Laura Mononen hyvässä balanssissa kohti talvea – ylämäet tarkoitus pitää vahvuutena jatkossakin
Monosen viime kausi alkoi hänelle vaisusti, ja onnistuneimmat suoritukset painottuivat lopputalveen.
Monosen viime kausi alkoi hänelle vaisusti, ja onnistuneimmat suoritukset painottuivat lopputalveen.
– Alkukaudella oli vähän huono vire, mutta viime kaudessa tärkeintä oli, että pystyin kuitenkin siellä loppukaudesta hiihtämään kuitenkin sellaista vauhtia, mitä olisi pitänyt pystyä hiihtämään alkukaudesta. Sain kuitenkin viritettyä itseni huonosta alkukaudesta huolimatta kuitenkin sellaiseen kuntoon loppukaudesta. Se oli hyvä asia.
– Alkukausi oli huono. Siinä oli ehkä vähän pientä ylikuormitusta tai muuta pientä siinä kauden alussa, mikä sitten heikensi tulostasoa. Ehkä sen kanssa pitää olla vielä tarkempi, ettei päästä siihen tilanteeseen. Toki on joskus vaikea sanoa, mistä johtuu.
Monosellakin paras vire löytyy usein kovien kisojen kautta. Viime kaudella myös lumitilanne aiheutti kotiharjoittelussa haasteita, vaikka lyhyt latu olikin käytössä.
– Kilpailujen välissä oli haasteita tehdä sellaisia kovia harjoituksia, jotka olisivat vieneet tilannetta eteenpäin. Joskus vaan vaatii sitä, että saa tarpeeksi monta kovaa kisaviikonloppua kovissa maastoissa, siitä se vaan lähtee eteenpäin.
Kun koronatilanne keväällä iski ja Uusimaa oli suljettu, Mononen pysytteli kuuliaisesti kotialueellaan.
– Siinä tuli levättyä, ja se oli ihan hyvä. Ei kuitenkaan ollut sellaista motivaatiota aloittaa rullakautta vielä maaliskuussa, Mononen sanoo hymyillen.
Kausi jäi tyngäksi ja yleinen tilanne oli mikä oli, joten uran jatkokin aiheutti mietintää.
– Kyllähän sitä aina täytyy vähän puntaroida, että mikä tilanne on. Mutta varmaan silloinkin oli ajatuksena, että olympialaisiin kuitenkin jatkan.
Rullahiihdon SM-kilpailuiden ja Vuokatin Aateli Racen anti oli miellyttävä, mutta Mononen tietää myös, ettei kesäkisoista kovin suuria johtopäätöksiä kannata vetää.
– Kaikki on mennyt ihan ok, ihan hyvässä tilanteessa olen. Totta kai on kiva, jos nekin (kesäkisat) menevät hyvin, mutta talvi on kuitenkin se, milloin tulosta pitää tehdä. Itselleni ehkä se, että Aateli meni paremmin kuin rulla-SM:t, kertoo sen, että kehityssuunta on ollut hyvä. Sillä tavalla on hyvä tilanne.
– Muutenkin on tuntunut, että homma on tällä hetkellä hyvässä balanssissa. Suunnitelmien mukaan olemme pystyneet etenemään.
-Heidi Lehikoinen




