Hiihtävien junioreiden vanhemmat, kilpakuntoilijat ja normaalit hiihdon harrastajat katselevat usein kateellisina kun maajoukkuehiihtäjät liukuvat äärimmäisen hyvin toimivin suksin, kun taas oma voitelu ei tunnu onnistuvan sitten millään. Onko maajoukkueella käytössään jotain ihmevoiteita vai mikä voi olla selitys?

Kokenut maajoukkuetason suksihuoltaja Mika Venäläinen naurahtaa kysymykselle:

– Jos kerromme esimerkiksi hiihtävän juniorin vanhemmalle, millaisilla voidetälleillä olemme maailmalla hiihtäneet, meitä ei uskota. Näin siksi, että käyttämämme voitelu on yleensä äärimmäisen yksikertainen.

Mika Venäläisen mukaan esimerkiksi luistovoitelussa riittää maksimissaan kolme eri voidekerrosta:

– Alin kerros fluoritonta tai LF –parafiinia, välikerros HF –luistolla ja pintaan fluoripinnoite, yleensä tämä riittää. Usein kuitenkin näkee voitelusuosituksia, joissa käytetään jopa 5-6 eri voidetta parhaan mahdollisen luiston aikaansaamiseksi.

Kolmen voiteen yhdistelmällä päästään kuitenkin yleensä parhaaseen tulokseen, sillä tällä tavoin voidaan jokainen kerros erikseen testaamalla löytää paras mahdollinen yhdistelmä. Maajoukkueen kisahuollossa on kerrallaan kymmeniä suksipareja, eikä liian monimutkaisia yhdistelmiä käytettävissä olevan ajan puitteissa edes ehdittäisi testaamaan.

Ihmevoiteitakaan ei Venäläisen mukaan ole maajoukkuehuollon käytössä, vaan yleisesti käytetään urheilukaupan hyllyiltä löytyviä tuotteita:

– Maajoukkueet saavat toki käyttöönsä voidevalmistajien uusimmat kehitysversiot, mutta mikäli ne ovat toimivia, ovat ne kaikkien saatavilla hyvin nopeasti.
– Voidevalmistajat ovat kaupallisia yrityksiä, joiden tavoite on myydä voiteita, ei kehitellä salaisia reseptejä maajoukkueille

Lähtökohta onnistuneeseen voiteluun on oman kaluston ja voidepakin sisällön tunteminen. – Suksipäiväkirjan täyttäminen kannattaa, toteaa Venäläinen ja jatkaa:

– Se auttaa suuresti, että voi tarkistaa mikä voitelu on toiminut missäkin kelissä tietyssä suksessa.
Suksipäiväkirjan avulla myös hiihtäjä oppii tuntemaan kalustonsa paremmin ja varsinainen testaustarve ennen kisoja vähenee. Suksipäiväkirjaa pidettäessä voiteiden ja suksien testaaminen tapahtuu muun harjoittelun ohessa.

Suksipäiväkirjaa pidettäessä myös omien suksien tuntemus kasvaa ja mahdolliset puutteet kalustossa paljastuvat. Tällä tavoin uusia suksia hankittaessa tiedetään tarkkaan mille kelialueelle uutta kalustoa tarvitaan.

– Suksi ratkaisee edelleen 80% Loput tulee hionnasta ja voitelusta, muistuttaa Venäläinen ja jatkaa
– Hyvän suksen voi pilata voitelulla, mutta huonosta suksesta ei saa hyvää edes voitelemalla.

Voiteiden testaamisen ja tuntemisen kannalta Venäläinen suosittelee yhden voidemerkin perusteellista opiskelua ja käyttöä:

– Kun jonkun valmistajan voidejärjestelmään on tullut varmuus, voi sen jälkeen turvallisemmin ottaa ns. ”tärppejä” käyttöön myös muulta merkiltä.
– Voitelun testaaminen on tehtävä hiihtämällä erilaisiin maastonkohtiin, ei vain hankaamalla suksea jalan alla, muistuttaa Mika Venäläinen.

Yksi suuri ero maajoukkuehiihtäjän ja kilpakuntoilijan suksihuollon välillä on myös suksihuollon säännöllisyys. Maajoukkuehiihtäjien suksia huolletaan jatkuvasti ja kisojen jälkeen suojaparafiinit sulatetaan pohjaan välittömästi. Junioreilla ja kilpakuntoilijoilla esimerkiksi fluoripinnoitteet saattavat kuivattaa pohjaa useita päiviä ennen uutta parafinointia.

SM –kisojen huollossa Mika Venäläinen on päässyt seuraamaan läheltä myös kansallisen tason suksihuollon tasoa:

– Edelleen näkee paljon suksia, joiden harjaaminen ja jopa parafiinin siklaaminen on jäänyt liian vähiin.

Myös kehitystä on Mikan mukaan kuitenkin nähtävissä, sillä pohjien liiallinen kuumentaminen voiteluraudalla (pohjan polttaminen) on vähentynyt.

– Voiteiden suositeltuja sulatuslämpötiloja kannattaa noudattaa, ja esim. pulveria tulee olla pohjan ja raudan välissä riittävästi, ettei rauta suoraan kosketa suksen pohjaa.

Pitovoitelussa on äärimmäisen tärkeää käyttää useita ohuita voidekerroksia. Mika Venäläisen mukaan oikominen ei kannata:

– Edelleen näkee etenkin ongelmakeleillä jäätyneitä pitovoiteluita, jotka johtuvat siitä että voitelu on tehty yhdellä tai kahdella paksulla voidekerroksella ja siksi jäänyt epätasaiseksi. Suksesta ja olosuhteista riippuen sukseen laitetaan 4-8 ohutta, tasaista voidekerrosta.

Pitovoitelun onnistumiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että pitovoiteen paikka (pitoalue) on määritelty oikein. Venäläisen mukaan pitovoitelua viedään usein liian taakse, jolloin se hidastaa liukua painon ollessa kantapäällä. Liian pehmeiden voiteiden käyttöä esimerkiksi ”hermokerroksina” kannattaa välttää.

– Jos haetaan pientä lisäpitoa, on turhaa käyttää pehmeämpää voidetta, kun ohut lisäkerros jo käytettyä pitovoidetta ajaa saman asian, kertoo maajoukkuevoitelija.

Hevoskuuri+ julkaisee lisää voiteluvinkkejä talven aikana.

– Aki Tuovinen