Matintalo välttyi välinerikoilta ja piti vahvuuksillaan hankkimansa aseman loppuun asti
Johanna Matintalo vei rullahiihdon SM-sprintin mestaruuden hallittuaan finaalia ensimmäisen nousun päältä. Tuntumassa Maaret Pajunoja otti hopean ja Josefiina Böök iloitsi pronssista.
Johanna Matintalo vei rullahiihdon SM-sprintin mestaruuden hallittuaan finaalia ensimmäisen nousun päältä. Tuntumassa Maaret Pajunoja otti hopean ja Josefiina Böök iloitsi pronssista.
– Otin lähdön varman päälle ja jäin häntäjoukkoihin. Tiesin, että radan alkuosan vuorohiihto-juoksupätkä on itselleni vahvin osa, joten halusin siihen päästä käyttämään omia vahvuuksia. Halusin alusta asti lähteä pitämään vauhtia, mutta finaalissa lähtö oli niin huono, että oli vaikeuksia löytää kaistaa ensimmäiseen nousuun. Pääsin keulille, ja ekan nousun päältä hiihdinkin keulilla koko matkan. Pidin oman suorituksen kasassa, välinekolhuilta välttynyt Matintalo sanoi.
Hänelle neljän erän sprinttikilpailu on tervetullutta kovaa harjoitusta kaikin tavoin.
– Raskas leiri takana, aamulla ei tuntunut hirveän hyvältä, mutta erien edetessä parani, Matintalo sanoi.
Maaret Pajunoja puristi loppusuoralla hopealle:
– Finaalissa olin tarkkailijan asemassa, sitten vaan löytyi oikea rako. On ollut tosi vaikea viimeinen kuukausi, mutta kisat kyllä motivoi aina, vaikkei olisi ihan kulkupäivä, Pajunoja sanoi.
Böök riemuitsi onnistumisestaan, vaikka hänelläkin finaaliin mahtui käänteitä:
– Alku meni ihan pieleen, kun ei ollut tilaa. Sitten aloin kuulla, että sauvat menee. Päätin, että suikkasen ohi. Olen tällä hetkellä tasurilla aika hyvä, joten luotin tuohon loppuun, jo karsinnasta hyvän päivänsä aloittanut Böök sanoi.
-Heidi Lehikoinen




