Kuukauden seura: Vehkalahden Veikoissa laadukasta ja tuloksekasta nuorisotoimintaa lumihaasteista huolimatta

Nuorten SM-hiihdoissa Vehkalahden Veikkojen edustajat ovat olleet viime vuosina tuttu näky mitalistien joukossa. Aikuisten kisoista he saavat hyvää kokemusta vaikkapa Suomen cupeissa, johon seurasta osallistuu tulevana viikonloppuna Vuokatissa esimerkiksi miesten viestiin kahdella joukkueella.

Nuorten SM-hiihdoissa Vehkalahden Veikkojen edustajat ovat olleet viime vuosina tuttu näky mitalistien joukossa. Aikuisten kisoista he saavat hyvää kokemusta vaikkapa Suomen cupeissa, johon seurasta osallistuu tulevana viikonloppuna Vuokatissa esimerkiksi miesten viestiin kahdella joukkueella.

Haminalainen Vehkalahden Veikot on iso ja perinteinen yleisseura, jossa on hiihtojaoston puheenjohtaja Arto Tillin mukaan kaikkiaan melkein 2500 jäsentä.

– Hiihdossa me emme määrällä pääse hirveästi pullistelemaan, mutta laatuhan on viime aikoina ollut kohtuullista varsinkin nuorissa miehissä. Suomen Cupin kahdesta joukkueesta kuudesta hiihtäjästä viisi on syntynyt vuonna 2000 tai myöhemmin, Tilli kertoo.

Suomen cupilla on ollut iso merkitys suomalaisseuroille, niin myös Vehkalahden Veikoille.

– Nuorilla hiihtäjillämme emme ole vielä olleet tappelemassa kärkisijoista, mutta Suomen cupilla on ollut kannustava merkitys. Viestit ovat aina sellaisia, jotka tuovat yhteishenkeä, Tilli sanoo ja kehuu Suomen cupia muutenkin hienoksi kilpailusarjaksi.

Suomen cupit tuovat näkyvyyttä, mutta Vehkalahden Veikot on pystynyt pitämään seuraa esillä menestyksenkin kautta, sillä nuorten SM-kisoissa mitaleita on tullut tasaisesti. Tulevaisuudessa suurin haaste on olosuhdepuoli, jota seura on kehittänyt jo pitkään.

– Tarkoitus on vaikkapa Hopeasomman anomista miettiä, mutta ei ennen kuin pystymme takaamaan lumiasian. Tulevaisuudessa kun olosuhteet ovat kunnossa, lajilla on kyllä nostetta ollut viime vuosina, uskoakseni meilläkin.

Innokkaita vetäjiäkin on hiihtoinnostuneille nuorille, vaikka aivan pienimpien hiihtokoulu jäi viime vuonna tyystin pitämättä.

– Olen itse sitä mieltä, ettei 7-vuotiaita kannata ottaa sauvarinteeseen marraskuussa, otetaan heidät sitten siinä vaiheessa, kun päästään suksille. Selkeästi näkyy vaihtelu, että jos joulukuun alussa tulee lumet, lasten hiihtocupissa on tammikuun lopulla paljon sellaisia lapsia, joita ei ole ollut aikaisemmin, Tilli kuvaa kylien latujen hiihtomahdollisuuksien vaikutusta.

Oman seuran esimerkkien iso merkitys

eero rantala hlEero Rantala kuulu seuraan koviin nuoriin. Kuva: Heidi Lehikoinen

Johanna Rantala aloitti hiihtokoulun pitämisen, kun hänen omat lapsensa olivat hiihtokouluiässä. Siitä on nyt noin kymmenen vuotta, joten Rantala on nähnyt poikansa Eeron lisäksi muidenkin nuorisomenestyjien taivalta läheltä.

– Silloin meillä sattui hirveän hyviä talvia. Hyvä tuuri kävi, kun nämä olivat HS-ikäisiä. Meillä oli kaksi loistavaa talvea, ja silloin hiihtokoulussa oli parhaimmillaan 40–50 osanottajaa. Se oli aika huikeaa, Rantala muistelee.

Sen jälkeen olot ovat olleet lumen osalta haastavia, mutta nuoriso on ollut sitkeää. Rantala pohtii, mistä johtuu, että pieneltä paikkakunnalta tulee huonoista lumitalvista huolimatta innokkaita nuoria, jotka menestyvätkin hyvin.

– Voisin kuvitella, että yksi niin sanottu menestyksen salaisuus on, että meillä on aina ollut esimerkkeinä isompia hiihtäjiä, joita pienet ovat voineet katsoa vähän ylöspäin. On ollut kovia tekijöitä, Rantala sanoo esimerkiksi Katariina Lonkaan ja Oona Kettuseen viitaten.

Kun Rantalan perhe esimerkiksi ehti viime talvena hiihtää Haminassa yhden lenkin, on lähialueen ensilumenladut tulleet tutuiksi:

– Muina talvina olemme käyneet Anjalassa, jonne on puolen tunnin matka. Viime talvena kävimme Valkealassa, sinne on meiltä noin tunnin matka. Jos tätä haluaa tehdä, sitä ei murehdita, Rantala sanoo.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026