Länsinaapurin maajoukkueurheilijat tyytymättömiä leiriohjelmiin: liikaa maitohappoja ja voimaharjoittelua

Ruotsin naisten sprinttimenestys jatkui, mutta normaalimatkoilla oli vaisumpaa.

Ruotsin naisten sprinttimenestys jatkui, mutta normaalimatkoilla oli vaisumpaa.

 

Ruotsin urheilun yksi kovimpia puheenaiheita on viime päivinä ollut maastohiihtomaajoukkueen kaoottinen tilanne.

Ruotsin iltapäivälehtien mukaan urheilijat ovat olleet väsyneitä jatkuviin henkilövaihdoksiin. Lisäksi närää on aiheuttanut leirityksen ohjelma, jossa on keskitytty liikaa maitohappoharjoituksiin ja voimaharjoitteluun.

Tämä on johtanut siihen, että osa maajoukkueen naisista on irtautumassa maajoukkueesta ja aikoo harjoitella oman ohjelmansa mukaan. Tällainen kuvio on nähty aiemmin Ruotsissa Charlotte Kallalta. Suomessa Krista Pärmäkoski harjoitteli viime kauden maajoukkueryhmän ulkopuolella.

Mutta miten urheilijoiden mielestä huonot harjoitusohjelmat ovat vaikuttaneet menestykseen?

Kalla06032020ModicaNFCharlotte Kalla hiihti palkintosijan tuntumaan vain kaksi kertaa päättyneellä kaudella. Kuva: NordicFocus

Sprintissä menestystä on tullut viime vuoden tavoin, ellei jopa paremminkin. Naisissa Linn Svahn ja Jonna Sundling ottivat kaksoisvoiton, mutta ei sinikeltaisilla mennyt huonosti viime vuonnakaan. Tuolloin Stina Nilsson voitti ja Maja Dahlqvist oli sprintticupin kolmonen.

Molempina vuosina 20 parhaan joukossa oli viisi ruotsalaista naista.

Miehissä Johan Häggström oli sprintticupin yhdeksäs ja Teodor Peterson 12:s, kun edellisvuonna Calle Halfvarsson oli 15 ja Oscar Svensson 16:s.

Sen sijaan normaalimatkojen puolella on ollut vaisumpaa ainakin naisissa. Vuosi sitten palkintopallille säännöllisesti nousivat Ebba Andersson ja Charlotte Kalla. Frida Karlsson nousi raketin lailla maailman huipulle Seefeldin MM-kisoissa ja Stina Nilsson päihitti jopa itse Therese Johaugin kauden viimeisissä starteissa.

Tänä vuonna palkintosijoille normaalimatkoilla asiaa on ollut käytännössä vain Anderssonilla. Hänenkin alkukautensa meni pieleen kaatumista seuranneen polvivamman takia. Charlotte Kalla oli päättyneellä kaudella kerran neljäs ja kerran kuudes. Muut tulokset olivat parhaimmillaankin vain kymmenen tietämillä.

Frida Karlssonin kaudesta suuri osa kului toipumiseen terveysongelmista. Kauden viimeiseksi jääneessä kisassa oli jo nähtävissä valoa tunnelin päässä, kun Karlsson otti Johaugin kiinni Holmenkollenin 30 kilometrin kisan viime kilometreillä ja kukisti norjalaisen loppukirissä.

Anderssonin, Karlssonin ja Nilssonin terveystilanteet voi panna huonon tuurin piikkiin. Mutta tehtiinkö Ruotsin maajoukkueessa kesällä jotain väärin, kun kolme kovinta tykkiä olivat pitkään poissa silloin, kun tulosta piti tehdä?

-Juho-Veikko Hytönen

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026