Karin Storbackan juoksu-ura oli hyvässä nosteessa vuonna 2011 ja vielä keväällä 2012. Sen jälkeen rakkautta urheiluun ovat koetelleet niin allergiat, ylirasitus kuin pienet vaivatkin. Nyt hän nauttii taas juoksusta ja urheiluelämästään, johon suhtautuu aiempaa rennommalla asenteella.

Vielä hän ei ole saanut kilpailuissa irti sitä vauhtia mitä rataharjoitukset lupailevat, mutta siitä hän ei stressaa. Sujuvat treenit ovat antaneet itseluottamusta omasta kunnosta. Stressaavampaa olisi, jos treenit eivät kulkisi.

– Olen yrittänyt miettiä, mistä johtuu, ettei ole kisoissa vielä irronnut. Ehkä olen halunnut ja yrittänyt liikaa. Toisaalta, aina minulla on juoksu vasta kesäkuun jälkeen antanut toimia. Pitää vaan uskoa siihen, että olen tehnyt hyvin töitä ja kyllä se sieltä tulee. Vaikea sanoa, milloin. Kiva on kuitenkin ollut päästä nyt kilpailemaan, Storbacka sanoo.

– Onhan se vähän jännää, että voin tehdä todella hyvän ratatreenin, ja kolme päivää myöhemmin kilpailuissa ei toimi. Mutta, parempi näin, että treeneissä toimii. Tiedän, että hyvä kunto on olemassa. Tiedän, että se löytyy.

Lahden Eliittikisojen kasilla hän kaipasi vielä alkuunsa rohkeutta ja arveli kasin kisojen auttavan myös 1500 metriä. Kesää hän katsoo eteenpäin kuitenkin iloisesti, toisin oli kaksi vuotta sitten. Erinomainen kunto ja lupaavalta näyttänyt EM-kesä tyssäsi pahoihin allergiaoireisiin.

– Se tapahtui yhtäkkiä. Se oli rankin jakso urheilu-urassani. Viime vuonna taas halusin treenata niin hyvin, opiskelin ja tein vähän töitäkin. Se ei vaan onnistunut. Jälkikäteen katsottuna se oli ihan hullu suunnitelma, mutta silloin en ymmärtänyt sitä. Kaikkea oli liikaa. Viime vuonna yritin päästä koko ajan kisakuntoon, mutta viikko ennen Kalevan Kisoja huomasin, että tämä ei ole toiminut moneen kuukauteen. Tajusin, että jotain on tehtävä. Silloin lepäsin, Storbacka muistelee.

Hänelle tilanne helpottui jo sillä, että hän myönsi ja hyväksyi, ettei urheilusta sillä hetkellä tullut mitään ja teki päätöksen lepäämisestä.

– Tietysti nyt, kun kaksi vuotta on ollut tällaista, stressi on vähän päällä. Kun ei pysty juoksemaan, oppii paljon. Nyt on ollut tosi kiva päästä kilpailemaan, Storbacka sanoo iloisena.

Oliko ongelmista ylipääseminen vaikeampaa fyysisesti vai henkisesti?

– Ehkä henkisesti. Ainakin kaksi vuotta sitten, koska olin ollut tosi hyvässä kunnossa ja kaikki yhtäkkiä kääntyi. Sitä oli vaikea sulattaa. Viime vuonna oli vaikeampaa fyysisesti. Silti ajattelin, etten voi näin lopettaa. Halusin näyttää itselleni, että pystyn parempaan. On ollut hauskaa taas harjoitella.

Storbacka ei ole niitä urheilijoita, jotka ”telakalla” ollessaan hengaavat urheiluympyröissä katsomassa muiden urheilua.

– Silloin kun menee huonosti, en osallistu urheiluun. Haluan elää normaalia elämää. Kun Vaasassa (asuinpaikkakunnalla) oli Kalevan Kisat, lähdin kesämökille pariksi päiväksi. Kun olen kunnossa, on tosi kiva olla mukana.

Allergiat eivät haitanneet tänä vuonna

Tämä kevät on ollut Storbackalle allergiaoireiden osalta paras moneen vuoteen. Leiri Espanjan Torreviejassa toukokuussa oli nappiratkaisu monin tavoin, vaikka hän oli siellä ainoana huippu-urheilijana turistien seassa.

– Allergioiden osalta on ollut pakko ennakoida tosi paljon. Menin tänä vuonna Torreviejaan vasta toukokuussa, mikä oli hyvä ratkaisu. Siellä ollessani täällä oli tosi kuuma viikko, ja se oli myös hyvä asia. Tänä vuonna heinäallergia ei ole vaivannut yhtään.

Kevään harjoittelua ovat hieman haitanneet selkä-, takareisi- ja parin viikon ajan myös vasemman jalkavaiva. Hän ei kuitenkaan ole joutunut juurikaan tekemään korvaavaa harjoittelua, vaan on kuitenkin pystynyt juoksemaan koko ajan.

– Vähän olen joutunut passailemaan, jos on huono päivä, en ole pystynyt lenkkeilemään. Uskon, että se tulee kuntoon. Radalla olen piikkareilla pystynyt juoksemaan. Se johtuu varmaan siitä, että silloin juostaan päkiöillä. Se on tietysti hyvä asia. Kestävyyspuolen ylläpitämisen osalta on ollut vaikeampaa, kun radan ulkopuolella en ole pystynyt nyt niin juoksemaan. Vähän olen pyöräillyt, mutta kroppani ei ole oikein tottunut siihen, Storbacka sanoo.

Lyhyet vedot radalla ovat sujuneet yhtä hyvin kuin pari vuotta sitten, mikä näyttää hyvältä kasia ajatellen. Myös kestävyyden pitäisi olla paremmalla tolalla kuin aiemmin.

Mieluisinta harjoitusta kysyttäessä Storbacka sanoo nauttivansa eniten juuri kovista ratatreeneistä.

– Nyt keväällä huomasin, että nautin niistä treeneistä. Viime vuonna en pystynyt tekemään niitä. Oli mahtava tunne, kun nyt taas pystyin.

”Ennen oli enemmän stressiä”

Storbacka on kunnossa ollessaan melko tasavahva 800 ja 1500 metrillä. Aiemmin hän puhui 1500 metriä olevan päämatkansa, mutta nyt hän muotoilee asian hieman toisin:

– Olen vaan keskittynyt EM-rajaan 1500 metrillä. Luulen, että 800 metriä on minulle tällä hetkellä varmempi matka. Kasilla esimerkiksi EM-raja on 2.03,00, ja sellaista vauhtia olen urallani jo juossut (ennätys 2.02,99 vuodelta 2009). Olen ajatellut, että nopeuteni ei kasilla mestaruuskisoissa riitä, varmaan siksi olen tykännyt 1500 metristä. Luulen sen sopivan paremmin minulle.

Storbacka on harjoitellut koko uransa isänsä Guyn valmennuksessa. Valmennussuhde ei ole ollut koetuksella haastavina vuosinakaan.

– Yllättävän hyvin on sujunut, jos miettii, mitä kaikkea on tapahtunut. Vähän rankkaa on ollut hänelläkin. Hän kysyi minulta, haluanko jatkaa urheilua. Hän myös kertoi minulle, mihin minä voin päästä. Hän tietää, että pystyn juoksemaan hyvin, jos haluan ja saan kaikki toimimaan.

Storbacka haluaa nyt ensisijaisesti nauttia juoksusta ja päästä rauhassa hyvään kilpailukuntoon. EM-kisat ovat tavoite, mutta hän ei siitä stressaa.

– Ennen oli enemmän stressiä kisoista. Nyt tiedän, että epäonnistuminen ei ole maailman loppu. Ennen oli epäonnistumisen jälkeen tosi rankkaa arkielämässäkin. Tietysti haluan onnistua ja tehdä hyviä aikoja. Pitää muistaa, että tämä on vain yksi osa elämästäni.

Arvokisoihin pääsy on hänelle nykyään urheilullinen unelma, joka on toistaiseksi toteutunut jo hallikisojen osalta.

– Unelmani on löytää se tunne, kun juoksu kulkee. Se on mahtava fiilis, kun se toimii ja on itseluottamusta. Silloinkin jännittää, mutta tietää, että kun teen parhaani, riittää. Ei tarvitse epäillä.

-Heidi Lehikoinen