Noin 10 vuotta Ruotsin hiihtomaajoukkueessa valmentanut Rikard Grip on siirtymässä kohti uusia haasteita. Hän kävi kesäkuun lopussa Vuokatin Aateli Racen yhteydessä pidetyssä valmennusseminaarissa kertomassa, mitkä tekijät ovat nostaneet erityisesti Ruotsin naiset maailman maastohiihtohuipulle.

Kiireisille tiivistettynä Gripin kirjavat teesit:

1. Urheilijoiden on kunnioitettava toisia maajoukkueurheilijoita ja ymmärrettävä tiedon jakamisen tärkeys
2. Urheilijan kannattaa harjoitella tehoalueen ääripäissä
3. 1500-3000 kovavauhtia muutaman sekunnin kiihdytystä kauden aikana tekee hyväksi sprinttihiihtäjäksi
4. Valmennustoiminnassa on löydettävä tasapaino liiton ja seurojen välillä
5. Tavoitteet on pilkottava pienemmiksi palasiksi ja toimenpiteiksi
6. Harjoittelussa on keskityttävä jatkuvasti tekniikkaan (paitsi juoksulenkeillä saa pitää hauskaa)
7. Valmentajan ei itse tarvitse osata, hänen on tuotava osaajat urheilijan luo
8. Valmentajan on osattava kohdata urheilijat yksilöinä
9. Valmentaja kiittää, kehuu ja antaa palautetta aidosti
10. Naiset saavat monta kertaa mahdolliseen voittaa Stina Nilssonin, miesten esikuvien menestyspäivät liian kaukana
11. Jos on löydetty toimiva resepti harjoittelussa, menestymättömyys johtuu siitä, ettei menestysreseptiä noudateta

Ja alla laajemmin:

Grip aloitti uransa maajoukkuevalmennuksen harjoittelijana Vancouverin olympialaisissa, mutta sai heti vakituisen työsuhteen ja eteni lopulta maajoukkueen johtoon. Ruotsalaisvalmentaja painotti, että on olemassa monta tietä menestykseen ja esityksessään hän kertoi itse kokemastaan tiestä.

Mitään yksittäistä hetkessä toimivaa mallia hänen esityksensä perusteella ei ole suomalaisille tarjota. Toisaalta on pantava merkille, ettei Ruotsin maajoukkuevalmennuksesta ole valmentajan puheiden mukaan tehty mitään ihmetekoja: myös suomalaisten yhtä laaja nousu huipulle voisi tässä mielessä olla yhtä mahdollista.

Muutamia Rikard Gripin esiintuomia asioita:

Toisten urheilijoiden kunnioittaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne: Involving, respect, belonging, joyfulness

– Naiset eivät ole maajoukkueessa toistensa parhaita ystäviä. He eivät käy kauden ulkopuolella lomamatkoilla yhdessä. Siitä huolimatta he kunnioittavat toisiaan ja ymmärtävät tiedon ja ajatusten jakamisen merkityksen koko joukkueen menestykselle, Grip kertoi.

Ja vaikka touhu otetaan vakavasti, ei sen aina tarvitse olla totista. Välillä on jopa hauskaakin.

Kuva: NordicFocus

Tasapaino seuratoiminnan ja liittojohtoisen toiminnan välillä

Maastohiihdossa äimistellään usein Norjan ylivoimaa, mutta Gripin mukaan menestysmaan konsepteja ei kannata kopioida sellaisenaan, vaan siellä tehtyä kannattaa soveltaa omaan systeemiin. Gripin mukaan Skandinaviassa hiihtomenestys on nojannut pitkälti perinteiden kuten aktiivisen seuratoiminnan varaan, kun taas Keski- ja Etelä-Euroopan menestys on tullut liittojohtoisen valmennusjärjestelmän kautta.

– Mielestäni Ruotsissa ja Suomessa on nykyään löydettävä keskitie seuratoiminnan ja maajoukkuevalmennuksen välillä. Sen sijaan Norja voi täysin luottaa perinteisiinsä menestyksen etsimisessä. Seura- ja aluetoiminta on siellä niin vahvaa.

Harjoittelussa ääripäitä

Muutama sana harjoitusmääristä ja tehoista. Grip kertoi maajoukkueurheilijoiden harjoittelevan 700-950 tuntia vuodessa. Tehoalueittain harjoittelu jakautuu seuraavasti.

Korkeatehoinen harjoittelu: 8-10%
Keskialueen harjoittelu: 2-5%
Matalatehoinen harjoittelu: 86-89%

Silmiinpistävää on se, että keskialueella ei harjoitella juuri lainkaan. Harjoittelusta 50-100 tuntia on voimaa. Lisäksi etenkin naisten puolella menestyksekkääksi systeemiksi on huomattu 1500-3000 vuosittaista kiihdytystä (sprint) kestoltaan 8-20 sekuntia. Nämä Ruotsiin toi norjalaisvalmentaja Ole Morten Iversen. Yksi puolentoista tunnin mittainen harjoitussessio saattaa sisältää paljonkin tällaisia kiihdytyksiä.

Lukemia ja harjoitustapoja kopioidessa maajoukkueeseen nousemassa olevien urheilijoiden ei kannata liikaa katsoa sitä, mitä maailman huiput tekevät.

– Kannattaa pikemminkin miettiä sitä, mitä he tekivät 10 vuotta sitten noustessaan huipulle.

Johan Olsson. Kuva: NordicFocus

Tavoitteet pienemmiksi palasiksi

Urheilija voi haaveilla olevansa maailman paras, mutta tullakseen maailman parhaaksi, on toimenpiteet ja välitavoitteet huipun saavuttamiseksi pilkottava pienemmiksi palasiksi. Omaa harjoittelua ja kehitystä kannattaa seurata tiheämmin kuin kerran vuodessa. Harjoitus- tai kilpailukauden sisällä urheilijat voivat painottaa harjoittelussaan tiettyjä seikkoja. Näidenkin painotusten jälkeen on hyvä miettiä heti, onnistuttiinko tavoiteltuja ominaisuuksia kehittämään.

Juoksulenkeillä voi miettiä muutakin kuin urheilua

Grip muistaa ikuisesti marraskuisen leiripäivän Kiirunasta, jolloin miesten kultainen sukupolvi (Olsson, Hellner, Rickhardsson jne.) haki ensilumella tuntumaa hiihtoonsa. Pikkupakkasessa oli hiirenhiljaista. Hetkeä myöhemmin paikalle pärähti minibussillinen silloisen haastajaryhmän (utvecklingslandslaget) miehiä ja alueen täytti valtava puheen pärinä.

– Maajoukkuemiehet keskittyivät vain omaan tekemiseen nuorempien kavereiden pälättäessä keskenään. Huomasin eron sillä hetkellä.

Grip sanoi, että urheilijan tulisi keskittyä etenkin hiihtoharjoittelussa vain omaan tekemiseen. Hän siteerasi Mathias Fredriksonia, jonka mukaan vuodessa tulee kasaan aika monta tuntia tekniikkaharjoittelua, jos jokaisella rulla- tai hiihtolenkillä keskittyy jatkuvasti siihen, minkälaisella tekniikalla hiihtää.

– Tietenkin harjoittelun pitää olla myös hauskaa. Juoksulenkit ovat sitten sitä varten, että voi miettiä muita asioita ja puhua kaverin kanssa miehistä, naisista ja muusta kiinnostavasta.

Valmentajan ei tarvitse osata kaikkea, valmentaja tuo osaajat urheilijoiden luo

– Aloittaessani päävalmentajana sain vastata vaikka minkälaisiin kysymyksiin. Tuntui, että olin lääkäri, hammaslääkäri ja Jeesus. Pikkuhiljaa opin, ettei minun tarvitse tietää kaikkea. Valmentajan on kyettävä tunnistamaan omat rajansa osaamisensa suhteen ja haettava vastauksia muualta. Se on juuri sitä hyvää valmennusta, että valmentaja tuo oikeita asiantuntijoita urheilijan luo, Grip linjaa.

Motivaatiota ei voi antaa urheilijalle vaan se on tultava sisäsyntyisesti. Lisäksi valmennusenkin puolella harjoittelulinjaukset pitäisi tulla urheilijoiden sisältä, eikä ulkoapäin. Valmentajan rooli on tukea ja haastaa.

Stina Nilsson. Kuva: NordicFocus

Valmentajalla on itseluottamusta ja hän on läsnä

Valmentajan olemus merkitsee paljon. Grip itse päätti joitakin vuosia sitten saapua leireillä ja kisareissuilla hotelliaamiaiselle oman huoneen peilistä ensin kurkaten: Unet piti jättää huoneeseen. Aamupalapöytään saapui pirteä ja hyväryhtinen mies, joka uskoi omaan ja urheilijoiden tekemiseen.

– Tilanteessa kuin tilanteessa omilla harteilla on koko ajan se epäuskoinen piru, joka kysyy, että ollaanko varmasti tekemässä oikeita asioita. Epävarmuus kalvaa, mutta lopulta juuri se piru puskee eteenpäin ja vahvistaa omaa uskoa, hän muistutti.

Valmentajan rooli on johtaa ja hallita erilaisia tilanteita: kaikkia urheilijoita pitää kunnioittaa saavutuksista riippumatta, mutta kohtaamisessa voi olla yksilökohtaisia eroja.

– Falunin MM-kisoissa oli mukana Stina Nilsson, joka asui vielä urheilulukionsa asuntolassa. Sitten oli Johan Olsson, joka oli jo 35-vuotias perheellinen konkari. Aivan erilaisia ihmisiä. Jokainen urheilija ja tilanne tarvitsee oman lähestymistapansa. Jonkun pitää saada itkeä hillittömästi rauhassa, toista pitää olla heti tukemassa. Tämä pitää tunnistaa.

Jokaisen maailmancup-startin jälkeen Grip kävi erikseen huoltorekalla kiittämässä huoltomiehiä. Tähän hän myös käytti runsaasti aikaa ja kohtasi jokaisen huoltomiehen.

– Menin sisään ja sanoin kaikkia vuorotellen silmiin katsoen: ”Kiitos! Teitte hyvää työtä”. Joskus saattoi olla niin, että sanoin: ”Kiitos! Teitte kovasti työtä, mutta tällä kertaa emme saaneet toimivia suksia.” Kyllä siellä kopissa on huonosti toimineidenkin välineiden eteen paljon työtä tehty, Grip huomauttaa.

Nykyään kamppaillaan aikaa vastaan: kaikilla on sitä liian vähän.

– Jos on sellainen tilanne, ettei minulla ole kunnolla aikaa kiittää ja keskustella urheilijan tai huoltajan kanssa, jätän sen tekemättä ja hoidan myöhemmin. Puolikiireinen mutina puhelimeen tuijottaen kääntyy pidemmällä tähtäimellä itseään vastaan. Se ei ole aitoa.

Ebba Andersson (vas.) ja Charlotte Kalla. Kuva: NordicFocus

Kaikki naiset saavat voittaa Stina Nilssonin

Miksi miehet eivät sitten pärjää Ruotsissa ja miksi naiset pärjäävät? Tähän Grip luettelee muutamia syitä:

Yleisellä tasolla naiset ovat huomattavasti vastuuntuntoisempia. Tämä koskee niin muuta elämää, esimerkiksi koulua, mutta myös urheilua. Miehet ovat enemmän sosiaalisia joukkueurheilijoita, joilta saattaa puuttua keskittymiskykyä olennaiseen. Tämä on kuulemma ongelma muissakin yksilölajeissa Ruotsissa.
Lisäksi naistähtiä on Ruotsissa monesta ikäluokasta. Gripin mukaan menestyksen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että ”tavallisen maajoukkuehiihtäjän ” lähellä on suunnilleen saman ikäisiä arvokisamitalisteja. Näitä on löytynyt esimerkiksi Ingemarsdotterista Kallan kautta Nilssonin, Anderssoniin ja lopulta Karlssoniin. Tämän hetken miesten maajoukkueurheilijoiden on vaikeampi nähdä yli 10 vuotta heitä vanhempien Olssonin ja Hellnerin menestyshetkiä. He ovat tietyllä tapaa ”kauempana”.

– Stina (Nilsson) on kesällä yksi maajoukkueen hitaimmista urheilijoista, eikä hän usein voita edes kansallisissa kilpailuissa. Siksi muut saavat monta kertaa mahdollisuuden voittaa hänet, mikä tekee itseluottamukselle todella hyvää.

– Lisäksi naiset voivat harjoituksissa aina haastaa itseään miehiä vastaan, mutta miehillä vastaavanlaista sparrausmahdollisuutta ei ole.

Ei tehdä oikeita asioita, vaikka oikeat asiat ovat tiedossa

Ja vielä saattaa syynä olla sekin, että miehet eivät tee oikeita asioita. Gripin mukaan Ruotsissa on julkaistu Blågula Vägen -kirjanen, jossa kerrotaan valmennuslinjauksista, mutta sitä ei toteuteta.

– Puhutaan paljon, että pitäisi keksiä miten miehetkin pärjäävät, mutta minusta se on jo keksitty. Tuntuu siltä, että seminaareissa ja erilaisissa tilaisuuksissa valmennuslinjauksia kehutaan ja kiitetään paljonkin. Mutta sitten siirrytään seminaarista kotiin, jossa jatketaankin samaa vanhaa harjoittelua.

Näitä eväitä suomalainen kestävyysurheiluväki voi ammentaa omassa valmennustoiminnassaan.

-Juho-Veikko Hytönen

Gripin esityksessään mainitsema Blågula Vägen löytyy Ruotsin hiihtoliiton sivuilta.