Kova alkuvauhti teki tiukkaa Pärmäkoskelle

Krista Pärmäkoski pääsi suomalaisista hiihtäjistä parhaaseen vauhtiin maailmancupin yhdistelmäkilpailuissa. Pärmäkoski oli Lillehammerissa naisten 15 kilometrillä neljäs minuutin ja 30,6 sekunnin päässä kilpailun voittaneesta Norjan Therese Johaugista.

Krista Pärmäkoski pääsi suomalaisista hiihtäjistä parhaaseen vauhtiin maailmancupin yhdistelmäkilpailuissa. Pärmäkoski oli Lillehammerissa naisten 15 kilometrillä neljäs minuutin ja 30,6 sekunnin päässä kilpailun voittaneesta Norjan Therese Johaugista.

Yhdysvaltain Jessica Diggins oli ylivoimaisen Johaugin jälkeen kilpailussa toinen ja Norjan Heidi Weng kolmas.

– Kisa oli ihan jees, vaikka pertsa oli tänään takkuisen oloista. Tipahdin siinä pikkasen liian kauas kärjestä, suksien vaihtoon kahdeksantena ennättänyt Pärmäkoski kertoi. 

– Vapaalla hiihto alkoi kulkea ja jaksoin latoa lopun hyvin, kun sain hetken hengähtää vaihtoboksissa.

Pärmäskoski joutui perinteisellä ongelmiin, kun Johaug rynnisti riehakkaaseen alkuvauhtiin.

– Vauhti oli alussa aika jäätävää, kun Therese lähti vetämään. Itse olisin kaivannut vähän rauhallisemman startin, mutta tähän täytyy yhteislähtökisoissa oppia, Pärmäkoski totesi.

Pärmäkoskella oli myös pienoisia tekniikkaongelmia.

– Pertsalla minun olisi pitänyt pysyä rennommin kärjen mukana. Hiihto oli vähän hyppimistä suksella, kun en saanut suksea kunnon liukuun.

Pärmäkoskella harkittu loppuisku

Vapaan osuudella Pärmäkoski vaihteli vetovuoroa Charlotte Kallan kanssa. Lopussa hän kiri ruotsalaiselta karkuun.

– Kirivaiheessa tiesin, ettei kannata lähteä pitkästä noususta ekana laskuun, koska siinä tullaan takaa ohi. Nousussa olisi kyllä ollut paukkuja mennä kovempaa, Pärmäkoski kertoi.

Kerttu Niskanen oli Lillehammerin yhdistelmässä kymmenes, Anne Kyllönen 26:s, Laura Mononen 27:s ja Johanna Matintalo 29:s.

Myös Niskanen oli kilpailuunsa varsin tyytyväinen.

– En muita, että olisin ollut yhdistelmäkilpailuissa montaa kertaa näin hyvillä sijoilla, Niskanen totesi Ylen tv-haastattelussa.

Iivo Niskanen oli miesten kilpailussa yhdeksäs, Perttu Hyvärinen 28:s, Markus Vuorela 35:s ja Lari Lehtonen 36:s.

STT–Pasi Rein

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026