Jani Lakanen inspiroitui lukemastaan kirjasta. Lasten tulisi saada juosta ilman vanhempien jatkuvaa pelkoa itsensä satuttamisesta.

Kirjoitan tämän artikkelin Espanjassa inspiroituneena ihanteellisissa ja lämpimissä olosuhteissa juoksemisesta ja suunnistamisesta sekä kirjan Syntynyt juoksemaan (Christopher McDougall) innostamana. Mitä olen päässyt kokemaan suunnistajan ihanteellisesta harjoittelusta, siihen olen saanut vahvistusta juostessani ja suunnistaessani viimeisen 10 vuorokauden aikana Espanjassa, ja kirkastusta Syntynyt juoksemaan -kirjasta, jota olen reissun ajan lukenut.

Omakohtainen kokemus on aina voimakkaampi kuin mikään opetus tai valmennus voi ikinä olla. Kun tiedon ja kokemuksen pääsee yhdistämään itse kokemakseen viisaudeksi, koko elämä avautuu edessä ja kaikki näyttää kirkkaan selvältä. On niin paljon asioita, joita luulemme tietävämme tai luulemme, että emme voi tietää. Minulle mikään ei ole merkittävämpää kuin uusi oivallus, joka kasvattaa ymmärrystäni. Samalla tiedän, että en varmasti vieläkään ole löytänyt lopullista totuutta, mutta tiedän olevani jälleen askeleen lähempänä. Meidän todellisuudessamme kaikki taitaa olla suhteellista, joten lopullisia totuuksia ei ehkä olekaan. Silti totuuden etsimisen matka on todella antoisa.

Lapset mielummin juoksevat kuin kävelevät

Olen syntynyt juoksemaan ja suunnistamaan. Uskon, että kaikki ihmiset, joilla on kaksi tervettä jalkaa, ovat syntyneet juoksemaan. Toiset vain ajattelevat lisäksi, että ”why just run, orienteering is more fun”. Kun katsomme pieniä lapsia, he haluavat ennemmin juosta kuin kävellä, heti kun vain kykenevät. Kyllä – jalkamme on tarkoitettu voimakkaaseen liikkeeseen ja kestämään myös sellaista: juoksemista, hyppimistä, kiipeilyä ja kaikenlaista liikkumista.

Juoksemiseen liittyy kuitenkin monenlaisia riskitekijöitä, joita pienten lasten vanhemmat pelkäävät ja siksi vähitellen innostus juoksemiseen suurimmalta osalta lapsistakin hiipuu. Liian usein kuulee äidin tai isän huutavan lapselleen: älä juokse, voit kompastua, liukastua tai muuten vain satuttaa itsesi! Vähitellen lapsi oppii aikuisten tavoille; juokseminen on vaarallista!

Juokseminen on vaarallista vain, jos se ei tule luonnostaan tai ole luonnollista. Jos vieraannumme jo lapsena juoksemisesta, juoksemisen aloittaminen voi olla riskitekijä. Silti väitän, että suurin osa ihmisistä ovat syntyneet juoksemiseen tarkoitettujen jalkojen kanssa. Pelkoja ja vaaroja lietsova kulttuurimme on suurin syy sille, että juoksemisesta on tehty vaarallista. Juokseminen on sekä luonnollista että mitä parhain tapa ylläpitää koko kehon terveyttä.

Miten juokseminen on luonnollista ja mitä on luonnollinen juokseminen?

Lapset juoksevat silkasta ilosta ja keskenään kilpailemisen riemusta. Lapset lopettavat juoksemisen, jos alkaa tuntua pahalta tai tuntevat olonsa luonnottomaksi. Yhdellä kertaa liikaa juokseminen väsyttää ja toiset venyttävät rajaa luonnostaan pidemmälle kuin toiset.

Kulttuurimme ei tue luonnollista juoksemista. Juoksemisella pitää olla aina jokin tavoite. Jo alakouluikäinen voi kokea, että juokseminen ei ole kivaa. Juoksemiselle asetetaan erilaisia tavoitteita: – juokset, jos haluat kehittyä kilpajuoksijaksi, – juokset, jos haluat parantaa kuntoasi ja pudottaa painoasi, – juokset, jos haluat selviytyä maratonista kunnialla läpi.

Juoksemisesta tulee väline, eikä juokseminen ole enää luonnollista. Tavoitteet sinänsä ovat hyvä asia, sillä ne saavat aikaiseksi toimintaa. Ilman toimintaa olemme tekemättä mitään, emmekä saa mitään aikaiseksi. Mutta kun juoksemisesta tulee väline, lisääntyvät riskitekijät ja juoksemisesta voi tulla jopa vaarallista. Näin ilmeisesti edelleen monet lääkäreistä ajattelevat. Koska juoksijoilla on paljon loukkaantumisia ja rasitusperäisiä vammoja, juoksemisen täytyy olla vaarallista. Väitän, että juokseminen on luonnollista, ei vaarallista. Juoksemisesta tehdään vaarallista, kun menetetään luonnollisuus ja tavoitellaan kehon rajoja liian kovilla tavoitteilla, kovalla harjoittelulla ja ennen kaikkea liian tuetuilla jalkineilla – kyllä – liian tuetuilla, hyvillä, kalliilla ja hienoilla jalkineilla.

Paljain jaloin luonnollisesti

Lasten pitäisi saada juosta paljain jaloin tai ainakin mahdollisimman vähän tuetuilla minimaalisilla jalkineilla, jotka antavat jalan hienorakenteen toimia luonnollisesti. Jalan kaarta tukee 26 luuta, 33 niveltä, 12 kumimaista jännettä ja 18 lihasta (kirjan Syntynyt juoksemaan mukaan). Mitä tapahtuu, kun jalkoihin laitetaan ”hyvät” ja juuri juoksemisen vaaroja ehkäisemään suunnitellut jalkineet? Kengät tekevät työn, jänteet jäykistyvät ja lihakset kuihtuvat. Jalat ja erityisesti jalkaterät pitävät toiminnasta ja ovat parhaimmillaan paineen alaisina. Näin ollen ”hyvillä” juoksuvälineillä yritetään korjata vaivoja, joita ei oikeasti ole olemassa. Jalat ovat vain passivoituneet käytön puutteesta.

Jokainen voi kokeilla, miten vaikeaa on juosta liikaa luonnollisesti paljain jaloin. Pystyt juoksemaan kivutta vain sen verran, mihin jalkasi ovat tottuneet. Samalla vahvistat jalkojasi toimimaan luonnollisen tehokkaina jousina ja pehmentämään polviin, lonkkiin ja selkänikamiin kohdistuvia iskuja. Luonnollisessa juoksemisessa ei tule juurikaan iskuja, sillä askel rullaa kevyesti painopisteen alla ja jalkaterä vaimentaa vähäisetkin iskut. Juoksun aiheuttamat vaivat johtuvat siis luonnollisuuden heikentymisestä – jalat eivät toimi, kuten niiden kuuluisi toimia.

Kun seuraavan kerran valitset juoksukenkiäsi, mieti edes hetki, voisitko ottaa halvat kengät, jotka eivät tue lainkaan ja joissa on ohut pohja. Välttämättä hienot ”paljasjalkakengät” eivät enää ole kovin halpoja, mutta ne mahdollistavat hyvin luonnollisen juoksemisen ja suojaavat jalkoja teräviltä kiviltä, lasinsiruilta ja muilta juoksemisen vaaroilta.

Kun seuraavan kerran valitset juoksemiseen ja liikkumiseen tarkoitettuja kenkiä lapsellesi harrastusta tai pihaleikkejä varten, älä edes mieti, vaan valitse mahdollisimman yksinkertaiset ja täysin tuettomat kengät, jotka auttavat lastasi vahvistamaan jalkojaan luonnollisen toimintakykyisiksi ja voimakkaiksi.

Syntynyt juoksemaan -kirja kertoo ensi sijaisesti ultrajuoksun maailmasta ja tarahumara-heimon legendasta, jonka mukaan heimolaiset juoksevat päivittäin satoja kilometrejä pelkillä omatekoisilla sandaaleillaan. Luonnollisestikaan heillä ei esiinny rasitusvammoja juoksun seurauksena. Kirjassa kerrotaan, miten juoksujalkineiden vallankumous 1980-luvulta alkaen on aiheuttanut enemmän kipua ja tuskaa kuin kenties mikään muu hyvään tarkoitukseen suunniteltu tuote. Juoksemisen luonnollisuus katosi, kun kengät alkoivat tehdä työn jalkojen puolesta. Todellisuudessa jalat passivoituivat vähitellen ja juokseminen muuttui iskutukseksi vääriin kehon osiin, kuten polviin, lonkkiin ja selkärankaan. ”Been there, done that!”

Minun valmennusfilosofiani ydin mukailee Christopher McDougallin lainaaman legendaarisen amerikkalaisen kestävyysjuoksuvalmentajan ajatuksia: ”Älkää pyytäkö juoksemiselta mitään, niin saatte enemmän kuin ikinä pystyitte kuvittelemaankaan”. Juokseminen on maailman luonnollisin asia. Juokseminen vahvistaa lihaksia, parantaa terveyttä ja tekee iloiseksi, kunhan se pysyy luonnollisena. Tavoitteita voi silti asettaa ja matkata täysillä niitä kohti, mutta aina nauttien juoksemisesta – ja suunnistamisesta!

Ystävällisin terveisin,
Jani