Kestävyysurheilu.fi Vuokatissa: Hiihtolukiolaisten aamureeneissä haettiin terävyyttä viikonloppuun
Sotkamon urheilulukion hiihtäjien aamuharjoitus alkaa perjantaina yhdeksältä. Elohopea on vajonnut -28 asteen kohdalle, joten harjoitus pidetään hiihtotunnelissa. Sen loivat nousut, mutkat ja betoniseinät ovat tulleet nuorille hiihtäjille viime viikkoina tutuiksi, sillä pakkasjaksoa on kestänyt koko alkuvuoden.
Sotkamon urheilulukion hiihtäjien aamuharjoitus alkaa perjantaina yhdeksältä. Elohopea on vajonnut -28 asteen kohdalle, joten harjoitus pidetään hiihtotunnelissa. Sen loivat nousut, mutkat ja betoniseinät ovat tulleet nuorille hiihtäjille viime viikkoina tutuiksi, sillä pakkasjaksoa on kestänyt koko alkuvuoden.
Ennen yhdeksää ladulla on jo täysi meno päällä. Osa urheilijoista on aloittanut harjoituksen jo kahdeksan jälkeen ehtiäkseen aamupäivän bussivuorolla kohti kotia ja viikonlopun kisapaikkakuntia. Valmentaja Jussi Simula saa siis olla kamera kädessä jalkojen päällä kaksi tuntia heti aamusta.
Yhdeksältä saapuvat saavat ohjeet ladun alkupäässä.
Reppu nurkkaan ja sukset jalkaan. Harjoitus alkaa. Kuva: Kestävyysurheilu.fi
– Hiihdetään puoli tuntia verryttelyä ja sitten 9.30 aloitetaan tästä VK-veto. Hiihdetään toiseen päähän ja takaisin ja sitten vielä tuon ensimmäisen nousun päälle, siitä tulee 8-10 minuuttia reipasta, Simula neuvoo saapuvia.
Valmentajat Ilkka Jarva ja Seppo Mäkipää saapuvat myös seuraamaan harjoitusta. Neljäs lukiovalmentaja, Esko Paavola, on aamulla seuraamassa yhden urheilijan mattotestiä.
– Tällä viikolla on tehty perusharjoittelua kisojen välissä, eikä kovempaa yhteisreeniä ole ollut ohjelmassa. Lyhyellä vauhtipätkällä haetaan terävyyttä ennen viikonlopun kilpailuja, kertoo Simula.
Perjantaina aamulla osa hiihtää perinteistä ja osa vapaata. Kaikki eivät myöskään tee reipasta vetoa, vaan hiihtävät rauhallista vauhtia peruskestävyysalueen sykkeellä. Yhteisharjoituksia on Vuokatissa tarjolla melkein joka päivä, joten henkilökohtaisen ohjelman ja tuntemusten mukaan niitä on mahdollisuus myös soveltaa.
Puoli kymmenen lähestyessä hiihtäjät riisuvat lämmittelytakit. Perinteistä hiihtävät saavat tai joutuvat tekemään tänään vetonsa yksin, vapaata vetäviä nuoria miehiä sen sijaan kerääntyy viivalle kymmenkunta. Tuleeko vedätystä?
– Tässä harjoituksessa kuuluisi malttaa ja mennä oman sykkeen mukaan, joten vähän pitäisi porukan hajota reippaan pätkän aikana.
Valmentajat seuraavat harjoitusta valmentajakukkulalla. Tunnelin puolivälissä sijaitsevalta kukkulalta näkee mukavasti kahteen suuntaan. Siitä on hyvä huudella neuvoja hiihtotekniikan parantamiseen.
Valmentajakukkulan miehistössä Ilkka Jarva ja Vesa Mäkipää. Kuva: Kestävyysurheilu.fi
– Tunneli on siitä hyvä paikka, että urheilijat voi nähdä muutaman minuutin välein. Kun mennään maastoon ja vaaran taaksekin, saa valmentajakin laittaa sukset jalkaan, kertoo Simula.
Vielä viime kaudella itse aktiivisesti kilpaa hiihtänyt Simula on toiminut Vuokatissa valmentajana viime kesästä alkaen. Valmennustyö on ollut sen verran intensiivistä, ettei hän ole työtehtävien ulkopuolella suksia jalkaansa laittanut. Perjantai-aamuna Simulan latuvarustukseen kuuluu pitopurkki taskussa ja kamera kädessä.
Hiihtäjäin meno näyttää valmentajan silmää omaamattoman makuun sulavalta. Kovaa menevät.
Tunnelin alkupäässä on käynnissä kahden aikuisten hiihtokurssin harjoitukset, mutta sopu sijaa antaa ja kaikille löytyy ladulla tilaa vauhdista riippumatta.
Reippaan pätkän jälkeen meno rauhoittuu ja hiihtäjät verryttelevät vielä puolisen tuntia. Viikonlopuksi lukiolaiset hajaantuvat kilpailemaan Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin, Tampereen FIS-kisoihin ja Oulun Virpiniemeen.
Maanantaina kaikki ovat taas Vuokatissa ja ohjelmassa on lihashuoltojumppa ja koulupäivä.
Jussi Simula ohjeistaa aamun harjoitukseen. Kuva: Kestävyysurheilu.fi
– Outi Hytönen
PS. Toimittajakin oli reippana ladulla! Miten sujui? Lue blogista.




