Marit Björgen uransa toisella huipulla
Marit Björgen on ollut hiihdon huipulla jo kauan. Kultahetkinä on helppo unohtaa, ettei edes Björgenillä kaikki mene aina kuten elokuvissa.
Marit Björgen on ollut hiihdon huipulla jo kauan. Kultahetkinä on helppo unohtaa, ettei edes Björgenillä kaikki mene aina kuten elokuvissa.
Björgen syntyi 21.3.1980 Trondheimissa, mutta kasvoi pienessä 200 asukkaan kylässä Rognesissa. Rognes sijaitsee 60 kilometriä etelään Trondheimista. Björgen edustaa edelleen paikallista seuraa Rognes IL:a. Nuorena hän harrasti hiihdon lisäksi jalkapalloa ja käsipalloa. Hiihdossa Björgen alkoi kilpailla jo 7-vuotiaana ja olikin heti todellinen lapsitähti. Ensimmäisen tappionsa hiihtoladuilla hän koki vasta 13-vuotiaana käydessään kilpailemassa Ruotsissa.
Björgenilla oli ensimmäinen henkilökohtainen valmentaja jo 12-vuotiaana. Harjoituksissa hän kilpaili poikien kanssa ja kotona vahvistui maatilan töissä, joihin oli osallistuttava nuoresta asti.
Lapsitähti ei ollut aikuisten sarjaan noustuaan tähti heti. Björgen pääsi mukaan Salt Lake Cityn olympialaisiin ja hiihti hopeaa saavuttaneessa joukkueessa. Maailmancupin osakilpailuja hän ehti kiertää kolme vuotta, ennen kuin ensimmäinen osakilpailuvoitto irtosi Jällivaarassa 24-vuotiaana eli vuonna 2004.
Seuraava vuosi oli todellinen läpimurto. Obertsdorfin MM-kisoissa Björgen hiihti henkilökohtaisilta matkoilta värisuorallisen mitaleita ja lisäksi kultaa myös viestissä ja parisprintissä. Samana vuonna hän voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. Torinon olympialaisten aikana Björgen oli sairaana ja saldoksi jäi yksi hopea. Maailmancupin kokonaiskilpailun hän voitti toistamiseen.
Nihkeät vuodet
Sitten kaikki meni kuten urheilussa: kultakausi ei kestä ikuisesti ja vaikeudetkin kuuluvat pitkään uraan. Björgenin ensimmäisten huippuvuosien aikana hänen valmentajanaan toimi Svein Tore Samdal, joka vuonna 2007 luovutti tehtävän Egil Kristiansenille.
Kaudet 2007-2009 menivät saman kaavan mukaan. Björgen aloitti kilpailukauden huippukunnossa, mutta useampana vuonna peräkkäin hän ei saanut pidettyä huippukuntoa yllä koko kilpailukautta . Sairastelutkin pilasivat monet tärkeät tavoitteet, muun muassa Tour de Skin 2007-2008 Liberecin MM-kilpailut 2009. Niissä kisoissa Björgen jäi ensimmäisen kerran ilman mitalia sitten vuoden 2001 Lahden MM-kisojen. Monet ajattelivat tuolloin Björgenin tähtivuosien olevan ohi, mutta hän itse kertoo Liberecin olleen käännekohta, jolloin hän ymmärsi, että jotain on tehtävä toisin.
Björgen muutti täysin harjoitustapaansa. Hän teki paljon töitä henkisen puolen kanssa. Harjoitusohjelmaan tuli aiempaa enemmän tasapaino- ja koordinaatioharjoituksia, voimaa ja hiihtotekniikkaharjoittelua.
Uudestaan kärkeen
Heti seuraavalla kaudella 2009-2010 Björgen oli takavuosien huippuiskussa. Alkukausi meni hyvin, Tour de Skin Björgen jätti väliin keskittyäkseen olympialaisiin. Valinnat osoittautuivat oikeiksi, sillä Vancouverissa Björgen saavutti viisi mitalia: kolme kultaa, hopean ja pronssin.
Seuraavana talvena Björgen jatkoi siitä, mihin olympiatalvena jäi. Oslon MM-kotikisoissa kaikki mihin Björgen koski, muuttui kullaksi. Vain 30 kilometrin kilpailussa tapahtui lipsahdus ja neljä kultaa saivat täydennyksen hopeamitalista.
2013, Val di Fiemmen MM-kilpailut. Björgen teki saman uudestaan, neljä kultaa ja hopea.
Sotsin olympialaisten kohdalla puhuttiin niin paljon norjalaisten epäonnistumisesta ja ongelmista, ja kun Björgenin mitalikasan kohdalla on vaikea pysyä laskuissa mukana, on helppo unohtaa, että Norjan kamalasta alavireisyydestäkin huolimatta Björgen voitti Sotsissa kolme kultaa. Muuten kausi ei ollut Björgenille helppo. Hän joutui jättämään Tour de Skin väliin mystisten sydänvaivojen vuoksi.
Björgenin saldo on nyt: Kuusi olympiavoittoa ja neljä himmeämpää mitalia. 12 maailmanmestaruutta ja seitsemän muuta MM-mitalia. Kolme maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa ja nyt myös Tour de Skin voitto. Mitä tapahtuu Falunin MM-kilpailuissa… Björgen on kertonut haluavansa menestyä ennen kaikkea normaalimatkoilla. Nuoruuden räjähtävyys on kuulemma kadonnut, mutta näyttää tuo sprinttikin kulkevan siinä sivussa.
Viime talvena olympialaisten jälkeen Björgen sanoi panostavansa Falunin MM-kisoihin ja katsovansa sen jälkeen, vieläkö motivaatiota riittä. Maaliskuussa 35 vuotta täyttävän hiihtokuningattaren haave on myös perheen perustaminen.
– Outi Hytönen




