”Kiva huomata, että voimasetistä on ollut hyötyä”

Viime kaudella hienosti tasoaan nostaneen Vilma Nissisen kesäharjoittelu sujuu suunnitelmien mukaan ja hyvillä mielin. Kevään voimaharjoittelujakso tuntuu antaneen toivottua vaikutusta hiihtämiseen, harjoittelu kotipaikkakunnalla Vuokatissa maistuu ja pian käynnistyvä maajoukkueleiritys tuo toivottuja kovia ryhmäharjoituksia lisää.

Viime kaudella hienosti tasoaan nostaneen Vilma Nissisen kesäharjoittelu sujuu suunnitelmien mukaan ja hyvillä mielin. Kevään voimaharjoittelujakso tuntuu antaneen toivottua vaikutusta hiihtämiseen, harjoittelu kotipaikkakunnalla Vuokatissa maistuu ja pian käynnistyvä maajoukkueleiritys tuo toivottuja kovia ryhmäharjoituksia lisää.

Nissinen teki keväällä kahdeksan viikon voimaharjoittelujakson Olympiakomitean fysioterapeutti Marko Rossin laatiman ohjelman mukaan. Päätavoitteena on ollut vapaan hiihtotavan kehittäminen. Nissiselle maajoukkueen perinteiset testit kertoivat kesäkuussa, että voimajakso on tuottanut toivottua tulosta: 

– Tasurit oli menneet aika paljon eteenpäin, varmasti sen voimajakson ansiosta. Siellä oli hyviä parannuksia. Pitkä testi oli viime lokakuun tasolla. Oli ihan hyvät testit. Oli kiva huomata, että voimasetistä oli hyötyä ja saimme siirrettyä sen lajiin, Nissinen sanoo.

Testien lisäksi hän on myös tuntenut tasatyöntönsä parantuneen ja vapaan hiihdon helpottuneen. Tehostetun voimajakson jälkeen hän on tehnyt voimaa ylläpitävänä noin kerran viikossa, mutta elokuussa on tulossa toinen kolmen tai maksimissaan neljän viikon voimablokki.

– Uskon, että näkyy hiihtämisessä talvellakin, hän sanoo voimaharjoittelun annista.

Kesäharjoittelu on muutenkin edennyt selkeällä sapluunalla.

– Toukokuu meni lyhyitä juoksutehoja ja vielä voimaharjoittelua tehden niin, että pääsisi sellaiseen hyvään treenikuntoon ja sai vähän aerobista puolta toimimaan. Kesäkuussa sitten oli perusharjoittelua. Touko- ja kesäkuu olivat aika tasaisia kuukausia, kesäkuun lopusta on tehty reippaasti määrää. Aika samanlaisia viikkoja, pk-painotteista.

– Toissa viikko oli vajaa 25 tunnin viikko. Se painoi, mutta nyt taas huomasi viime viikolla, että vaikka tehtiin melkein saman verran, kunto alkaa varmaan pikkuhiljaa hiipimään, kun ei läheskään niin paha ollut. Kun samoja treenejä toistaa viikosta toiseen, kyllä se vaan helpottuu. Hyvillä mielin, hyviä harjoituksia on tullut tehtyä, Nissinen kertoi parin viime viikon tuntemuksiaan.

Vuokatissa on ollut hyvä harjoitella, eikä Nissinen ole kaivannut leireilemään muualle:

– Olen muutenkin ollut kesä-heinäkuun Vuokatissa, ei ole oikein tehnyt mieli lähteä mihinkään. Olen kokenut parhaaksi olla samassa paikassa, pystyy tekemään hyviä viikkoja eikä tarvitse matkustella turhaan.

Ensimmäinen maajoukkueleiri on ohjelmassa heinäkuun lopulla. Vaikka Nissinen on Vuokatissa päässyt tekemään kovia harjoituksia porukalla muutenkin, odottaa hän maajoukkueleiritystä innolla:

– Ainakin tulee kovia treenejä, kun on Krista (Pärmäkoski) ja Kerttu (Niskanen). Kiva, jos Krista tulee, niin näkee vauhtia häneenkin verrattuna, heinäkuussa muutaman harjoituksen Pärmäkosken kanssa Vuokatissa tehnyt Nissinen sanoo.

Maajoukkueleirin yhteydessä kilpaillaan myös rullahiihdon SM-kilpailut:

– Leiriviikko alle, joten siinä vaiheessa voi jalka painaa. Ei ole sinällään hirveitä odotuksia. On kiva päästä muiden maajoukkuenaisten kanssa kisailemaan. Varmasti ihan hyvät harjoitukset ainakin saa, Nissinen mietti odotuksiaan.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026