Matti Haavisto organisaatiouudistuksesta: ”Olisi ehkä pitänyt tehdä jo aiemmin”
Suomen maastohiihtomaajoukkueen valmentajien roolitus ja työnjako muuttuu alavireisesti sujuneen kauden jälkeen.
Suomen maastohiihtomaajoukkueen valmentajien roolitus ja työnjako muuttuu alavireisesti sujuneen kauden jälkeen.
Päävalmentajana ensimmäistä kauttaan toiminut Matti Haavisto siirtyy maajoukkueen johtajaksi, mikä tarkoittaa toimimista jatkossa valmentajien sekä asiantuntijatiimin esimiehenä. Haavisto vastaa ensi kaudella myös suksihuollon johtamisesta huoltopäällikkö Aki Hukan kanssa.
Suksihuolto keräsi hiihtäjiltä kritiikkiä viime talven Seefeldin MM-kisoissa, joissa Suomen mitalisaalis jäi Iivo Niskasen saavuttamaan pronssiin.
Viime kauden pettymykset vaikuttivat osaltaan muutoksiin maajoukkueessa.
– Varmaan oli osaltaan myös sellaista henkeä, että jotain pitäisi tehdä. Mutta olisi ehkä pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Meillä on ollut yhden tai kahden urheilijan varassa menestys viime vuosina. Suurin asia on, miten saisimme A-maajoukkueen takaa enemmän nuoria haastamaan kärkiurheilijoitamme ja tasoa levennettyä, Haavisto perusteli STT:lle.
Haavisto kuvaili Hiihtoliiton tiedotteessa maajoukkuevalmennuksen uusia suuntaviivoja Ruotsin ja Norjan malliksi. Toimintamallilla maajoukkue haluaa saada valmentajille enemmän aikaa olennaiseen eli valmennustyöhön.
– Minulla on mennyt päävalmentajana käytännössä 80 prosenttia työajasta matkajärjestelyihin ja erilaisiin varauksiin, ja 20 prosenttia on ollut valmennusta. Nyt pyrimme siihen, että valmentajat pystyvät käyttämään työajastaan 90–100 prosenttia valmennukseen, ja muut hoitavat tausta-asioita kuntoon, Haavisto sanoi.
Pasanen ja Oksanen päävalmentajiksi
Miesten päävalmentajana on jatkossa Teemu Pasanen apunaan Mikko Virtanen. He toimivat viime kaudella maajoukkuevalmentajan tittelillä.
Naisten päävalmentajana aloittaa Ville Oksanen apunaan Ilkka Jarva. Oksanen toimi aiemmin haastajaryhmän valmentajana.
Jarva puolestaan saapuu Suomen ryhmään Tshekin maajoukkueen valmennustehtävistä. Maajoukkuevalmennuksen lisäksi Jarva vastaa Vuokatin olympiavalmennuskeskuksessa harjoittelevien urheilijoiden päivittäisvalmennuksesta maajoukkueleirien ulkopuolella.
Aiemmin valmennuspäällikkönä toiminut Eero Hietanen nimitettiin nyt lajipäälliköksi.
– Saimme käytännössä nyt neljä valmentajaa maajoukkueen ympärille, ja minä olen viidentenä. Tämä on ollut aiemmin ehkä resurssikysymys. Jylhän Reijo (entinen päävalmentaja) ehdotti tällaista jo kolme vuotta sitten. Nyt oli otollinen aika, kun saimme Ilkka Jarvan mukaan Vuokatin urheiluopiston tuella, Haavisto kertoi.
Hiihtoliitto julkistaa tulevan kauden maajoukkueryhmät ja urheilijavalinnat ensi maanantaina.
STT–TUOMAS REINIKAINEN, TAPIO KESKITALO




