Kalsiumia pyöräilijälle, osa 1
Luuston tärkeä merkitys kestävyysurheilijalle jää usein lihasten sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön varjoon.
Luuston tärkeä merkitys kestävyysurheilijalle jää usein lihasten sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön varjoon.
Paljon liikkuvalle urheilijalle tärkeitä ”työkaluja” ovat paitsi lihakset ja sydän (mikä sekin on toki lihas), niin myös luusto. Luuston terveys jää kuitenkin usein lihaskunnon tai hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyisyyden varjoon. Tämä on sääli, sillä ilman luurankoa ei liikettä tapahtuisi. Vahvat luut kantavat läpi elämän, ja kerran haurastunut luusto ei luultavasti palaudu enää ennalleen. Luuston terveyttä tulisi vaalia ja luuston heikkenemistä ennalta ehkäistä aina vauvasta vaariin.
Uhkaako pyöräilijöitä osteoporoosi?
Vaikka pyöräily on kestävyyslaji siinä missä juoksukin, on näiden kahden välillä eräs luuston terveyden kannalta merkittävä ero: pyöräilyssä urheilija ei joudu kannattelemaan kehoaan, kun taas juoksussa näin tapahtuu. Miksi ero on niin merkittävä? Siksi, koska luusto vahvistuu ja voimistuu lajeissa, joissa kehon painoa kannatellaan, joissa luustoon kohdistuu iskuja ja vääntöjä. Eli siis lajeissa, kuten juoksu, tennis tai pituushyppy. Mutta ei pyöräilyssä.
Tutkimuksissa on raportoitu pyöräilijöiden – niin nuorten kuin veteraanien, niin kuntoilijoiden kuin huippupyöräilijöiden – kärsivän muita kestävyyslajeja enemmän alhaisesta luuntiheydestä. Tämä koskee yhtä lailla miehiä kuin naisiakin. Heikentynyt luuntiheys on suuri riski, sillä tiettävästi luuston haurastuminen on peruuttamaton prosessi. Luuston terveydestä huolehtiminen on huomattavasti helpompaa kuin myöhemmin haurastuneen luuston korjaaminen.
Hikoilu + niukka energiansaanti + liian vähän iskuja = hauraampi luusto
Niin kunto- kuin kilpapyöräilijät harjoittelevat usein monta tuntia päivässä, päivittäin. Miten ihmeessä tämä on sitten riskitekijä luuston haurastumiselle? Syitä on monia:
1) Lenkin aikana hikoillaan, ja hien mukana menetetään suoloja – myös kalsiumia. Kun veren kalsiumpitoisuus laskee hikoilun seurauksena, ryhtyvät hormonit toimiin ja alkavat irrottaa luustosta kalsiumia pitääkseen veren kalsiumtasot sopivalla tasolla. Tämä siksi koska kalsiumilla on monta tärkeää tehtävää elimistössä, esimerkiksi lihasten supistumisessa. Luusto taas on kehon kalsiumvarasto, josta napsitaan tarpeen tullen kalsiumia vereen.
2) Pyöräilyssä kehoa ei kannatella ja iskujakin tulee harvoin. Kehoon ei siis kohdistu luuston rakennusta stimuloivaa ärsykettä lainkaan (vrt. esim. juoksu tai palloilulajit). Pitkällä aikavälillä luusto saattaa alkaa haurastua, etenkin niillä jotka harjoittelevat paljon ja pelkästään pyöräillen (kuten useimmat aivan huipputason pyöräilijät tekevät), tai niillä jotka syövät liian vähän.
3) Niukka energiansaanti – jälleen erittäin yleistä ammattipyöräilyssä – edistää luuston haurastumista. Tämä koskee etenkin naisia, joilla kuukautistoiminta häiriintyy alhaisen energian ja hiilihydraattien saannin myötä, minkä seurauksena luustolle tärkeän naissukupuolihormoni estrogeenin määrä alkaa laskea.
4) Usein alhainen kehonpaino on yksi riskitekijä luuston heikkenemiselle. Tämä siksi että kevyt keho ei kuormita luustoa samalla tavoin kuin raskaampi runko. Tämä koskee kaikkia lajista riippumatta, mutta erityisen suuri riski on pyöräilijöillä.
Jotta tuloksena ei olisi sarja luunmurtumia tai pahimmillaan osteoporoosi myöhemmällä iällä, olisi jotain tehtävä. Mutta mitä? Siitä lisää seuraavassa artikkelissa.
– Ida Heikura




