Mikko Siren mielii loukkaantumisten jälkeen takaisin Suomi-paitaan
Eilen käydyn suunnistuksen erikoispitkän yksi iloisimmasta maalintulijoista oli toiseksi sijoittunut Angelniemen Ankkurin Mikko Siren, joka on tehnyt paluun kovalle tasolle vammojen sävyttämien vuosien jälkeen.
Eilen käydyn suunnistuksen erikoispitkän yksi iloisimmasta maalintulijoista oli toiseksi sijoittunut Angelniemen Ankkurin Mikko Siren, joka on tehnyt paluun kovalle tasolle vammojen sävyttämien vuosien jälkeen.
Siren edusti Suomea MM-kisoissa Italiassa 2014 ja Ruotsissa 2016. Ruotsista tuliaisina oli mainio kolmastoista sija pitkältä matkalta. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet. Useat loukkaantumiset haittasivat harjoittelua. Pisimpään Sirenillä kesti toipua ristiluun rasitusmurtumasta.
Tällä kaudella Siren on edennyt askel askeleelta kohti 2016 vuoden kuntoa. Kausi huipentui lopulta SM-hopeamitaliin erikoispitkällä matkalla Vantaan Hakunilassa.
Mistä loistava kunto on nyt löytynyt?
–Olen ollut terve ja olen löytänyt itselleni sopivan tyylin harjoitella. En juokse läheskään niin paljon kuin aiempina vuosina, mutta näköjään silti lihaskestävyys riittää juoksuun hyvin. Pyöräilen paljon ja talvisin tulee hiihtoa, valotti Siren maalissa.
Hakunilassa Siren teki huiman loppuvedon. 16,5 kilometrin kohdalla Siren oli sijalla 11, reilut puolitoista minuttia kärkeä perässä. 22,4 kilometrin väliajassa Siren oli noussut jo sijalle neljä, 1:21 kärkeä perässä. Maalissa (24,8km) Siren oli enää 36 sekuntia voittaja Anton Kuukkaa perässä.
–Näin lopun peltopätkillä kärkimiehet (Kuukka ja Heinaro) ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen. Näin, että Eikka menee aika hiljaa ja ajattelin, että otan hänet kyllä kiinni vaikka mikä olisi. Ensimmäisillä hajonnoilla oli seuraa, mutta sen jälkeen tein paljon töitä yksin, kertasi Siren kilpailua.
Siren kertoo mielivänsä takaisin Suomi-paitaan. Tavoitteksi hän on asettanut ensi kesän EM-kilpailut, jossa kilpaillaan myös maastossa.
–Sprintti ei ole mun juttu, sanoo Siren viitaten ensi kesän MM-kilpailuihin, jossa on tarjolla vain sprinttimatkoja.
Pystytkö opiskelujen ja töiden puolesta panostamaan täysipainoisesti suunnistukseen ensi vuonna?
–Ensi viikolla alkaa työharjoittelu. Se on täyspäiväinen kahdeksasta neljään homma ja kestää neljä kuukautta.Tteen opinnot loppuun ensi talven aikana. Satsaan urheiluun sen, mitä opintojen loppuunsaattamisen ohella pystyy. EM-kisat on tavoitteena, enkä näe mitään estettä miksi en sen suhteen onnistuisi.
Lue myös: Niittynen ja Kuukka SM-erikoispitkän mestareiksi
SM-erikoispitkän tulokset
-Petri Ikävalko




