Maanantaina Italian MM-kisojen pitkän matkan näyttökilpailun voittanut Jani Lakanen tekee selkoa siitä, kuinka valmistautuminen Italian kisoihin eroaa viime Vuokatin MM-kisoihin valmistautumisesta, vai eroaako se viimekädessä sittenkään?

Kirjoittaessani tätä Italian MM-kisojen näyttökisat on juuri suunnistettu keski- ja pitkämatkalla. Viimeisistä näytöistä kilvoitellaan vielä ensi viikonloppuna Norjan maailmancupissa ja sprinttiin Imatran MC-kisassa Jukolaviikon keskiviikkona. Maastomatkojen päänäytöt annetaan kuitenkin tyyppimaastoissa, joten eilen nähtiin joko iloisia onnistujia tai suorituksiinsa pettyneitä urheilijoita. Tässä vaiheessa leikki on aika rankkaa.

Tunnista oman kehon vaatimukset

Jokainen kokenut suunnistaja tietää, että oma huippusuoritus on helpompi tehdä tutussa kuin vieraassa maastotyypissä. Omat vahvuudet ovat rakentuneet lapsuuden ja nuoruuden harjoittelun seurauksena. Nuoren urheilijan on usein koettava se kantapään kautta. Nykypäivänä jokainen satsari harjoittelee mahdollisimman paljon MM-kisa-alueen harjoitusmaastoissa, jotta valmiudet sekä suunnistusteknisesti että fyysisesti ovat hyvällä mallilla.

Tyyppimaastoissa harjoittelu on tullut viime vuosina niin yleiseksi, ettei aina ajatella, mikä on itselle sopivaa ja miksi harjoittelua tehdään. Toki nuorena on tärkeintä kerätä kokemusta erilaisista maastotyypeistä. Siksi jo junnukisoista lähtien on hyvä oppia valmistautumaan arvokisojen maastotyyppiin ja samalla saada kokemusta, miten erilaisissa maastoissa pitäisi suunnistaa, jotta eteneminen on sujuvaa. Aina ei kuitenkaan kannata olla joka mahdollisuudessa mukana, vaan on opeteltava tunnistamaan, miten harjoittelu vaikuttaa juuri minun kehooni ja miten kehitän ominaisuuksiani tavoitteeni suunnassa.

Esimerkiksi minun ”herkkä” lihastyyppini reagoi hyvin nopeasti liialliseen suunnistamiseen tai ylipäänsä fyysiseen kuormitukseen, jolloin harjoitusleirien tai kisojen aiheuttaman kuormituksen purkamiseen kehosta tarvitaan aikaa ja huoltamista. Parasta on, jos saa lihas- ja luukalvot auki syvähieronnalla harjoittelun keventämisen jälkeen, jolloin palautuminen on nopeampaa. Silti minulle palautuminen kokonaiskuormituksesta on aina ollut haasteellista, koska haluaisin pystyä suunnistamaan ja kilpailemaan enemmän.

Olen todennut, että suunnistus sopii parhaiten urheilijoille, joilla ei vastaavaa herkkyyttä ole. Toisaalta silloin lienee mahdollista harjoitella itsensä syvemmälle monttuun, josta kunnolliseen palautumiseen saattaa kulua koko kausi. Jokainen tarvitsee palautumista niin paljon, että tuntee harjoittelun vaikutuksen juoksun kepeytenä ja lennokkaana askeleena. Muuten palautuminen on kesken.

Sprinttisuunnistus poikkeaa selvästi metsissä käytävistä lajisuorituksista, mutta sprintissäkin on syytä harjoitella italialaisten kaupunkien ominaispiirteitä suomalaisten sijaan, kun arvokisat juostaan Italiassa. Metsäsuunnistuksessa puolestaan tekniikan ohella korostuvat erilaiset fyysiset ominaisuudet, joita tarvitaan eri maastotyypeissä. Lähinnä kyse on taloudellisesta juoksutekniikasta, kun verrataan raskas- tai nopeapohjaista maastoa ja mäkistä tai tasaista maastoa.

Fyysinen kunto on oltava rautainen maastotyypistä riippumatta, kun kilpaillaan MM-tasolla. Fyysisiä ominaisuuksia on kehitettävä harjoittelulla vuosikausia, ennen kuin ne ovat riittävällä tasolla. Viimeisen vuoden juttu on huomioida, tarvitaanko enemmän vauhdikasta juoksua vai jaksavaa ”reisijuoksua” ja pitääkö lihaksisto totuttaa ylä- ja alamäkiin vai rentoon rullaavaan tasamaaston askeleeseen.

Tipasoja ja Lavarone eroavat toisistaan

Koko vuotta ajatellen kaikkia ominaisuuksia kannattaa ylläpitää ja harjoittaakin, mutta arvokisan tyyppimaaston mukaisesti on syytä keskittää harjoittelua maaston vaatimuksiin. On maalaisjärjelläkin selvää, että Vuokatin Tipasojan kankaille sopii rento ja rullaava vauhtiaskel, kun puolestaan sellaisesta saa Pohjois-Italian Lavaronen jyrkissä rinteissä nauttia vain hetkittäin.

Trentinon alueella Pohjois-Italiassa pääasiallinen maastotyyppi on hyväpohjainen, mutta erittäin jyrkkärinteinen maasto, jossa on jaksettava polkea ylämäkeen reiden ja pakaran väsymättä. Lihaksistolle jopa suuremman haasteen asettavat todella jyrkät alamäet, missä hyvin tottuneilla, palautuneilla ja terveillä lihaksilla, jänteillä ja nivelillä voi päästellä menemään kuormituksen lisääntymättä. Näissä alamäissä voi juoksuteknisestikin tulla isoja aikaeroja, joten niihin on totuteltava pitkän ajan kuluessa. Viime hetkillä ennen kisaa tärkeintä on aina hyvä palautuminen.

Asiagon lähellä Campomulossa suunnistettavat keskimatka ja viesti tarjoavat kivisempää rinnettä, joka vaatii erinomaista koordinaatiota, nopeaa olennaisen hahmotusta kartalta ja ehjiä nilkkoja. Voisi sanoa, että nuorten miesten maastotyyppi, sillä kokeneemmilla on useammin pientä remppaa kropassa, mikä ei varsinaisesti helpota etenemistä ko. maastotyypissä. Silti paikoin maasto on erittäin vauhdikasta ja hyvin juostavaa verrattuna Vuokatinvaaran erittäin raskaaseen ja pehmeään maastopohjaan.

Suunnistajat ovat jossain määrin jakautuneet sprinttereihin ja metsäsuunnistajiin omien vahvuuksien, kiinnostuksen ja satsauksen mukaisesti. Moni ei sen sijaan tiedä, kumpi on päämatka, pitkä- vaiko keskimatka. Kovimmat suorittajatyypit pärjäävät kaikilla matkoilla ja suoriutuvat huipputasolla kisoista aivan peräkkäisinäkin päivinä, ihan kuin edellisen päivän rasitukset pyyhkiytyisivät yön aikana pois.

Esimerkiksi Ruotsin tähtisuunnistaja Gustav Bergman saapui Ruotsin Silvaleaguen (Suomen huippuliigaa vastaava kisasarja) sprintti-osakisaan suoraan Italian harjoitusleiriltä, jossa hän oli tahkonnut keskimatkan rinneharjoituksia, ja voitti kisan ruotsalaisten sprinttereiden nenän edestä. Sanoisin, että Bergman on esimerkki todellisesta suorittajatyypistä. Keho kestää kovaa rääkkiä ja palautuu siitä paremmin kuin muiden vuosikausia kovaa ja paljon harjoitelleiden urheilijoiden kehot. Toki palautumiseen vaikuttaa moni asia, mutta kyllä nämä luontaiset erot ovat nähtävissä.

Viisaita päätöksiä ja valintoja

Huippu-urheilussa lahjakkuudella on aina merkityksensä ja suunnistuksessa voi hyötyä erilaisista lahjakkuuden ilmenemismuodoista. Silti itselleen oikeanlainen harjoittelu vuosikausia on menestyksen avaintekijä.

Kun tekee itselleen viisaita päätöksiä ja valintoja, tällainen latautujatyyppi, jollaiseksi itseni koen, voi myös pärjätä erinomaisesti. Vuodesta 2005 lähtien olen tiennyt, että arvokisamitalia voin tavoitella vain pitkämatkalta, johon ominaisuuteni sopivat selvästi parhaiten. Voin juosta ja suunnistaa keskimatkoja ja sprinttejä erinomaisesti, jos valmistaudun kisojen maastotyypin ja suunnistusteknisten vaatimusten mukaisesti, mutta lahjakkuustekijäni eivät riitä MM-mitalin tavoitteluun ko. matkoilla.

Siksi valintani on ollut helppo. En yritä tällä kokemuksella enää sellaista, mihin tiedän mahdollisuuteni jäävän unelmoinniksi. Olen tehnyt hyviä päätöksiä ja minulle oikeita valintoja valmistautuessani pitkämatkan kisoihin. MM-näyttökisoissa tärkein valinta, joka tapahtui huomatessani kokonaispalautumiseni olevan aivan kesken, oli jättää pitkämatkaa edeltävät keskimatkan näyttökisa ja huippuliigan keskimatka helatorstaina juoksematta. Kehoni tarvitsi enemmän palautumis- ja latautumisaikaa.

Olisin voinut juosta riittävän hyvin MM-näytön kannalta (vahvat EM-näytöt alla), vaikka olisin startannut keskimatkan kisoihin. Mitä siitä olisi jäänyt käteen? Keskinkertaisia keskimatkan suorituksia ja väsynyt pitkämatkan taistelu. Vaikeilla, mutta viisailla päätöksillä sain sen sijaan erinomaisen MM-kenraalin, joka paransi itseluottamusta ja uskoa mahdollisuuksiini MM-pitkällä hyvin erilaisessa maastotyypissä kuin Vuokatin Tipasojalla viime vuonna, jossa tiesin luontaiset vahvuuteni olevan paremmat kuin tulevassa MM-pitkässä Lavaronen Chiesassa.

Valmistautuminen Italian MM-pitkälle on sujunut erinomaisesti huolimatta viimeaikaisista väsymysoireista ja lihaksiston rasituksista, jotka kertovat, että fyysistä työtä ainakin olen tehnyt riittävästi.

Suorituskyvyn ja vireen virittelyä

Nyt on MM-suorituskyvyn ja suunnistusvireen viimeistelyn aika, kun MM-kisojen alkuun on tasan kuukausi aikaa. Näillä näkymin suunnistan MM-kisoissa vain yhden ainoan startin (eihän maratoonaritkaan juokse kuin yhden arvokisastartin) ja se on 9. heinäkuuta MM-pitkä. Koska karsinnat on poistettu MM-ohjelmasta, suunnistetaan suoraan MM-finaalit keski- ja pitkämatkalla. Se keventää suorittajatyyppien kisaurakkaa ja sopii erinomaisesti kaltaiselleni latautujatyypille.

Olen tehnyt itselleni riittävästi tyyppiharjoituksia Italiassa toukokuun aikana ja suoriutunut kiitettävästi valmistavasta kisasta eilen, joten viimeistelykuukauden päätavoite on mahdollisimman täydellinen palautuminen ja valtaisan suunnistusnälän esiin saaminen. Toki ohjelmaan mahtuu muutamia täsmäharjoituksia ja sitä ennen Jukolaan valmistautumista.

Kesäkuun 25. päivä, eli tasan kaksi viikkoa ennen MM-pitkää, lähden perheen kanssa takaisin Pohjois-Italiaan, jossa teen viimeiset täsmäharjoitukset ja kisalatautumisen luoden itselleni mahdollisimman kotoisan olon. Missä tahansa maailman kolkassa arvokisat ovatkaan, mielestäni tärkeintä on tuntea olonsa kotoisaksi. Se tarkoittaa minulle rentoa ja leppoisaa oloa rakkaimpieni kanssa. Siksi minulle on tärkeää, että perhe on viimeistelyssä mukana.

Loppujen lopuksi kaikkein rentouttavinta toimintaa on lasten kanssa leikkiminen ja heidän innostuneen leikkinsä seuraaminen. Lasten leikistä ammennan viimeistelyvaiheessa läsnäolon voimaa. Vain tällä hetkellä on merkitystä, sillä juuri tässä hetkessä ovat kaikki voimamme.

– Jani Lakanen