Nyt pääsen käsiksi todella mieliaiheeseeni, josta toisaalta on puhuttu paljon seminaareissa, mutta joka ei tunnu kohtaavan itse urheilijan todellisuutta tai urheilijan ja valmentajan yhteistä arkea. Jätän kuitenkin tässä yhteydessä pois keskustelun rahasta. Joka tapauksessa rahaa ei ole koskaan liikaa urheilijalle tai jos on, se ei välttämättä paranna lainkaan urheilijan suorituksia. Rahaa toki tarvitaan, mutta nyt unohdetaan raha ja keskitytään siihen, mikä on olennaista.

Urheilija on ihminen – elävä, näkevä, kuuleva, oppiva, kokeva, tunteva ja ymmärtävä ihminen. Haluan korostaa, että nuori urheilija on ymmärtävä ihminen. Miksi nuorta urheilijaa ei aina kohdata tai kohdella ymmärtävänä ihmisenä, vaan monenlaisten kehitys- ja tulostavoitteiden valossa toteutettavien asioiden subjektina, jopa objektina? Urheilijan arvo on yhtä kuin tulos ja menestys.

Onko urheilija vain väline?

Tämä on ymmärrettävää monesta syystä. Kansa eli urheiluyleisö janoaa menestystä ja menestystarinoita, ja urheilijoista on tullut niiden lähde tai kohde. Media ruokkii lisää tätä kansan tarvetta ja toisaalta tehostaa urheilun ja menestyksen tai menestymättömyyden yhtälöä, joka on usein mustavalkoinen. Kolmas ja mielestäni hyvin ratkaisevassa asemassa oleva tekijä on koulutuksemme aina alakoulusta yliopistomaailmaan, jossa ”viisaus” on asioiden eikä elämän ymmärryksessä. Ihminen on itse tehnyt asioista ihmistä tärkeämpiä, ja siksi olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa ihminen on asian toteuttaja. Juuri tästä syystä urheilijan menestys on arvostetumpaa kuin urheilija itse, ja siksi on lähes mahdotonta nähdä urheilijan tekemää haastavaa elämänmatkaa yhtä tärkeänä kuin urheilijan saavuttamia tuloksia.

Urheilija on siis väline, kun urheilun pitäisi olla väline. Vain siten urheilija voi olla aidosti keskiössä, että ihminen on tärkeämpi kuin asia, aina. Urheilijan ollessa keskiössä herää myös intohimo. Kun urheilija tuntee olevansa arvokas ihmisenä, hänen on helpompi löytää intohimo urheilemiseen.

Miten voimme vaikuttaa kansaan, urheiluyleisöön, joka janoaa voittoja, menestystä, ja pettyy neljänsistä sijoista? Urheilija on joko menestyjä tai nolla, vaikka ero voiton ja neljännen sijan välillä saattaa olla hyvin pieni. Se on kuitenkin nykyurheilussa kaikki, vielä toistaiseksi. Väitän, että urheilijat ovat joutuneet asemaan, joka kuvastaa nykyisen markkinatalouden menoa ja toisaalta Suomessa nopeaa kulttuurimuutosta sota-ajasta nykypäivän menestyneeksi ”työnraatajakansakunnaksi”. Seuraavat sukupolvet ovat onneksi muuttamassa tätä rasitetta, kun heille vain suodaan se mahdollisuus. Urheilussa jyrää markkinatalous, joten niin kauan kuin yhä harvemmalla ihmisellä on enemmän ja useammalla vähemmän, niin kauan myös urheilija on menestyksensä arvoinen. Näinhän loppujen lopuksi kaikkia ihmisiä arvotetaan yhteiskunnassamme. Urheilijat vain ovat voimakkaasti esillä ja kaikkien näkyvillä.

Median sanotaan olevan kansan eli urheiluyleisön talutusnuorassa. Median tavoite on saada jutut myyvään muotoon, joten on selviö, että nykytilanteessa media ruokkii mustavalkoisuutta. Urheilija on joko huippumenestyjä tai hän on epäonnistuja, vaikka ero suorituksessa voi olla mitättömän pieni. Urheiluyleisö haluaa tätä vastakkainasettelua, koska kansakunnan urheilumenestyjät kohottavat kaikkien itsetuntoa, kun puolestaan pienikin tappio tuntuu hävityltä. Huippu-urheilijat ovat tähän tottuneet, mutta värikkyyden lisääminen nimenomaan erilaisten ja yksilöllisten urheilijan tarinoiden kautta voisi olla medialta kädenojennus nuorten urheilijoiden rohkaistumiselle heittäytymään tuntemattomalle matkalle.

Markkinatalous tukee nykyistä koulutusjärjestelmäämme ja päinvastoin. Asiat ovat tärkeämpiä kuin ihmiset. Mistään muusta ei voi johtua se, että esimerkiksi maantieto tai historia tai mikä tahansa muu oppiaine on tärkeämpi kuin elämänoppi. Miksi kouluissa ei opeteta ihmisen arkea ja ihmiselämän merkitystä eri näkökulmista? Osittain tätä sivutaan joissain aineissa, mutta silloinkin asia on ihmistä tärkeämpi, ellei opettaja itse esitä asiaa toisin ja toimi sen mukaisesti.

Nykyisessä markkinataloudessa – sen hyvistä aikaansaannoksista huolimatta – ihminen on vain tuottava väline yhteiskunnalle, tai valitettavan usein erilaisista lisääntyvistä mielenterveysongelmista johtuen vain taloudellinen rasite. Onneksi me ihmiset emme useinkaan näin ajattele, vaikka joudumme elämään tällaisessa järjestelmässä, joka nimenomaan tukee mielenterveysongelmia asioiden ollessa ihmistä tärkeämpiä.

Urheilun taiteilijat

Miksi urheilija ei voi olla kuin taiteilija, vaikka kaikki lajinsa mestarit – ainakin pitkän linjan mestarit – ovat ilman muuta urheilun taiteilijoita. He hämmästyttävät katsojia käsittämättömällä osaamisellaan. Suuret mestarit kulkevat omia polkujaan ja luovat lajiinsa jotain uutta, jota muut yrittävät mallintaa ja josta lajin muut huiput pyrkivät panemaan vielä paremmaksi.

Suunnistuksen ”Pablo Picasso” eli Thierry Gueorgiou on saanut suomalaisen suunnistuksen miettimään lajianalyysiään, kuten useampi sveitsiläinen suunnistaja, Simone Nigglin, Daniel Hubmannin ja uuden tähden Mathias Kyburzin johdolla. Urheilu on parhaimmillaan taidetta, eikä järjestelmillä saada aikaiseksi mestareita. Urheilijat ovat parhaimmillaan taiteilijoita, joiden onnistumisia eivät epäonnistumiset kaiverra.

Urheilujärjestelmillä on silti paikkansa. Hyvä järjestelmä luo hyvät perustiedot ja -taidot sekä mahdollisuudet ja puitteet tulevien mestareiden elämänpolulle. Hyvä järjestelmä myös arvostaa aina enemmän urheilijaa ihmisenä eli urheilijan rohkeaa heittäytymistä tuntemattomalle matkalle kohti pieniä ja suurempia voittoja kuin pelkkää menestystä mitalien valossa. Hyvä järjestelmä tukee urheilijan kehitystä ja kasvua ihmisenä. Tällainen järjestelmämuutos on perusta sille, että järjestelmässä olevat kriteerit ja ”pakot” tuntuvat urheilijasta luonnolliselta haasteelta, eivätkä järjestelmään kuuluvalta välttämättömältä pahalta. Urheilu on väline. Ihminen on aina tärkeämpi kuin urheilu.

Kaikki lähtee meistä jokaisesta ihmisestä. Arvostatko Sinä urheilijaa rohkeana heittäytyjänä matkalle tuntemattomaan hänen tietämättään päämäärästä, saavuttaako hän urheilu-urallaan mitään suurta vaiko ei? Vaiko arvostatko Sinä vain menestyneitä urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet jotain poikkeuksellisen suurta ja ovat siksi yli-ihmisiä?

Menestyneet urheilijat ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on poikkeuksellisia ominaisuuksia, niin henkisiä kuin fyysisiä, mutta ennen kaikkea he ovat ihmisiä. He ovat oman lajinsa suuria taiteilijoita. Valetaan kaikkiin nuoriin rohkeutta heittäytyä mielenkiintoiselle urheilijan elämänmatkalle, jos heillä itsellään on siihen kytevä palo.

– Jani Lakanen