM:n tekemiseen. Seuraamme toki uutispuolella SM-maastoa jatkossakin.

Aalto korostaa, että sopimus on tehty kaksi vuotta sitten ja hän aloitti nykyisessä tehtävässään vuosi sitten.

– Totta kai itselläni on intressi, että saisimme nykysopimusta muutettua tai vähintään otettua uudessa sopimuksessa huomioon SM-maastojen televisiointi. Sitä Ylelle aika monessa palaverissa viestitetty. Ei tässä voi syyttää pelkästään Yleä tai ketään muutakaan.

Aalto uskoo, että Ylen halukkuuteen vaikuttaa voimakas panostus talvilajeihin, jonka myötä muualla joudutaan tasapainottamaan.

– Yleisurheilu nähdään kesälajina ja silloin SM-hallit ja SM-maastot jouduttiin jättämään pois. Urheiluliiton selkeä tahtotila on kuitenkin, että jatkossa SM-maastot televisioidaan.

Oliko ajatuksia, että olisitte tuottaneet itse SM-hallien ja SM-maastojen lähetykset?

– Kaikki vaihtoehdot ovat vaihtoehtoina jatkossa. Kyllä meillä on tahtotila selvittää myös muiden toimijoiden kiinnostus, jos Yle ei jotain tapahtumaa ota. Tälläkin hetkellä kustannamme osittain joitain tapahtumia.

Aalto iloitsee siitä, että yleisurheilua nähdään kesän aikana runsaasti televisiosta.

– Kuudet Motonet GP:t, Kuortaneen juhannuskisat, Paavo Nurmi Games Turussa, SM-viestit, kahdet lajikarnevaalit, Kultainen keihäs, kolmet Tähtikisat, arvokisat ja Ruotsiottelu, luettelee Aalto.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026