Immo Kuutsa kertoo heti alkuun, että tultuaan Suomen hiihdon päävalmentajaksi 70-luvulla, hänellä oli heti alkuun paljon opettamista hiihtäjille, mitä harjoittelulla ja valmentamisella tarkoitettiin.

– Heti alkuun urheilijan pitäisi oppia tuntemaan, mitä harjoitusvaikutukset tarkoittavat ja mitä harjoitusmetodit ja ihmisen fysiologia pitää sisällään.

– Opetin hiihtäjille mm. että mitä aerobinen ja anaerobinen harjoittelu on ja mitä maksimaalisella hapenotolla tarkoitetaan. Nämä kaikki olivat hiihtäjille vieraita asioita ja olin ensimmäisiä, joka toi nämä harjoitustermit yleisemmin käyttöön suomalaiseen hiihtoon, edelleen hiihtoa aktiivisesti seuraava Kuutsa kertoo.

Monilla hiihtäjillä oli näiden uusien oppien kanssa alkuun sulattelemista.

– Kaikki tämä oli niin uutta, että kovan leirin jälkeen Juha Mietokin piti minua aivan mahrottomana miehenä, minä kuin puhuin ihan eri kieltäkin kuin muut, Mieto viittasi juuri näihin minun tuomiin harjoitustermeihin, Kuutsa naurahtaa.

– Eihän meillä alkuun ollut edes sykemittareita käytössä. Maksimihapenottoharjoituksia varten hiihtäjät juoksivat kilometrin ylämäkeen aivan täysiä ja jos siihen meni aikaa kolme minuuttia, niin maksimihapenottoharjoituksia tehtiin sitten 3.20 vauhdilla eli noin 80 % teholla, Kuutsa kertoo käyttämistään metodeistaan.

Kuutsan mukaan oli tärkeää tietää, että mitä johtavat hiihtomaat tekee ja ottaa niistä oppia. Hänen kohdallaan yksi tällainen asia oli kesäharjoittelun tuominen Suomeen.

– Kesäharjoittelu oli suhteellisen vähäistä ja minä laitoin sen aivan uudelle tasolle ja siitä syntyi tämä tuttu lause, että "hiihtäjät tehdään kesällä", Kuutsa sanoi.

– Vanhemmilla hiihtäjillä oli noin kuukauden lepojakso keväisin, kun taas nuoret hiihtäjät aloittivat harjoittelun jo kahden viikon huilitauon jälkeen. Nuoret oppivat hyvin nämä uudet harjoitussysteemit ja oli tärkeää, että hiihtäjät ymmärsivät myös fysiologiaa.

Kuutsa toi myös uusia harjoitusmuotoja suomalaishiihtäjien harjoitteluun.

– Kesällä juoksu kuului vahvasti ohjelmaan ja hiihtäjät osallistuivat runsain joukoin esimerkiksi SM-maastoihin ja Helena Takalo nappasi jopa SM-pronssia maastossa. Meille tuli ohjelmaan myös testijuoksut ja miehillä se oli 15 kilometriä ja naisilla 10 kilometriä. Helena Takalo juoksi kympin Vuokatin alamaastoissa 33 minuuttiin, jota voidaan pitää kyllä hurjana aikana. Ja miehissä viisi hiihtäjää pystyi juoksemaan 10 000 metriä alle 30 minuutin, Kuutsa kertoo hiihtäjiensä kovista juoksukyvyistä.

– Vuorohiihtohan on hyvin lähellä juoksua, kuten se muutamissa kielissä ilmeneekin, kuten ruotsin "löpa på skidorna" ja saksan "ski laufen". Ja sauvarinteessä kun loikkii, niin sehän näyttää aivan samalta kuin hiihto, jos ei katso mitä on jalassa, Kuutsa sanoo ja jatkaa, että on mielissään siitä, että Matti Heikisenkin määrät ovat olleet kasvussa ja että hän on pystynyt parantamaan juoksutuloksiaan.

Muita harjoitusmuotoja kesällä olivat mm. suunnistus ja suoharjoittelu. Kuutsan mukaan hiihtäjät suunnistivat paljon kesäisin ja ottivat osaa mm. tunturisuunnistuksiin ja viesteihin.

– Suunnistus on oikein hyvä harjoitusmuoto hiihtäjille. Se rentouttaa ja sillä on hyviä vaikutuksia, kun juoksee erilaisissa maastoissa ja tekee kiihdytyksiä ja rämpii suolla. Suoharjoitteluhan on ollut jo vanha harjoitusmuoto. Tuon Mika Myllylän kuuluisan kuvan myötä se tuotiin vain julkisuuteen ja ihmisten tietoisuuteen, iisalmelainen Kuutsa kertoo hiihtäjiensä kesäharjoittelusta ja jatkaa, että myös ylämäkiloikkia ja sauvarinnettä tehtiin ahkerasti.