Lylynperä paransi virettään edellisviikonlopun lepojaksolla – Niskanen haki sprinttituntumaa Rukalle
Maastohiihdon Suomen cupin lauantaipäivä tarjosi jännittäviä tilanteista perinteisen hiihtotavan sprintin merkeissä.
Maastohiihdon Suomen cupin lauantaipäivä tarjosi jännittäviä tilanteista perinteisen hiihtotavan sprintin merkeissä.
Katri Lylynperä selvitti jyrkät mäet ja liukkaat mutkat naisista parhaiten voittaen finaalin. Voittajan karsinta oli vielä hakemista, mutta vauhti parani erä erältä. Finaalin viimeisessä nousussa Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjä oli hyvissä asemissa, josta nousi muiden ohi voittoon.
Vuokatin avausosakilpailussa Lylynperä oli sprintin neljäs. Lylynperän omien sanojen mukaan kunto ei ole parin viikon aikana noussut, mutta vire on parantunut. Hän jätti edellisviikonlopun Kainuun talvikisat väliin, sillä kroppa kaipasi lepoa, eikä sitä oikein muussa ajankohdassa ollut enää tarjolla.
– Olen ottanut lepoa välissä. Laskeskelin, että on aika paljon kisoja ja niiden välissä vähän päiviä, Lylynperä perusteli Hiihtoliiton ääninauhalla.
Päivän starteissa nähtiin suuri määrä kaatumisia, joista valtaosa tapahtui yhdessä alamäkimutkassa. Lylynperä selvitti tiukan kohdan kunnialla.
– Olihan se nolonpuoleista aurailua omalta osalta. Rata oli minusta hyvä ja ässälaskukin hieno elementti, mutta kelit tykkilumella ovat haastavia, hän sanoi.
Taivalkoskella kaaduttiin oikein urakalla. Tiia Olkkosen meno päättyi kaatumiseen välierässä. Kuva: Touho Häkkinen
Lylynperä muistutti, että samanlaisia elementtejä olosuhteita nähdään myös maailmancupissa.
Kerttu Niskanen ei ole panostanut sprinttiin harjoituskaudella, vaan fokus on ollut normaalimatkoilla. Sen vuoksi Vieremän Koiton hiihtäjä olikin tyytyväinen lauantain kakkossijaan.
– Maajoukkueleirillä olen tehnyt muutaman sprinttitreenin, mutta omissa oloissa en ole niitä tehnyt. Sen takia oli tärkeä hiihtää sprintti, kun Rukalla aloitetaan tällä, Niskanen kertoi.
Anne Kyllönen kiri naisten finaalissa kolmanneksi. Kainuun Hiihtoseuran hiihtäjä kertoi, että takana on kovaa harjoittelua Oloksella, eikä leirikuorman takia nopeus tullut helposti. Hän on kuitenkin luottavainen, että vauhti paranee kohti Rukaa.
– Viikossa voi tapahtua paljonkin. Huomisen jälkeen kevennellään ja valmistaudutaan kisakauteen.
-Juho-Veikko Hytönen




