Kuukautiset voi siirtää haittaamasta kisapäivää
Jos runsas kuukautisvuoto tai PMS-oireet tuntuvat haittaavan urheilua, kannattaa hakea apua gynekologilta. Hoitona käytetään tavallisesti e-pillereitä, mutta yksittäisiä kuukautisia voi myös siirtää keltarauhashormonin avulla.
Jos runsas kuukautisvuoto tai PMS-oireet tuntuvat haittaavan urheilua, kannattaa hakea apua gynekologilta. Hoitona käytetään tavallisesti e-pillereitä, mutta yksittäisiä kuukautisia voi myös siirtää keltarauhashormonin avulla.
Runsaaseen kuukautisvuotoon tai voimakkaisiin PMS-oireisiin käytetään tavallisimmin hoitona e-pillereitä. Niiden säännöllinen käyttää lieventää oireita ja vähentää vuotoa.
– E-pillerit ovat helpoin lääkkeellinen hoitotapa. Liikuntakin on hyvä apu oireiden hoitoon, Hohtari muistuttaa.
Osa naisista saa e-pillereistä sivuvaikutuksia. Valmisteita on erilaisia, ja yleensä useampia kokeilemalla löytyy sopiva, jos ensimmäinen lääke ei sovi.
– E-pillereiden käytön ensimmäistä kertaa aloittavan ei kannata tehdä kokeilua ennen tärkeitä kilpailuja, koska ensimmäinen lääke ei välttämättä ole sopiva. Kannattaa ennakoida ja kokeilla esimerkiksi peruskuntokaudella, Hohtari sanoo.
Jos ei halua käyttää e-pillereitä, voi kuukautisvuodon alkua siirtää noretisteronin eli keltarauhashormonin avulla. Lääkitys aloitetaan lääkärin ohjeen mukaan muutama vuorokausi ennen arvioitua kuukautisvuodon alkamista.
Noretisteronista ei tavallisesti tule sivuvaikutuksia, mutta jotkut kokevat PMS-oireiden tapaan esimerkiksi poikkeuksellista mielialan vaihtelua tai turvotusta.
Iso-Britanniassa keskusteltiin syksyllä mediassa urheilijoiden kuukautisvaivoista ja siinä yhteydessä juoksija Jess Judd kertoi noretisteronin käyttökokemuksistaan. Britannian yleisurheiluliiton kautta on suositeltu lääkkeen käyttöä monille urheilijoille. Lääketieteellisesti suositellaan tällaista ratkaisua, mutta monet urheilijat ovat kertoneet lääkkeen huonontaneen vointia (mm. Paula Radcliffe, Jo Pavey).
– Otin lääkettä liiton lääkäreiden suosituksesta, mutta se tuntui vain sekoittavan hormonejani enemmän. Otin riskin. Ajattelin, että mitä tapahtuukin, se on kuitenkin parempi kuin kuukautiset. Mutta ne vaikuttivat silti, jalkani olivat hyvin raskaat. Erityisesti kisan jälkeen olin hyvin tunteellinen. En ollut oma itseni, Judd kertoo.
Hän kokeili lääkettä MM-kilpailuissa 18-vuotiaana. Judd piti kuitenkin ratkaisua ainoana mahdollisena. Kuukautisten vaikutus suoritukseen olisi voinut häneen mukaansa olla vielä pahempi.
Hohtarin mukaan näin voimakkaat sivuvaikutukset eivät ole tavallisia.
– Mitä kovempi urheilija, sitä tarkemmin hän tarkkailee kehoaan ja tuntee muutokset olotilassa.
Hormonilääkityksillä on erilaisia vasteita: joku ei huomaa mitään, toinen huomaa eron. Judd on varmasti voinut kokea kuten kertoo, mutta kuvauksesta ei kannata pelästyä, Hohtari sanoo.
Ennakoimalla voi välttää mahdolliset sivuvaikutukset.
– Kuukautisten siirronkin kohdalla voi ennakoida. Kun haluaa siirtää kuukautisia tärkeiden kisojen kohdalta, voi siirron tehdä jo edellisen kuukauden aikaan, Hohtari sanoo.
ADT:n kiellettyjen aineiden ja menetelmien listalla keltarauhashormonien kohdalla on alaviitemerkintä, jonka mukaan lääke voi nostaa nandrolonin tasoa elimistössä ja aiheuttaa positiivisen testituloksen.
– Nandrolonitaso on tällöin niin pieni, ettei sillä ole vaikutusta suorituskykyyn, eikä se ole lähelläkään tasoa, jota mahdolliset nandrolonia dopingtarkoituksessa käyttävien testitulosta. Dopingtestissä ilmoitetaan käytetyt lääkkeet, ja kun kuukautisten siirtoon käytetyn lääkkeen kirjaa lomakkeeseen, se on täysin sallittu ja huomioidaan testitulosta katsottaessa, Hohtari sanoo.
– Outi Hytönen
Lähteet
Hannele Hohtarin haastattelu
http://www.bbc.com/sport/0/athletics/30927245
http://www.bbc.com/sport/0/tennis/30908551
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20857138
http://well.blogs.nytimes.com/2011/07/20/athletic-performance-and-the-monthly-cycle/?_r=0




