Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Laura Mononen aikoo oppia viime kauden virheistään
Viime kausi ei sujunut lainkaan Laura Monosen (vielä viime talvella Ahervo nimellä tunnettu) suunnitelmien mukaan, eikä hän päässyt oikein missään vaiheessa samalla lailla vauhtiin kuin mitä hän oli päässyt edellisellä kaudella noustessaan vauhdilla Suomen naisten kovan maajoukkueen vakiohiihtäjiin. Nyt Monosen tavoitteena on välttää viime kauden virheet ja päästä taas eteenpäin urallaan. Hevoskuuri tavoitti Monosen Ramsausta, jossa Hämeenlinnan Hiihtoseuran hiihtäjä on parhaillaan A-maajoukkueen leirillä.
Kesällä avioituneen Laura Monosen (os. Ahervo) tavoitteena on pääsy Sotshin talviolympialaisiin. Kuva: Hevoskuuri.fi
Suomen maajoukkue on ollut viime viikon maanantaista lähtien Ramsaussa kauden ensimmäisellä lumileirillä ja leirin on tarkoitus jatkua aina tämän viikon perjantaihin saakka. Laura Monosen mukaan lunta Ramsaussa on riittävästi, mutta kelit ovat muuten olleet oikukkaat ja kova tuuli on haitannut hiihtoharjoittelua. Viime torstaina esimerkiksi suomalaiset eivät päässeet lainkaan ylös jäätikölle hiihtämään.
▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ä▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒ä▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒ä▒ä▒▒▒, ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ä▒ ▒ää▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ö▒ ▒ää▒▒▒ö▒▒▒ ▒▒▒▒▒ä▒ää▒.
– ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒ää▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒ä▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒ää▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒ä▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒
Vuosijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa
Kuukausijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa