Kontiolahden MM-kisoihin pääsy ratkaisevassa roolissa Matti Hakalan uran kannalta
30-vuotias Ahveniston Ampumahiihtäjien Matti Hakala on jo pitkään yrittänyt murtautua terävimpään ampumahiihtokärkeen Suomessa ja maajoukkueen vakiourheilijaksi. Vielä se ei ole täysin onnistunut ja siksi tulevat Kontiolahden MM-kotikisat ovat ratkaisevassa roolissa Hakalan uran jatkon kannalta. Hieman Hakalaa harmittaa myös jääminen A-maajoukkueen ulkopuolelle MM-kotikisojen alla.
30-vuotias Ahveniston Ampumahiihtäjien Matti Hakala on jo pitkään yrittänyt murtautua terävimpään ampumahiihtokärkeen Suomessa ja maajoukkueen vakiourheilijaksi. Vielä se ei ole täysin onnistunut ja siksi tulevat Kontiolahden MM-kotikisat ovat ratkaisevassa roolissa Hakalan uran jatkon kannalta. Hieman Hakalaa harmittaa myös jääminen A-maajoukkueen ulkopuolelle MM-kotikisojen alla.
Kestävyysurheilu.fi tavoitti Matti Hakalan Muoniosta Oloksen tutuilta ensilumenladuilta, jossa hämeenlinnalainen on valmistautumassa uuteen kauteen pitkällä leirillä.
– Puolitoistaviikkoa olen täällä jo ollut ja toiset puolitoistaviikkoa on vielä jäljellä. Sunnuntaina 16.11. olisi tarkoitus lähteä täältä kotia päin, Hakala sanoo talvisista olosuhteista tyytyväisenä ja kylläisenä illallispöydän jälkeen.
– Ihan vielä en ole parhaimmassa kunnossa, mutta parempaan päin hiihto menee koko ajan. Vasemman puolen eli käden ja selän kanssa on pikkuisen ollut ongelmia, eikä saa kunnolla voimaa tuotettua hiihtoon, Hakala sanoo.
– Kilometrit auttaa ja lisäksi pitää vähän jumpata, että lihakset tottuu taas ja selän toimimaan ja kaikki lihakset ja voiman käyttöön.
Hakalan Oloksen ohjelmaan on kuulunut yksi lenkki vapaata hiihtoa päivässä ja toinen lenkki joko perinteisellä tyylillä tai jalkalenkkinä. Ennen Olosta Hakala oli käynyt Vuokatissa viisi päivää lokakuun alussa tutustumassa taas hiihtoon kesän harjoituskauden jälkeen.
Maailmancupiin mieli – A-maajoukkueen ulkopuolelle jääminen harmittaa
Olokselle saapuu myös ampumahiihdon A-maajoukkue ja sunnuntaina onkin luvassa pieni leirikilpailu, joka toimii myös yhtenä näyttökisana maailmancupia ajatellen.
– Kyllä tämä leirikisakin jonkunlaisena tarkkailukisana toimii, mutta isommat ja tärkeämmät katsastukset pidetään Vuokatissa 22.-23.11., joiden perusteella valitaan Östersundiin. Suomella on miehissä on kolme paikkaa, mutta tarkoitus olisi niin hyvin hiihtää, että Östersundiin pääsee ja maailmancupia kiertämään, Hakala sanoo alkukauden tavoitteistaan.
– Toivotaan, että Vuokattiin mennessä kroppa on jo kunnossa.
Miesten ampumahiihdon A-maajoukkueeseen kuuluu vain kolme miesampumahiihtäjää MM-kotikisavuonna ja kun Haastaja-ryhmään on otettu vain nuoria ampumahiihtäjiä, niin Matti Hakala jätettiin tylysti maajoukkueryhmien ulkopuolelle, vaikka hän oli maaliskuun Kontiolahden maailmancupissa paras suomalaismies sijoilla 49 ja 57 ja pääsi ainoana suomalaismiehenä takaa-ajokilpailuun. Kauden paras maailmancupin sijoitus Hakalalla oli 47 sija Slovenian Pokljukasta. Hieman siis ihmetyttää Hakalan poisjättäminen A-maajoukkueesta ja miksei miehiä valittu neljä kolmen sijaan, kun MM-viestissä tarvitaan kuitenkin neljä hiihtäjää.
Matti Hakala myöntää itsekin, että A-maajoukkueen ulkopuolelle jääminen harmittaa.
– Kyllähän se vähän harmittaa ja oletin, että MM-kotikisoihin olisi haluttu satsata enemmän ja laajemmalla rintamalla. Mutta tämä pistää vaan sisuunnuttamaan enemmän. Mutta toki A-maajoukkueeseen pääsy olisi iso asia myös taloudellisesti ja maajoukkuekaverit saa esimerkiksi suksia paljon paremmin.
Hieman Hakalaa harmittaa myös se, ettei maajoukkueen uusi päävalmentaja Marko Laaksonen ole vielä ollut missään henkilökohtaisessa yhteydessä häneen harjoituskaudella.
– Ei ole mitään yhteyksiä ollut maajoukkueen kanssa ja ei olla Laaksosen kanssa oltu samaan aikaan samalla paikkakunnalla. Välillä maajoukkuekaverit ovat kyselleet ja ollaan tehty yhteislenkkiä, kun ollaan oltu samalla paikkakunnalla.
– No täytyy vain hiihtää kisoissa niin kovaa, että Laaksonen tulee juttelemaan, Hakala naureskelee.
Kontiolahdelle täysi satsaus
Alkavalla kaudella Hakalalla on kaksi päätavoitetta, Kontiolahden MM-kisoihin sekä mahdollisimman moneen maailmancupin kilpailuun pääseminen.
– Kyllä se Östersundin paikka himottaa ja olisi tärkeää, että pääsisi mahdollisimman pian maailmancupin koviin kisoihin vertaamaan itseään maailman huippuihin ja tehdä hyviä tuloksia. Jos ei vielä Östersundiin pääse, niin sitten vähimmäistavoite on hiihtää niin hyvin IBU-cupissa, että sitä kautta pääsee maailmancupiin, Hakala mielii kovasti kansainvälisiin koitoksiin heti alkukaudesta.
Kontiolahden tulevat MM-kisat on iso asia myös Matti Hakalalle ja hän on asettanut kotikisoihin pääsyn ehdottomaksi kauden päätavoitteeksi.
– Sinne satsataan täysillä ja MM-kisapaikka on ehdoton kauden päätavoitteeni. Viime kevään maailmancupin kisat menivät siellä onneksi ihan hyvin ja siihen takaa-ajokisaan voi olla jo kohtuu tyytyväinen, vaikka ainahan sitä vielä vähän parempaa hakee, Hakala sanoo ja uskoo, että Suomen MM-joukkueeseen kuuluu viisi mieshiihtäjää.
Hakala sanoo suoraan, että 30-vuotiaalle ampumahiihtäjälle MM-kotikisoihin pääsy on äärimmäisen tärkeää uran jatkon kannalta.
– Kyllä Kontiolahti on iso vedenjakaja urallani. Ja jos ei mene suunnitellusti, eikä pääse kisoihin, niin silloin voi miettiä muita asioita keväällä ja satsauksen lopettamista.
Matti Hakala pääsi nauttimaan Kontiolahden loistavasta kisatunnelmasta viime talvena maaliskuussa ja Pohjois-Karjalaan tekee Hakalan mieli tulevanakin talvena. Kuva: Laiho/NordicFocus– Maailmancupin pistesijoille pääsy tai edes mahdollisuus niihin, Hakala vastaa kysymykseen, että millaiset sijat häntä tyydyttäisivät.
Mikäli Hakala Kontiolahdelle valitaan, niin mies on silloin valmis urakoimaan.
– Kaikki matkat kiinnostavat ja tokihan MM-viestissä olisi hieno hiihtää, Ahveniston Ampumahiihtäjiä edustava hämeenlinnalainen sanoo.
Muuten pikamatka on erityisesti se, jolla Hakala haluaa pärjätä.
– Pikamatka on nykyään kaikista eniten kilpailluin ja samalla myös tärkein kilpailumatka ja siinä haluaisin pärjätä. Mikäli pärjää pikamatkalla, niin pääsee takaa-ajoon ja myös menestymisen kautta myös yhteislähtökisoihin. Ensiksi on siis oltava tarpeeksi hyvä pikamatkalla jatkon menestyksen kannalta, Hakala kertoo matkapainotuksesta ampumahiihdossa.
Mikäli Hakalan ura jatkuu Kontiolahden jälkeenkin, niin seuraavatkin MM-kisat tullaan käymään hienossa paikassa, nimittäin Oslon Holmenkollenilla.
– Kaksi kertaa olen siellä päässyt hiihtämään maailmancupissa ja siellä on upeat maisemat ja mahtava tunnelma eli kyllä minä niissäkin kisoissa mielelläni kilpailisin.
Itsensä valmentaja
Itsensä valmentajana toimiva Matti Hakala sanoo suoraan, että jää maailmanhuipuille vielä monella osa-alueella.
– Hiihtotekniikassa annan vielä tasoitusta ja kaikki voimat olisi saatava kropasta paremmin siirrettyä eteenpäin vieväksi voimaksi. Siinä olisi suurin kehitysaskel minulla ja se on vähän liikaa jurrannut paikallaan.
– Ammunta taas on ollut liian ailahtelevaa ja välillä ammunta sujuu tosi hyvin ja välillä taas ei lainkaan. Siihen pitäisi saada enemmän tasaisuutta, joka on edellytys paremmalle menestymiselle. Lisäksi henkilökohtaisissa kisoissa ammunta sujuu yleensä paremmin, kun taas yhteislähtökisoissa ja mies miestä vastaan kisailtaessa paineen alla tulee liikaa katsottua, mitä muut tekee, eikä pysty niin hyvin omaan suoritukseen, Hakala löytää parannettavaa myös ammunnastaan.
Hakala myöntääkin, että oman valmentajan puute voi pieni heikkous olla hänen urallaan. Henkisenä tukena ja neuvonantajana hänellä on myös toiminut oma isoveli Mika Hakala, joka itsekin oli kovan luokan ampumahiihtäjä.
– Mika neuvoisi varmaan enemmänkin, jos vain jaksaisin kuunnella, Matti Hakala nauraa.
Vuositasolla Hakalalle tulee tunteja noin 600. Pientä muutosta Hakala teki tämän vuoden harjoitteluun.
– Kesällä tuli tehtyä enemmän tehoharjoituksia anaerobisen kynnyksen paikkeilla. Muuten perusviikkoon kuului kesällä kolme rullahiihtoharjoitusta ja muut lenkit pitkälti juoksua. Jonkun verran tein myös pyörälenkkejä, mutta ne olivat lähinnä kevyitä palauttavia lenkkejä. Terveenä olen saanut olla koko harjoituskauden ja sen kanssa ei ole ongelmia, mutta lihaksiston kanssa kylläkin.
– Voimaa olen tehnyt enemmän jaksoissa, ensin keväällä touko-kesäkuussa ja sitten taas syys-lokakuussa, jolloin on ollut 2-3 voimatreeniä viikossa, muuten teen yleensä yhden voimaharjoituksen viikkoon, Hakala kertoo voimaharjoittelustaan.
– Aulangolla olen käynyt rullahiihtämässä ja Parolannummella ampumassa ja se on hyvä paikka kesäharjoitteluun, kun Ahveniston moottoriradalla ei voi ampua kuin talvella, Hakala sanoo kesän harjoituspaikoistaan.
Pari vuotta sitten Matti Hakala kohautti hiihtoväkeä sijoittumalla SM 50 kilometrillä Kontiolahdella komeasti toiseksi. Hakala myöntää, että hiihdon kuninkuusmatka kiinnostaa ensi talvenakin.
– Kyllä se SM-kisojen 50 kilometriä kiinnostaa ensi talvenakin ja Jämin 15 kilometriä vapaalla, jos en pääse maailmancupiin, mutta silloin on oma laji mennyt huonosti, jos joutuu näihin kakkoslajin kisoihin panostamaan, vaikka toki SM-mitalin puolustaminen olisi hieno, Hakala sanoo loppuun.
– Tero Viljanen





