Kompressiovaatteista suurin hyöty palautuessa
Juoksu-, triatlon- ja pyöräilykilpailuissa käytetään nykyään usein tukevia kompressiosukkia tai muita kompressiovaatteita. Miten hyötyä niistä?
Juoksu-, triatlon- ja pyöräilykilpailuissa käytetään nykyään usein tukevia kompressiosukkia tai muita kompressiovaatteita. Miten hyötyä niistä?
Lääketieteessä kompressiotuotteet otettiin käyttöön jo 1950-luvulla verisuonisairauksien ja diabeetikkojen hoidossa. Urheilukäyttöön kompressiot keksittiin ottaa vasta 2000-luvun puolella. Kuntoilijoiden tietoisuuteen kompressiotuotteet nousivat Lontoon olympialaisista, missä urheilijat käyttivät niitä laajalti.
Koska kompressiovaatteet ovat urheilussa vielä varsin uusi ilmiö, ei niiden vaikutuksia ole kovin laajalti tutkittu. Monet tutkimukset hyödyistä ovat tuotevalmistajien teettämiä, eikä haitoista juuri puhuta. On pohdittu esimerkiksi sitä, voivatko kompressiovaatteet haitata lihasten omien tukiominaisuuksien kehittymistä.
Monien kompressiotuotevalmistajien mukaan kompressio parantaa lihasten verenkiertoa. Lihaksen aineenvaihdunta ja laktaatin poisto tapahtuisi silloin nopeammin ja lihakset saisivat paremmin happea. Pinnallisimmat verisuonet sulkeutuvat osin, jolloin verenkierto lihaksen syvemmissä ja suuremmissa suonissa nopeutuu.
Tohtori Arnaud Menetrierin vuonna 2014 valmistuneen tutkimuksen mukaan verenkiertoa parantava vaikutus on osin perusteltu. Verenkiertoa voi parantaa kompressiosukilla ennen ja jälkeen kuormitusta. Kuormituksen aikana kompressio ei kuitenkaan nopeuta verenkiertoa.
Lihaksen tukeminen kompressiolla voi estää mikrovaurioiden syntyä ja mahdollisia ylikuormitusongelmia. Menetrierin tutkimuksen mukaan lihasvammojen määrä väheni kompressiotuotteita käyttävillä 29 %. Tämä perustui jänteiden tärinän vähenemiseen, parempaan lihastuntemukseen ja lämpöön, eli lihaksen optimaalisen lämpötilan ylläpiton.
Myöskään Suomen Urheiluopistolla kompression vaikutuksia tutkineen projektin päällikkönä toimineen Jarmo Kujanpään mukaan kompressiovaatteilla ei ole suoritusta parantavia ominaisuuksia, vaan niistä voi hyötyä palautumisessa ja esimerkiksi lihaskramppien ehkäisyssä. Tutkimusprojektissa todettiin kompressiosta olevan hyötyä eniten alaraajoissa.
Kaikki puristavat vaatteet eivät ole kompressiovaatteita. Oikeissa kompressiotuotteissa paine on tarkasti suunniteltu. Vaikutuksen saamiseksi vaatteen on oltava sopiva, sillä liian kevyt puristu ei tuo toivottua vaikutusta. Liian tiukkaa vaatetta taas ei pysty käyttämään tarpeeksi kauan vaikutuksen saamiseksi.
Paras hyöty kompressiosta voidaan saada eri lajeissa eri tavalla: Juoksussa kompressiosukat tai -säärystimet vähentävät tärinän vaikutusta ja voivat siten ehkäistä vammoja. Pyöräilyssä kompressiotuotteita käytetään erityisesti palautumisen aikana. Triatlonissa ja muissa hyvin pitkään kestävissä suoritteissa kompressiotuotteet voivat vähentää väsymyksen tunnetta lihaksessa. Puristus vähentää kivun tunnetta ja siten kompression psykologinen vaikutus voi olla mahdollinen myös suorituksen aikana.
Eniten tutkimukset painottavat kompression vaikutusta nimenomaan palautumisen aikana. Kompression avulla voidaan vähentää turvotusta ja koettua lihaskipua, laktaatin poistuminen nopeutuu ja kehon lämpötila nousee.
Lähteet:
Arnaud Menetrier & co. 2013: http://www.jsc-journal.com/ojs/index.php?journal=JSC&page=article&op=view&path%5B%5D=53&path%5B%5D=89
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23302134
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/11/kompressiovaate-estaa-lihaskramppeja-ja-edistaa-palautumista
http://www.savonsanomat.fi/urheilu/hyodyista-puhutaan-paljon-mutta-haittoja-ei-tunneta/1822769





