Lentäjän ura teki harjoittelusta haastavampaa, mutta mahdollisti etelän leirejä.

Markku Taskisen juoksu-uran huippuhetki osui Rooman vuoden 1974 EM-kisoihin. 22-vuotias helsinkiläinen oli loppusuoran alkaessa porukan viimeisenä, mutta nousi viimeisillä kymmenillä metreillä yllätyspronssille ajalla 1.45,89.

Taskinen paransi juoksussa ennätystään puolitoista sekuntia. Mitali oli 800 metrillä Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen arvokisamitali.

– Mitali oli yllätys aika monelle muulle, mutta itse tiesin olevani tosi hyvässä kunnossa. Finaalipaikka oli tullut helposti ilman mitään ongelmia. Finaalissa kirini alkoi jossain 200 metrin kohdalla. Laskin loppusuoran aikana montako päänahkaa saan otettua ja miten suuren Urheiluliiton stipendin sillä saisin, Taskinen, 63, naurahtaa.

– Luulin olleeni kisassa toinen ja olin hämmästynyt, kun Steve Ovett olikin maalissa vähän ennen minua. Kultaa voittanut Jugoslavian Luciano Susanj oli kisassa ylivoimainen.

Rooman EM-kisat olivat Taskiselle muutenkin menestyksekkäät. Hän voitti pronssia myös 400 metrin viestissä yhdessä Stig Lönnqvistin, Ossi Karttusen ja Markku Kukkoahon kanssa.

– Jälkikäteen olen vähän katunut sitä, etten lopettanut uraani noihin kisoihin. Se olisi ollut hyvä päätös, kun kaikki meni niin hienosti. Jos olisimme voittaneet viestin, olisin varmaan laittanutkin piikkarit naulaan.

Taskinen suoritti ennen EM-kisoja asepalvelusta ilmavoimissa. Hän kehuu puolustusvoimien asennetta urheiluun.

– Meillä oli ohjelmassa paljon urheilua. Loukkasin armeijassa polveni, jota sain säästellä. Minut kotiutettiinkin kuukausi ennen palvelusajan päättymistä, jotta saisin keskittyä ja valmistautua kunnolla Rooman kisoihin. Tunsin, etten juokse EM-kisoissa vain itselleni, vaan muutkin saavat siitä jotain.

– Sain kipeään polveeni kortisoonipiikin. Sen vaikutus kesti tasan kuukauden. Heti EM-kisojen jälkeen polvea rupesi jomottamaan ja Ilkka Tulikoura leikkasi polvesta luunsirun pois.

Hiihdon ja jalkapallon kautta juoksijaksi

Lapsena Taskinen harrasti aktiivisesti erityisesti hiihtoa ja jalkapalloa, jota hän pelasi piiritasolla myös aikuisena juoksu-uransa lomassa.

– Asuin lapsena Helsingin Munkkivuoressa, jonka lähellä oli Talin laukkarata. Paikka oli siihen aikaan jalkapalloparatiisi. Kun tulin koulusta, join pitkän lasin maitoa ja menin kavereiden kanssa potkimaan palloa. Munkkivuoressa oli tuolloin Suomen suurin Arava-yhtiö, jossa oli kymmenen isoa taloa ja paljon vekaroita. Harrastimme jalkapallon lisäksi monia yleisurheilulajeja ja meillä oli talvisin jopa pieni hyppyrimäki.

– Hiihto oli päälajini talvella ja olin vielä A-poikana piirin parhaita hiihtäjiä. Viipurin Urheilijoiden puheenjohtaja Nisse Hagman sanoi minulle kerran, että pane ne sukset päreiksi ja rupea juoksemaan. Hagman oli nähnyt minut juoksemassa jossakin maastokisassa.

Taskinen alkoi kilpailla 800 metrillä 16-vuotiaana. Hän kehuu Viipurin Urheilijoissa vallinnutta tunnelmaa. Erityisesti viestikisat olivat Taskisen mieleen. Varsinaisen urheilun lisäksi seuraan liittymiseen löytyi muitakin motivaation lähteitä.

– Kun liityin Viipurin Urheilijoihin, sen yleisurheilutoiminnassa oli noin 150 tyttöä. Poikia oli ensin 20-30. Tytöt vetivät tietysti puoleensa ja seuraan alkoi liittyä muitakin minun ikäisiäni poikia muista helsinkiläisseuroista.

Kansainväliselle tasolle Taskinen nousi vuonna 1973, jolloin hän edusti Suomea Eurooppa Cupissa 800 metrillä sijoittuen viidenneksi. Myöhemmin samana vuonna Taskinen voitti ensimmäiset Suomen mestaruutensa niin 400 kuin 800 metrillä.

Montreal jäi väliin loukkaantumisen takia

Vuonna 1975 Taskinen juoksi 400 metrillä uransa parhaan ajan 47,12. Myös 800 metriä kulki mukavasti aikaan 1.46,86. Eurooppa Cupissa Nizzassa Taskinen juoksi Suomen väreissä neljänneksi 800 metrillä.

EM-pronssi oli tuonut Taskiseen elämään ansaittuja etuisuuksia.

– Olin tuolloin ilmasotakoulussa ja nautin Urho Kekkosen perustaman Urheilun ammatinedistämissäätiön apurahaa. Liitto huomioi kisamenestyksen, samoin oma seura. Olin myös Karhu-Titanin urheilijoita ja olin kehittelemässä heidän piikkareitaan. Tämän myötä sain heiltä esimerkiksi kalastus- ja lasketteluvehkeitä. Nuorelle miehelle oli tietysti tärkeää, että vehkeet oli viimeisen päälle. Tämäkin motivoi osaltaan urheilemaan.

Vuonna 1976 Taskinen valmistui lentoperämieheksi ilmailuopistolta ja aloitti työelämän.

– Työ vaikeutti suunnitelmallista harjoittelua, mutta toisaalta mahdollisti myös jonkinlaisen etelässä treenaamisen. Lensin työn puitteissa monesti esimerkiksi Kanariansaarille. Tuohon aikaan kohdepaikassa saatettiin olla melkein viikko ja pystyin samalla harjoittelemaan. Firmassa urheilemiseen suhtauduttiin myötämielisesti. Sain myös palkallisen virkavapaan, jotta saatoin keskittyä Montrealin olympialaisiin.

Taskinen valmistautui Montrealin kisoihin mitalinkiilto silmissä. Kesäkuussa Taskinen juoksi 800 metriä aikaan 1.47,19. Kahden ratakierroksen lisäksi Taskisen oli tarkoitus juosta Montrealissa pitkä viesti.

– Minulla oli sinä vuonna hirveästi vaivoja, oli nivusvaivaa, sairastin keuhkokuumeen ja takareisi vaivasi. Sain reiteen akupunktio- ja sähköhoitoa, joiden avulla kipu hävisi.

– Montrealissa takareisi kuitenkin revähti päivää ennen 800 metrin alkueriä tekemässäni viimeistelyharjoituksessa. Juoksin 200 metrin vetoa, josta viimeiset 50 metriä oli tarkoitus juosta niin kovaa kuin lähtee. Lensin reiden revähtäessä turvalleni. Jäätä ja muuta apua oli heti käsillä. Peli oli kuitenkin menetetty, enkä päässyt Montrealissa kisaradalle.

Sisäratojen Euroopan mestaruus Milanosta

Vuonna 1977 Taskinen kilpaili jälleen muun muassa Eurooppa Cupissa sijoittuen sillä kertaa 800 metrillä kuudenneksi. Seuraavaan vuoteen osui Taskisen juoksu-uran toinen huippuhetki, kun hän voitti maaliskuussa Milanossa 800 metrin sisäratojen Euroopan mestaruuden SE-ajalla 1.47,36.

– Olin ollut hyvässä kunnossa jo edellisen vuoden EM-halleissa San Sebastianissa. Käytännössä minut kuitenkin kaadettiin alkuerissä. Ilmeisesti olin tämän takia Milanossa erityisen motivoitunut näyttämään. Halusin juosta leveäharteisemmin.

Heinäkuussa matka kulki mukavasti aikaan 1.46,97. Elokuussa Prahan EM-kisoissa Taskinen putosi kuitenkin niukasti välierävaiheessa.

– Muistan Prahan painostavana paikkana, jossa oli surkean alakuloinen ilmapiiri. Välierässä radalla oli lätäköitä, eikä minulla ollut ollenkaan taistelijan olotila. Yleensä olin isoissa kisoissa parhaimmillani, mutta noissa kisoissa en saanut itsestäni parasta irti.

Vuonna 1979 Taskinen ei kilpaillut juuri lainkaan 800 metrillä. Sen sijaan hän keskittyi 400 metrille ja erityisesti 400 metrin aitoihin. Taskinen voitti aidoissa SM-hopeaa ja juoksi kauden lopussa ennätykseen 51,92.

– 400 metrin sileälle minulla ei ollut tarpeeksi voimaa. 400 aidat olisi saattanut olla minulle paras laji. Päätin juosta aitoja siihen asti kunnes aikani alkaisi huononemaan.

– Vuonna 1979 kisasin matkalla muutamia kertoja ja paransin ennätystäni kisasta toiseen. Vuoden 1980 ensimmäiseen aitakisaani tulin suoraan taloni valusta ja tulokseni huononi edelliskauteen verrattuna. Päätin aitaurani siihen.

Vuonna 1980 Taskinen keskittyi erityisesti 800 metrille. Hän harjoitteli kovaa muun muassa Kanariansaarilla.

– Olin kesällä hyvässä kunnossa. Lappeenrannan Kalevan Kisoissa juoksin välierissä tosi hyvin, mutta en palautunut juoksusta finaaliin mennessä. En saanut finaalissa loppukiriä ollenkaan aikaan ja jäin toiseksi Jorma Härkösen voittaessa.

– Ajattelin, että nyt riitti ja lopetin juoksu-urani tuohon kisaan. Härkönen oli hyvä kaveri jatkamaan minun jälkeeni. Yritin puhua hänen olympiavalintansa puolesta, mutta ilman tulosta. Kaksi vuotta myöhemminhän Härkönen voitti Ateenassa EM-pronssia.

Nopeita ja hitaita lihassoluja sopivassa suhteessa

Markku Taskista voi pitää ominaisuuksiltaan varsin ihanteellisena 800 metrin juoksijana. Taskiselle tehdyssä lihasbiopsitestissä selvisi, että hänellä oli 65 prosenttia nopeita lihassoluja ja 35 prosenttia hitaita lihassoluja.

Monipuolinen Taskinen voitti pituushypyssä nuorten SM-pronssia, ennätyksekseen hän hyppäsi 696. Juoksu-uransa päättymisen jälkeen Taskinen hyppäsi vuonna 1981 korkeutta 195. Satasella hänen ennätyksensä on 11,1 ja kahdellasadalla 22,0. 1500 metriä Taskinen juoksi vain pariin otteeseen. Ennätys kirjataan lukemin 3.50,8.

Taskinen toteaa onnistuneensa rakentamaan terävän huippukunnon. Koko kautta hän ei pystynyt juoksemaan samalla tasolla.

– Vahvuuteni oli hirveän hyvä irtiottokyky. Monet palkintojenjaot meinasivat jäädä väliin, kun oksensin juoksun jälkeen melkein tunnin. Varsinkin kevään ensimmäiset kilpailut olivat minulle tosi hankalia. Tiesin juoksemisen olevan yhtä helvettiä ja mietin onko hommassa mitään järkeä.

– Minulle oli tyypillistä myös se, että juoksin molemmat kierrokset suunnilleen samaa vauhtia. Monella muulla juoksu hyytyi loppua kohti ja minä nousin kohti kärkeä.

Taskinen voitti urallaan ulkona viisi 800 metrin Suomen mestaruutta ja yhden 400 metrin Suomen mestaruuden. Kodin esimerkki vaikutti osaltaan siihen, että Taskinen aloitti kilpaurheilun.

– Isäni Vilho Taskinen oli aikoinaan hiihdossa olympiavalmennettava, mutta sota katkaisi hänen varsinaisen huippu-uransa. Sodan jälkeen isäni oli rajavartioston palveluksessa ja kilpaili sotilaiden MM-kisoissa ampumahiihdossa. Vuonna 1956 hän katkaisi selkänsä hiihtolenkillä ja invalidisoitui.

– Tämä tausta vaikutti vahvasti siihen, että aloitin itse kilpaurheilun. Emme puhuneet isäni kanssa kotona urheilusta. Hän piti kuitenkin leikekirjaa urastani ja tiesin hänen juoksevan omalla laillaan matkassani. Halusin jatkaa isäni keskenjäänyttä urheilu-uraa. Tämä toi minulle motivaatiota aina aikuisikään asti.

Keilailua ja golfia

Taskinen lopetti juoksu-uransa 28-vuotiaana.

– Olisin voinut lopettaa vähän aikaisemminkin ja keskittyä jo tuossa vaiheessa enemmän perhe-elämään. En ole mielestäni henkilö, jolla asiat pyörivät oman navan ympärillä. Huippu-urheilu on kuitenkin sen verran intensiivistä, että moni asia menee urheilijan ehdoilla. Kuvioon vaikutti myös se, että jouduin työnikin puolesta reissaamaan paljon.

– Minulla oli juoksu-urani aikana välillä motivaatio-ongelmia. Treenaamiseeni se ei kuitenkaan vaikuttanut negatiivisesti, vaan tein asiat sataprosenttisesti. Ja jos urheiluun panostaa täysillä, haluaa myös pärjätä. Toisaalta en ajatellut niin, että aina pitäisi olla mitaleilla. Olin tyytyväinen, jos olin juossut kuntooni nähden hyvin ja onnistunut juoksussa taktisesti. Välillä tuli niitä voittojakin.

Taskinen sanoo olevansa ylipäätään tyytyväinen juoksu-uraansa.

– Olen tosi onnellinen siitä, että minulla oli lapsena ja nuorena urheilullinen lähipiiri. Pääsin kokeilemaan juoksussa omien kykyjeni äärirajoja. Mitään ei jäänyt hampaankoloon.

Juoksu-uransa jälkeen Taskinen jatkoi lentäjänä Finnairin palveluksessa. Hän jäi työstään eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten. Valmennus- tai muissa yleisurheilukuvioissa Taskinen ei ole ollut mukana, mutta on harrastanut juoksu-uransa jälkeen erityisesti keilailua ja golfia.

– Golfissa olen kilpaillut senioreiden EM-kisoissa. Itse pidän urheilu-urani parhaana saavutuksena kakkossijaa, joka tuli 80-luvulla pidetyissä Finnairin kansainvälisissä keilailukisoissa.

-Juhana Unkuri

Tiistain artikkelissa kerrotaan Markku Taskisen harjoittelusta.