Laura Vainionpää tähtää maantien suomenmestaruuteen sekä tallipaikkaan ulkomailla

Viime vuonna SM-maantiellä ja aika-ajossa SM-pronssia napannut kauhajokelainen 21-vuotias Laura Vainionpää on yksi lupaavimmista nuorista naispyöräilijöistämme. Vainionpään kunnianhimoisina tavoitteina jatkossa ovat suomenmestaruudet sekä tallipaikan saavuttaminen ulkomailta. Jääkiekko oli alun perin lahjakkaan Vainionpään ykköslaji.

Viime vuonna SM-maantiellä ja aika-ajossa SM-pronssia napannut kauhajokelainen 21-vuotias Laura Vainionpää on yksi lupaavimmista nuorista naispyöräilijöistämme. Vainionpään kunnianhimoisina tavoitteina jatkossa ovat suomenmestaruudet sekä tallipaikan saavuttaminen ulkomailta. Jääkiekko oli alun perin lahjakkaan Vainionpään ykköslaji.

Laura Vainionpää on kotoisin Jurvasta, mutta asuu tällä hetkellä Kauhajoella. Vainionpään tavoitteena on kokeilla rajojaan pyöräilijänä ja yrittää päästä niin korkealle kuin mahdollista.

– Tällä hetkellä keskityn pääasiassa pyöräilyyn, Vainionpää kertoo satsauksestaan.

Tuloksissa Vainionpään kohdalla on näkynyt sekä Kauhajoen Karhu että Team Medilaser. Näin Vainionpää selvittää seura-asiaansa Kestävyysurheilu.fi:n lukijoille.

– Tuloksissa on sen takia Kauhajoen Karhu/ Team Medilaser, koska seurana minulla on vielä Karhu ja Karhua edustan kaikissa SM-kilpailuissa. Medilaser on tiimini ja heidän paidassaan ajan kaikki muut kotimaan kisat, sekä U6 Cycle Tourin Ruotsissa.

Vainionpää nostaa parhaimmiksi saavutuksikseen viime vuoden SM-menestyksen. Lahjakkaalta Vainionpäältä löytyy myös komeaa menestystä jääkiekosta.

– Parhaimmat saavutukseni tähän mennessä ovat 2014 SM pronssi sekä aika-ajosta että maantieltä, 10 sija Shimano Super Criteriumissa Melbournessa, Australiassa, viides sija U6 cycle tourin neljännellä etapilla. Parhaimmiksi saavutuksiksi voin nostaa myös A-tyttöjen SM kulta, hopea, pronssi sekä U18 MM-kisojen 5. sija jääkiekossa.

Vainionpään valmentaja löytyy kotoa lähipiiristä ja harjoittelu on pitkälti perusharjoittelua.

– Valmentajanani toimii isäni Arto Vainionpää, joka on myös ajanut kilpaa ja ajaa edelleen. Harjoitusohjelma on tehty tavoitteideni mukaiseksi, pääpaino on ollut peruskestävyydessä. Pyöräilyn lisäksi teen kesällä keskivartaloa, talvella käyn salilla, hiihtämässä ja pelaamassa lätkää. Viime talvi oli vähän eri kun olin Australiassa. Ulkomailla leireilen talven aikana 2-10 viikkoa.

Olet tosiaan pelannut nuorempana myös jääkiekkoa SM-tasolla saakka. Vieläkö pelaat lätkää ja onko se edelleen osa sinun talviharjoitteluasi?

– Pelasin jääkiekkoa tavoitteellisesti vuoteen 2013 saakka, kunnes valmistuin Kuortaneen urheilulukiosta. Olen harrastanut pyöräilyä kiekon rinnalla 7-vuotiaasta saakka. Jääkiekko oli siis pitkään ykköslajini ja pelasin myös yhdet nuorten MM-kilpailut. Viime talvena en kerinnyt pelata, koska olin Australiassa mutta sitä ennen olen joka talvi pelannut, joten se on kuulunut ja kuuluu harjoitteluuni.

Kovat tavoitteet

Nuori Vainionpää on asettanut itselleen kunnianhimoiset tavoitteet pyöräilijänä. Menestystä haetaan niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ja naapurimaassa Virossa järjestettävät EM-kisat ovat tärkeät kisat Vainionpäälle.

– Tavoitteeni kaudelle 2015 on voittaa Suomen mestaruus maantiellä ja saada SM mitali aika-ajosta, EM-mitali maantieltä ja sijoittua 5-10 sijalle EM aika-ajossa (U23 EM Tarto Viro) sekä menestyä kansainvälisissä kilpailuissa. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on ehdottomasti ammattilaisuus. Haluan myös menestyä ammattipyöräilijänä.

Hienoa kokemusta Australiasta

Talvella kävit Australiassa kilpailemassa paikallisen Total Rush Hysterin riveissä ihan hyvällä menestyksellä. Millainen kokemus se oli ja oliko tuon tallin edustaminen kertaluonteinen tapahtuma vai onko sovittu jo jotain muutakin jatkosta?

– Kyllä, ajoin Total Rush Hysterin kanssa Tour Down Underin, Mitchelton Bay Cycling Classicin (Bay Crits) sekä Shimano Super Criteriumin. Kokemus oli mahtava, sain ajaa samassa joukkueessa kahden upean entisen ammattilaisen Bridie O’Donnell ja Ruth Corset kanssa, joilta opin paljon uutta. Toimin Ruthille apuajajana Tour Down Underissa ja hän oli neljäs GC:ssä. Meitä oli mukana kolmen hengen joukkue ja fiilis oli huikea, kun pystyimme haastamaan kuuden hengen ammattilaisjoukkueet. Jatkosta ei ole sovittu muuta kuin että, jos tahtoa ja aikaa on, niin paikka on avoinna myös ensi talvena. Olin Australiassa noin kaksi kuukautta ja se oli yksi parhaista kokemuksista elämäni aikana. Sain kilpailla maailman parhaita naiskuskeja ja joukkueita vastaan, muun muassa Giorgia Bronzini, Wiggle Honda ja Orica AIS, ja ajaa ammattilaisten kanssa. Samalla näin oman tasoni heihin verrattuna.

Ulkomaisen tallipaikan saavuttaminen jatkossa taitaa olla sinulle todella tärkeää pyöräilijän urallasi?

– Ulkomaisen tallipaikan saaminen on tällä hetkellä yksi isoimmista tavoitteista, Joten tavoitteet ovat ajaa maailmalla kansainvälisessä tallissa, Vainionpää päättää päämäärätietoisesti.

Kestävyysurheilu.fi toivottaa Lauralle onnea kesän koitoksiin ja tallipaikan metsästykseen!

– Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026