Piotr Lobodzinski on esimerkki siitä, että tavoitteellista urheilua ei tarvitse aloittaa juniorina, vaan myöhemminkin voi onnistua. Parin viikon päästä puolalainen yrittää juosta maantiekympin alle 30 minuuttiin.

Vuonna 2011 tuolloin 26-vuotias Piotr Lobodzinski huomasi netissä mainoksen kotikaupungissaan Varsovassa järjetettävästä tornijuoksukilpailusta. Liikuntaa aktiivisesti harrastanut mies päätti lähteä kokeilemaan, miten raput nousevat. Kun ne nousivat tarpeeksi ripeästi, irtosi kilpailun voitto. Siitä alkoi miehen ura kohti tornijuoksijan ammattia.

Aikaisemmin Lobodzinski ei osallistunut mihinkään kilpailuihin. Hän kävi juoksulenkeillä, salilla ja uimassa muutaman kerran viikossa. Todellinen harjoittelu lähti käyntiin vasta, kun ensimmäinen voitto tuli. Myöhemmin Lobodzinski on osallistunut myös muutamiin vuorijuoksukilpailuihin sekä maantiejuoksuihin.

Lahjakkuutta?

Suunnistavan tyttöystävänsä houkuttelemana Lobodzinski kokeili myös sprinttisuunnistusta ja sijoittui Puolan mestaruuskilpailuissa heti neljänneksi. Tulos olisi mahdollisesti riittänyt jopa paikkaan EM- tai MM-kilpailuissa, mutta hän päätti jättää kilpailut suunnistajille.

-En usko, että kykenisin pärjäämään siinä lajissa maailman huipulla, puolalainen perustelee.

Silkalla ahkeralla harjoittelulla puolaisen menestystä ei voi selittää, vaan mukana on myös aimo annos lahjakkuutta. Erityisesti miehen sprinttisuunnistussuoritus on ilmiömäinen, sillä rastien löytäminen kovassa vauhdissa vaatii myös taitoa.

Noustakseen portaita, tarvitaan kestävyyttä. Vaikka suurimmassa osassa kilpailuja voittoaika on reilusti alle neljä minuuttia, koostuu Lobodzinskin harjoittelu pääosin aerobisesta juoksusta. Viikon juoksumäärä on 80-130 kilometriä, ja se sisältää kaksi kovaa harjoitusta sekä kaksi porrasharjoitusta. Loput kilometrit tulevat hiljaisemmilla vauhdeilla.

-Voimaa en hae missään nimessä salilta, vaan se tulee luonnollista kautta portaista, Lobodzinski kertoo.

Intervalliharjoitukset ovat useimmiten ratavetoja. Kaksi päivää ennen Tallinnan osakilpailua mestari teki vetoharjoituksen mallia 5 x 2000 metriä, jossa kilometri mentiin keskimäärin 3.05 –vauhtia: alussa maltillisemmin, lopussa kovempaa.

Yleensä vetoharjoitukset koostuvat tuhannen metrin vedoista, jossa vauhti on kolmen minuutin pinnassa.
Lobodzinskin ennätys kympillä on 30.40, mutta parin viikon kuluttua miehen kunnianhimoinen tavoite on alittaa puoli tuntia.

Uusia ärsykkeitä eri kestävyyslajeille

Rappujuoksukilpailuja järjestetään harvoin joka viikonloppu tai säännöllisesti, etenkään Suomessa. Harjoitusmuotona se on kuitenkin erittäin tuttu monelle kestävyysurheilijalle, kuten hiihtäjille ja suunnistajille. Kilpailunomaisessa juoksussa voi kokeilla usein omia rajojaan ja jaksamistaan. Muihin urheilulajeihin panostavalle kellotettu rappunousu tuo uusia ärsykkeitä, sekä mahdollisuuden oppia omasta kehostaan.

Usein kilpailijat aloittavat nousut liian lujaa ja maitohappo alkaa jyllätä. Rappujuoksut ovatkin erinomainen tapa opetella jakamaan voimiaan. Toisaalta myös onnistuneella vauhdinjaolla pitäisi jalan tuntua raskaalta viimeisten minuuttien aikana. Tämän vuoksi laji onkin erinomainen tapa sietää suurta kuormitusta.

Tämän vahvistaa myös Virossa rappujuoksuja järjestävä Valdo Jahilo.

-Monet urheilijat käyttävät rappujuoksuja tuodakseen vaihtelua omaan harjoitusohjelmaansa. Laji on kuin tiukka intervalli- tai loikkatreeni, jossa oma kroppa tulee ajaa mukavuusalueen ulkopuolelle, Jahilo kertoo.

Jahilon mukaan rapuissa eteneminen vaatii yleensä sellaisia liikkeitä, joita omassa leipälajissa ei tule. Sen vuoksi se tuo myös uusia ärsykkeitä hermostolle ja uusia liikeratoja.

Laji sopii myös niille vähemmän urheileville, jotka haluavat esimerkiksi pudottaa painoaan liikunnan avulla.

-Lajissa saa lyhyessä ajassa kulutettua paljon kaloreita ja sen avulla pääseekin mukavasti rantakuntoon, Jahilo muistuttaa.

Vaikka yksi vajaan kymmenen minuutin rykäisy ei näykään vaa’alla, motivoi pelkkä kilpailu liikkumaan vähän enemmän jo aiemmin. Tämä sopii niille, jotka eivät innostu perinteisistä kestävyyslajeista ja kilpailuista.

Taktiikka rappujen pituudesta riippuen

Rappujuoksuspesialistit neuvovatkin juoksemaan kilpailun aina rakennuksen antamilla ehdoilla. Pitkissä, yli 3 minuutin kilpailuissa voimia on osattava jakaa. Pari minuuttia kestävissä kilpailuissa ainoa oikea taktiikka on aloittaa niin lujaa kuin jaksaa. Tämän jälkeen on vain painettava loppuun asti jalkojen raskaudesta piittaamatta.

Piotr Lobodzinski vauhdissa. Kuva: KirstiJahilo

Monesti kilpailun ajanotto mahdollistaa myös vauhtien seuraamisen tornin eri osissa. Tower Running World Assosiationin sporttipäällikkö ja entinen pitkän linjan tornijuoksija Rudolf Reitberger sanookin, että onnistuneen suorituksen tietää väliajoista.

-Nousun alkupuolisko ja loppupuolisko tulisi edetä yhtä lujaa, eikä voimia saisi olla maalissa enää jäljellä, Reitberger summaa.

Valdo Jahilo neuvoo aloittelijoille hieman toisin.

-Alku kannattaa juosta rauhallisesti, sitten kun pääset radan keskiosaan, kannattaa jatkaa rauhallisesti. Vasta lopussa pitää antaa kaikkensa, Jahilo vinkkaa.

Rappuja missä vain

Oma urheiluseura voi järjestää rappujuoksuja urheilijoilleen pienimuotoisesti kotiseudullaan: lähes jokaisesta suuremmasta kaupungista löytyy vähintään yhdet raput, joiden kapuamiseen menee pari minuuttia. Yleensä kiinteistöjen haltijat ovat suopeita tapahtuman järjestämiselle, mikäli saavat siinä sivussa edes pientä näkyvyyttä.

Lisäksi ulkoa löytyy rappuja, joiden käyttöön harvemmin tarvitsee kysyä lupaa.

Ja jos rakennuksen ylin kerros tulee virallisissa kilpailuissa vastaan tarpeeksi nopeasti, on mahdollista siirtyä vaikka lajin ammattilaiseksi. Palkintorahaa on jaossa sen verran, että sillä saattaa tulla toimeen hieman asuinvaltiosta riippuen. Tämän tien Lobodzinski on valinnut.

Aivan täysin ammattimaisesti Lobodzinski ei urheile, vaan taloustieteitä Varsovan yliopistossa opiskellut mies työskentelee Puolan historiallisessa museossa 22-tuntisella viikkotyöajalla. Loppuaika kuluu ympäri maailman torneissa juosten.

-Tämä on siitä hieno laji, että saan rahaa kisoista sen verran, että osallistuminen seuraaviin kilpailuihin mahdollistuu. Tässä pääsee todellakin näkemään maailmaa ja palkinnoksi kaikki saavat vähintäänkin hienoja maisemia, puolalainen vinkkaa.

-Juho-Veikko Hytönen