Marika Teini povaa yllätyksellistä Tiomila-viestiä

Kestävyysurheilu.fi tavoitti Marika Teinin kokkaamasta uusien seurakavereiden kanssa ennen lauantain Tiomila-viestiä, jossa norjalaisseura Halden SK kuuluu ennakkosuosikkeihin.

Kestävyysurheilu.fi tavoitti Marika Teinin kokkaamasta uusien seurakavereiden kanssa ennen lauantain Tiomila-viestiä, jossa norjalaisseura Halden SK kuuluu ennakkosuosikkeihin.

Haldenin naiset ovat juuri tehneet harjoituksen mallisuunnistusmaastossa. Teini ennakoi viestistä yllättävää.

‒ Maastosta ei ole vanhaa karttaa, eikä maastotyyppi ole oikeastaan kenellekään tuttu. Eteen voi tulla yllätyksiä. On esimerkiksi vaikea ennakoida, millaiset reitinvalinnat kannattavat, sillä kulkukelpoisuus vaihtelee todella. Sen näkee vasta kilpailun aikana maastossa, Teini kertoo.

Tiomila kilpaillaan 27.-28.4. Skånessa Östra Göingessä. Haldenin joukkue on valmistautunut spekuloimalla yhdessä maastoa, ratoja ja juoksujärjestystä. Seuran suunnistajat ovat leireilleet Skånessa kevään aikana kahteen otteeseen, mutta Teini ei päässyt osallistumaan leireille vammojen vuoksi.

‒ Viime vuoden kantapäävaiva alkaa olla voitettu, mutta nyt on ollut saman jalan nilkassa jännetulehdusta. Olen voinut juosta vain muutaman kerran viikossa, ja ne kerrat olen käyttänyt tehokkaasti suunnistamiseen.

Teini on viihtynyt hyvin uudessa seurassa.

‒ Vaikka ei vanhassakaan kyllä vikaa ollut. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja erityisen suuri ero on ollut siinä, että Haldenissa pääsee harjoittelemaan niin paljon yhdessä, kun kaikki asuvat lähekkäin.

Suomalaiset haastavat Haldenin

Viime vuonna Halden SK oli naisten viestissä kolmas. Mikä on tavoite tänä vuonna?

‒ Itse asiassa en tiedä. Mitään tarkkaa sijatavoitetta ei ole asetettu. Kai se on vaan, että kaikki tekevät hyvät suoritukset. Uskon sen riittävän kolmen parhaan joukkoon.

Haldenin, kuten useimpien muidenkaan huippujoukkueiden suunnistajia ja juoksujärjestyksiä ei ole vielä perjantaina iltapäivällä julkistettu. Viime vuonna paras suomalaisseura oli Hiidenkiertäjät, joka sijoittui viidenneksi. Teinin edellinen seura SK Pohjantähti oli kuudes ja kymmenen parhaan joukkoon ylsi myös Paimion Rasti yhdeksännellä sijallaan.

Tänä vuonna kovimmaksi suomalaishaastajaksi kärkikamppailuun noussee Tampereen Pyrintö, jonka tähtisuunnistajat Venla Harju ja Saila Kinni ovat palanneet äitiyslomiltaan rautaisessa kunnossa. Myös toisella tamperelaisseuralla, Kooveella, on asettaa viivalla vahva naisviisikko.

Naisten viesti kilpaillaan lauantaina alkaen klo 14:15 Suomen aikaa.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026