Kaisa Sali kertasi uransa käännekohtia Kestävyysurheilu.fille puolitoista viikkoa ammattilaisuransa päätymisen jälkeen Ironman Finland Kuopio-Tahko -kilpailun julkistuksen yhteydessä.

Suomen menestynein naistriathlonisti pohti myös mitä jälkiviisaana tekisi urallaan toisin ja antoi vinkkejä huipulle tähtääville nuorille.

Mikä on fiilis, kun uran päättymisestä on vain muutama päivä?

–Nyt on vielä on sekava fiilis. En ole ehkä ihan ymmärtänyt uran päättymistä täysin. ura on loppu ja sen hamottaa, mutta tunttuu, että tässä jonkilaisessa ihmeellisessä välitilassa. Silmät aukeaa muulle elämälle. Hassu fiilis!

Onko sinulla jo suunnitelmia edessä siintävän uuden työuran suhteen?

Olen saanut jo muutamiakin työtarjouksia, mutta en ole vielä tarkkaan päättänyt mitä haluan lähteä tekemään. Urheilun ja ravitsemuksen maailmassa tulen kuitenkin pyörimään. Todennäköisesti rakennan tulevaisuuden monesta pienestä palasesta, mutta tiukkoja päätöksiä en ole vielä tehnyt.

Oletko ehtinyt ajattelemaan uraasi taakse päin ja minkälainen maku siitä kokonaisuudessaan jäi?

–Ura on ollut kokonaisuudessaan mieletön seikkailu ja uskomattomia kokemuksia on karttunut. Olen kiitollinen siitä, että sain urheilla näin pitkään ja pääsin ihan huipputasolle. Päällimmäisenä on hyvä fiilis ja tosi iso kiitollisuus, mutta täytyy samaan hengenvetoon sanoa, että ihan vähän jäi hampaankoloon varsinkin kun Havaijin kisasta on vielä niin vähän aikaa. Ihan täysin tyytyväinen en ole. Vähän jäi sellein ”voi vitsi” -fiilis.

Kaisa Sali Konan pyöräosuudella. Kuva Jesse Väänänen

Pystytkö sanoa kolme positiivista käännekohtaa uraltasi, jotka veivät sinua ratkaisevasti eteenpäin? Ehkä opiksi muillekin.

–Ykkösasia opiksi muille ammattilaisuraa tavoitteleville on pitkäjänteinen työ. Se, että itse pääsin tälle tasolle on se, että pystyin treenaamaan monta vuotta tasapainoisesti. Vaikka minulla oli pahojakin vammoja, pystyin koko ajan liikkumaan ja rakentamaan pohjaa.

–Toinen asia on se, että lähdin ulkomaille. Suomessa harjoittelemallakin voi päästä lähelle huippua. Ulkomailla tärkeätä on harjoitusolosuhteiden lisäksi oppiminen lajin parhailta.

– Kolmas asia on oman sydämen seuraaminen. Itselläni se tarkoitti pitkille matkoille siirtymistä vuonna 2015. Se oli iso käännekohta ja pitkät matkat lähtivät sujumaan heti. Urheilijalle iso asia on sydämen kuuntelu – onko urheilu edes oikeasti se asia mitä haluan tehdä. Ei ole mitään järkeä pyrkiä ammattilaiseksi jos ei tykkää päivittäisestä tekemisestä. Triathlon on kuitenkin lajina sellainen, että vaikka pääsee näinkin lähelle maailman huippua, niin päivittäisestä elannosta ei ole varmuutta. Päivittäisestä tekemisestä pitää oikeasti nauttia!

Onko mielessäsi uraltasi sellaisia harjoituksellisia tai valmennuksellisia asioita, jotka tekisit näin jälkiviisaana toisin?

–Ehkä ensimmäinen juttu on se, että kun 12-vuotiaana siirryin triathlonista uinnin pariin, niin uin monta vuotta järkyttäviä kilometrimääriä huonolla tekniikalla. Se on suurin virhe mitä olen urallani tehnyt ja heti alkuvaiheessa. Uinti on ollut aina heikoin lajini triathlonistina ja se johtui pitkälti siitä, että opin pahoja tekniikkavirheitä vapaauintiini. Lajitekniikka on saatava hyvällä tasolle ennen kuin rupeaa harjoittelemaan määrällisesti paljon.

Kaisa Sali Konan juoksuosuudella. Kuva: Jesse Väänänen

–Toinen asia liittyy opiskelun, töiden ja urheilun yhdistämiseen. Yritin yhdistää näitä kaikkia kolmea samanaikaiseti liian kunnianhimoisesti ja kärsin ehkä sen takia pahoista rasitusvammoista ihan vaan ylirasituksen takia. Nuoren urheilijan vaiheessa on tärkeää tasapainon löytäminen. Ehdottomasti kannatan opiskelua urheilun ohella, mutta ne pitäisi pystyä jaksottamaan paremmin.

Kirjoitit jokin aika sitten blogissasi rahasta ja ammattilaisuuden rahoittamisesta. Onko sinulla antaa sen suhteen vinkkejä nuorille urheilijoille?

–Olen kiitollinen, että löysin yhteistyökumppaneita, jotka olivat pitkäjänteisesti uralla mukana monta vuotta. Nuorille urheilijoille tärkein vinkki on, että kannattaa lähteä rohkeasti lähestymään kumppaneita. Kannattaa kuitenkin miettiä mitä sellaisia kulmia voisi löytyä, että kumppanuus hyödyttää oikeasti molempia osapuolia. En usko sellaisiin kumppanuuksiin, jossa lyödään vaan logo rintaan. Siitä ei yritys hirveästi hyödy. Toki voi löytyä myös yrityksiä, jotka haluavat vain tukea ja hyvä niin.

Blogissasi kerroit, että vuosibudjettisi oli noin 100 000 euroa (Kts. kuvaaja)?

–Sitä luokkaa. Siihen on laskettu kaikki leirit, päivittäinen elämä, kisamatkat, valmennus ja muu tarpeellinen. Me pistimme aviomies Markuksen kanssa avain kaikki peliin. Meillä oli pieni asunto Helsingissä ja myimme sen. Toki osa asunnon arvosta oli lainaa, mutta saimme sen verran käteen, että pystyimme tekemään tätä juttua ihan täysillä ja satsaamaan. Ura on ollut myös taloudellisesti iso satsaus ja olen todella kiitollinen ja onnellinen, että sain sen tehdä. En tiedä voiko sanoa kannattavasti, koska eläkettä siitä ei kertynyt, mutta kuitenkin pystyin tekemään uraa täysillä!

-Petri Ikävalko