Lari Lehtonen mielii Tourin kautta Sotshiin

Hiihtäjien kesäkuulumisten sarjassa seuraavana on vuorossa maajoukkuehiihtäjä Lari Lehtonen. Imatran Urheilijoiden 26-vuotias Lehtonen pääsi ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisoihin edellisissä Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 ja on tämän jälkeen osallistunut kaksiin MM-kisoihin. Niinpä Lehtosen ensi kauden ehdoton ykköstavoite tulee olemaan Sotshin olympialaiset. Kesän aikana Lehtosen ohjelmassa on ollut myös muutto Joensuusta Hollolaan.

Hiihtäjien kesäkuulumisten sarjassa seuraavana on vuorossa maajoukkuehiihtäjä Lari Lehtonen. Imatran Urheilijoiden 26-vuotias Lehtonen pääsi ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisoihin edellisissä Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 ja on tämän jälkeen osallistunut kaksiin MM-kisoihin. Niinpä Lehtosen ensi kauden ehdoton ykköstavoite tulee olemaan Sotshin olympialaiset. Kesän aikana Lehtosen ohjelmassa on ollut myös muutto Joensuusta Hollolaan.

Viimeisimmältä Sveitsin leiriltä Suomeen kotiutunut Lehtonen on varsin tyytyväinen kesän harjoitteluunsa.

– Kesä meni hyvin ja kävin elokuun alkupuoliskolla Norjassa kilpailemassa (Toppidrettsveka) ja se meni myös hyvin. Norjan kisa antoi hyvän kuvan kunnosta ja oli hyvä check-point tässä vaiheessa kautta. Se antoi selvästi viitteitä, että mitä asioita on tehty oikein kesän harjoittelussa ja luottavaisin voin mennä eteenpäin, mutta pitkä syksy on vielä edessä, Lari Lehtonen tuumii nykytilannettaan.

Norjan kilpailusta Lehtonen matkusti suoraan Sveitsiin maajoukkueleirille, jossa loppuleiristä tuli kuitenkin pieniä ongelmia.

– Iski pieni flunssa päälle ja jätin leirin hieman kesken ja lähdin muita aiemmin kotiin toipumaan. Tämän flunssan kun saa vielä lopullisesti pois, niin tilanne vaikuttaa hyvältä, Lehtonen ei usko pienten flunssan pahemmin häiritsevän hyvää kokonaistilannetta.

Muutto Hollolaan

Lehtosen kesäkuu meni tiukasti leireillessä maajoukkueen matkassa Ramsaussa ja Vuokatissa, mutta heinäkuusta elokuun alkuun hän ehti olemaan kuukauden verran kotona Suomessa. Siihen ajoittui myös Lehtosen muutto perheineen Joensuusta Hollolaan.

– Opiskelut ovat Joensuussa toistaiseksi jäissä ja päätimme perheen kanssa muuttaa Hollolaan. Meillä oli muuttofirma apuna ja muutto meni onneksi aika kivuttomasti.

Lari Lehtonen on päässyt jo aika hyvin tutustumaan uusiin Hollolan ja Lahden harjoitusmaastoihin.

– Törmäsin hirveenkin lenkillä Heinsuolla tässä muutama päivä sitten. Latupohjat ovat vajaan kilometrin päästä meidän kotoa ja Messilään on kolmisen kilometriä matkaa. Kyllä Messilän, Tapanilan ja myös Lahden Salpausselän reiteillä on tullut jo aika paljon pyörittyä ja reitit alkavat tulla tutuiksi, Lehtonen kehuu uusia harjoitusmaastojaan varsin hyviksi.

Hetken aikaa Lehtonen ehtii vielä kotona harjoittelemaan uusissa harjoitusympyröissä, mutta sitten on ohjelmassa taas maajoukkueleiritystä, ensin pari viikkoa syyskuussa Ramsaussa, jonka jälkeen lokakuussa on pitkä leiri korkealla Italiassa Livignossa ja Val Senalesissa.

– Italiassa meneekin sitten aina marraskuun alkuun ja siirrymme sieltä saman tien Olokselle ja siitä kausi sitten alkaakin, Lehtonen kertoo maajoukkuehiihtäjien tiiviistä syksystä.

Sotshi kauden päätavoite

Lari Lehtonen pääsi ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisoihin edellisissä Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 ja on tämän jälkeen osallistunut kaksiin MM-kisoihin. Niinpä Lehtosen ensi kauden ehdoton ykköstavoite tulee olemaan Sotshin olympialaiset.

– Sotshi on kauden päätavoite ja kaikki tekeminen tähtää niihin kisoihin. Mahdollisimman hyvää tulosta lähden kisoista hakemaan. Viime MM-kisoissa olin Val di Fiemmessä 20. (15 km V) ja 22. (50 km P) ja viime kauden tuloksia lähden parantamaan. Se olisi hyvä tavoite.

Harjoittelussa Lehtonen ei ole tehnyt suuria muutoksia olympiatalveen valmistautuessa.

– Radikaaleja muutoksia en ole harjoitteluun tehnyt. MM-kisojen 20. sija Val di Fiemmessä osoittaa sen, ettei mistään radikaaleista asioista menestyminen enää ole kiinni ja selvästi paremmat sijat eivät ole enää kaukana, Lehtonen uskoo.

– Nyt on vain saatava mahdollisimman paljon laadullisesti hyviä harjoituksia ja niiden määrää pyrittävä kasvattamaan. Toinen tärkeä tekijä on pyrkiä olemaan terveenä. Viime kaudella olin paljon sairaana ja sitä on nyt pyrittävä välttämään.

Lehtonen pyrkii perustekemisen ja vauhtiin panostamisen kautta nostamaan tasoaan entisestään.

– Minulle on tyypillistä se, että pystyn kaivamaan suorituskyvyn aika helposti esiin, kuten esimerkiksi nyt kesällä Norjan rullahiihtokisoissa, vaikken sinne mitenkään panostanut. Suorituskyvyn kaivamiseen minun ei siis tarvitse niin paljon panostaa, vaan voin keskittyä enemmän perustekemiseen, kuten tasatyöntöharjoitteluun ja juoksulenkkeihin.

– Myös vauhtiin kiinnitän paljon huomiota ja pyrin myös peruskestävyyslenkeillä pitämään yllä kansainvälisen tason vauhtia, enkä tyydy vain lenkillä lönköttelyyn. Ja voimaa ja tehoja on myös joka viikko ohjelmassa, Lehtonen kertoo harjoittelustaan.

Kansainvälisiä näyttöjä Sotshia varten – myös Tour mielessä

Lehtosen ensi talven tavoitteena on kansainvälisten näyttöjen perusteella tulla valituksi Sotshin olympialaisiin, jotka ovat sitten ne kauden pääkilpailut.

– Maailmancupia pitää kiertää, siellä ne kansainväliset näytöt annetaan Sotshia ajatellen. Myös Tour de Ski on mielessä, sillä Tour de Skin ja olympialaisten välillä on riittävän pitkä aika ja siitä ehtii kunnolla palautua, Lehtonen tuumii ja jatkaa.

– Tourista voi olla jopa harjoituksellisesti hyötyä, sillä juuri kovat kisat ne kuntoa parhaiten nostavat.

Lari Lehtonen on monipuolinen normaalimatkojen hiihtäjä ja pärjää kummallakin tyylillä. Siksi hän ei vielä tässä vaiheessa osaa nostaa yhtä tiettyä päämatkaa Sotshin kisoissa.

– Normaalimatkoista oikeastaan matka kuin matka käy hyvin minulle. Yhdistelmäkisoista on hyviä tuloksia tullut aiemmin ja se on minulle hyvä matka, kun molemmat tyylit sopivat. Ja tietysti viesti kiinnostaa myös. Se on hyvä mahdollisuus arvokisamitaliin, johon meillä on hyvänä päivänä realistiset mahdollisuudet, Lehtonen sanoo olympialaisten sopivista kisoista.

Lehtosen tavoitteena on olla hyvässä kunnossa koko kauden ennen Sotshia.

– Se on aina helpompaa, kun on hyvässä kunnossa, niin ei tule paineita kuntoon ehtimisen suhteen. Kausi on pitkä, mutta näyttöjä pitää antaa koko ajan ja varsinkin niitä kansainvälisiä näyttöjä, sillä olympiavalinnoistahan päättää viime kädessä Suomen Olympiakomitea.

Kehityskäyrä ylöspäin – isompiakin harppauksia halunnut

lehtonenLari laiho nfLari Lehtonen. Kuva: NordicFocus/Aapo Laiho26-vuotias Lari Lehtonen on askel askeleelta kivunnut kohti kansainvälistä kärkeä ja koko ajan kehityskäyrä on ollut ylöspäin, loivasti mutta kuitenkin, ja tulokset ovat parantuneet.

– Hyvä, että käyrä on ollut ylöspäin, mutta olen minä välillä odottanut isompiakin harppauksia ja enemmänkin. Ainahan sitä odottaa paljon, mutta eteenpäin ollaan koko ajan menty, Lehtonen tarkastelee uran kehitystään.

– Mutta 20 sakissa sijat ovat paljon tiukemmassa ja ei sitä enää montaa sekuntia ole niiltä sijoilta kymmenen sakkiin. Miesten puolella kymmenen sakkiin hiihtäjiä on vain jopa 30 ja kilpailu on tosi tiukkaa. Toki on ne muutamat kestomenestyjät, mutta aika usein on voittaja ollut eri kaveri ja vaihtelua on ollut. Se kertoo laajasta kovasta tasosta.

Lahti 2017 uran kohokohta

Sotsin olympialaisten jälkeen seuraavana vuonna on Falunin MM-hiihdot Ruotsissa ja 2017 on vuorossa MM-kotikisat Lahdessa. Lahden MM-kisat ovat käyneet jo Lehtosenkin mielessä.

– Sotshin jälkeen on luvassa varmasti mielenkiintoiset MM-kisat Falunissa ja Lahden kotikisat tulevat varmasti olemaan yksi uran kohokohdista. Ja silloin olen hiihtäjänä vielä parhaassa iässäkin, Lehtonen odottaa jo innolla kotikisoja.

Muutto Hollolaan palvelee myös kotikisoihin valmistautumista.

– Onhan se hienoa, kun pääsee kotoa käsin valmistautumaan huolella Lahden kisoihin. Tämä on yksi positiivinen tekijä muutossa ja kieltämättä yksi syistä. Samalla monta muutakin asiaa muuttui paremmaksi.

Italian leirillä oltava hereillä

Lähiviikkojen tavoitteena Lari Lehtosella on päästä taas kunnolla terveeksi ja eroon flunssasta.

– Jotta pääsee taas kunnolla perustekemisen makuun, Lehtonen toivoo.

Lokakuun korkeanpaikan leiri Italiassa on yksi kauden tärkeimmistä, mutta samalla yksi haastavimmista.

– Val Senalesissa on moni kunto kadonnut ja sillä leirillä on oltava hereillä. Siellä on tehtävä oikeita juttuja ja hyödynnettävä korkealla oloa. On oltava hereillä, muttei liian varovainenkaan pidä olla. Kyllä siellä koviakin harjoituksia on tehtävä ja uskallettava treenata, Imatran Urheilijoiden hiihtäjä sanoo.

Sotshin olympialaiset tullaan hiihtämään korkealla, joten myös muita korkeanpaikan leirejä on luvassa Val Senalesin leirin lisäksi.

– Sotshin valmistava leiri on varmasti korkealla. Lisäksi ennen Touria saatan käydä korkealla ja jos hiihdän Davosin maailmancupin kisoissa, niin siitä on luonnollista jäädä leirille. Olen yleensä sopinut korkealle hyvin ja korkeanpaikan leirit ovat olleet toimivia. Vähän se riippuu paikasta ja missä laaksossa kisat on korkealla käyty, mutta uskon ettei Sotshissa hiihtäminen tule olemaan minulle vaikeaa, Lari Lehtonen odottaa luottavaisin mielin Sotshin rankkoja latuja korkealla.

Hevoskuuri toivottaa tuoreelle hollolalaiselle tsemppiä olympiatalveen!

-Tero Viljanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026