Markus Vuorela korvaa Hakolan Lillehammerissa

Jämin Jänteen Markus Vuorela korvaa seurakaverinsa Ristomatti Hakolan Lillehammerin maailmancupin skiathlonissa. Hakola ei ole toipunut riittävän nopeasti varvasvammastaan.

Jämin Jänteen Markus Vuorela korvaa seurakaverinsa Ristomatti Hakolan Lillehammerin maailmancupin skiathlonissa. Hakola ei ole toipunut riittävän nopeasti varvasvammastaan.

Jussi Piiraisen valmentaman Vuorelan harjoituskausi on sujunut hyvin. Rukan maailmancupissa Vuorela hiihti sijalle minitourin sijalle 38. Sprintin aika-ajosta lohkesi sija 57 ja perinteisen 15 kilometriltä sija 39. Perinteisen kisaan Vuorela oli tyytyväinen. Sunnuntaina oli tarjolla enemmän, mutta:

–Kisa lähti hyvin liikkeellä ja sijoitukset nousivat, mutta sitten isossa alamäessä kävi pieni haaveri. Ranskalainen kaveri kaatui ja kävin itsekin polvillani ja iso porukka tuli ohi ja ehkä vähän hätäännyinkin, niin neljäs kierros ei kulkenut mihinkään.

Haaverin sattuessa Vuorela oli noussut sijalle 27.

–Fiilis Rukalla oli ihan hyvä ja en olisi ollut halukas edes lähtemään Lillehammeriin jos en tuntisi olevani omassa parhaassa kunnossani.

Vuorela on harjoitellut kesän aikana paljon Lauri Lepistön ja Verneri Suhosen kanssa. Vuorela asuu Vuokatissa, mutta on leireillyt tutun porukan kanssa muun muassa Keski-Euroopassa ja Otepäässä.

–Laurin kanssa tuli ainakin ehjä kesä ja tuntuu itsestä siltä, että on tehty oikeita asioita. Aikaisempina kesinä on tullut jotain ylilyöntejä harjoittelussa kesällä. Nyt ei ole sellaisia merkkejä ollut. Ollaan tuossa puhuttu, että ihme on, jos jonkilaisia tuloksia ei tule.

Lillehammerissa, kuten muissakin cupin kisoissa Vuorela tähyää pisteille.

–Lillehammerissa tavoite on kova, kun samalla viivalla on 15 norjalaista, mutta pysytään tavoittessa.

Maajoukkueeseen nousu on vaikuttanut positiivisesti myös Vuorelan suksikalustoon.

–Kyllä aika iso harppaus on tullut sillekin puolelle. Enemmän osaamista ympärillä ja myös enemmän välinettä tarjolla. Koen, että kalustoni on kilpailukykyinen.

Mikä ovat ajatuksesi koko kaudesta? Kuinka paljon voit suunnitella sitä etukäteen, kun paikoista on kovaa taistelua?

–Tavoitteena on päästä mahdollisimman usein mukaan. Tour de Ski kiinnostaa kaikista eniten. Ja Scandinavia Ski Tour. Koen että mahdollisuuteni paranevat mitä pitemmälle mennään turnauksessa, päättää Vuorela.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026