Kaisa Lehtosen pitkät lenkit entistä pidempiä – tavoitteena Hawaijin Ironman
Triatlonisti Kaisa Lehtonen vastaa puheluun Kanarialla Maspalomaksessa.
Triatlonisti Kaisa Lehtonen vastaa puheluun Kanarialla Maspalomaksessa.
– Tämä on tuttu leiripaikka viime vuosilta. Pyöräilyreitit ovat aivan mahtavat, 20 asteen lämpötila taattu ja tänne pääsee yhdellä lennolla, Lehtonen kertoo leiripaikastaan.
Reittien onkin hyvä olla urheilijan mieleen, sillä pitkät lenkit ovat pidentyneet entisestään.
Huippukausi 2015 toi Lehtoselle EM-kultaa ylivoimaisella suorituksella, MM-pronssia pitkällä matkalla ja kauden päätteeksi vielä onnistuneen suorituksen täysmatkalla. Lehtonen taittoi Barcelonassa Ironman-kilpailun ajassa 8:48.40.
Kauden tavoitteista väliin jäi Bakussa kilpailtu European Games, joka oli tärkeä olympiapaikan saavuttamisen kannalta. Lehtonen kärsi polvivaivasta. Olympiapaikka olisi vielä teoriassa mahdollinen.
– Sitä varten pitäisi kiertää keräämässä pisteitä ympäri maailmaa, Lehtonen selventää.
Jos Lehtonen edelleen haluaisi olympialaisiin, hän kyllä kiertäisi. Hetken mielessä kävi myös olympiamaratonille tavoitteleminen. Mutta Ironman jäi kutkuttelemaan jalkapohjissa ja kauden päätteeksi 34-vuotias Lehtonen pisti silmät kiinni ja mietti, mitä hän oikeasti haluaa urheilu-urallaan.
– Kuvittelin itseni Rioon lähtöviivalle. Se tuntui ihan kivalta. Olympialaisiin liittyi myös ajatus siitä, että se on jotain mitä kuuluu tavoitella… Sitten kuvittelin itseni Hawaijin Ironmanin startissa ja se tuntui aivan huikealta ja innostavalta, Lehtonen kertoo.
Siksi kauden päätteeksi tavoitteet kirjattiin uusiksi. Kolmen vuoden projekti tähtää vuoden 2018 Hawaijin Ironmaniin.
– Silloin on tarkoitus olla tosi korkealla. Tästä vuodesta piti tulla opintomatka, mutta Barcelonassa ensimmäinen kerta täysmatkalla meni niin hyvin, että tähtään jo tänä vuonna kymppisakkiin Hawaijilla, Lehtonen kertoo. Hänen Barcelonassa tekemänsä aika oli kauden 13. kovin IronWomanin aika maailmassa.
Hawaijille pääsemiseksi pitää kerätä pisteitä, joista Barcelonassa tienattujen päälle toisen tarvittavan puolikkaan pitäisi kaiken onnistuessa irrota Etelä-Afrikassa huhtikuussa käytävästä kisasta.
– Ironman tuntuu olevan juuri se tavoite, miksi aikoinaan innostuin triatlonista. Kun kuuliin teräsmieskisasta 12-vuotiaana, halusin kokeilla voimiani ja poljin vaaleanpunaisella maastopyörällä 180 km matkan mummolaan. Siitä se innostus kasvoi.
Kaikkia lajeja päivässä
Lehtonen leireilee tuttuun tapaan Kanarialla, tällä erää kolmen viikon pätkän. Mukana on valmentaja Paul Sjöholm ja poikaystävä-huoltaja Markus. Harjoitusseurana on ollut välillä pyöräilijä Lotta Lepistö ja paikalle on tulossa triatlonisti Venla Koivula. Myös kansainvälistä seuraa löytyy suositusta leiripaikasta.
Kaisa Lehtonen kertoo pitävänsä kovasti Kanarian pyöräilyreiteistä.
Ironman-tavoite vaikuttaa hieman lenkkien pituuteen.
– Pitkät pyörälenkit kestävät nyt neljästä kuuteen tuntia. Vauhtia on ollut vähän vähemmän kuin aiemmin ja aika-ajoasentoa on harjoiteltu, kertoo Lehtonen.
Tavalliseen harjoituspäivään kuuluu kaikkia kolmea triatlonlajia. Peruskuntopohjan lisäksi leirillä tehdään paljon lihaskuntoharjoittelua. Ironman-kilpailussa käytetyllä tehoalueella Lehtonen on viettänyt aikaa ja lisäksi määrällisesti runsasta harjoittelua piristetään tehoblokeilla.
– Viime viikolla harjoitustunteja tuli 35. Tehoviikolla teen vähän vähemmän, noin 25, sanoo Lehtonen.
Tässä viiden päivän ote Lehtosen harjoituspäiväkirjasta Kanarian leiriltä:
Sunnuntai
Ap. Juoksu 1.35h pk, lopussa 5km IM vauhtia
Ip. Pyörä 4.30h pk + ju 15
Maanantai
Ap juoksu 1.20h, sis (7×2 km) (3.45-3.27)
Ip uinti 5km (race pace) + py 2.30 sis. 9x10min puolimatkan teholla + juoksu 15 min sis. puistossa 1.2 km rennon reipas (3.27)
Tiistai
aamuherättely 15min
Ap. 25min py verra + Yhdistelmä : uinti 3 km + pyörä 6×20 min (puolimatkan teholla) + juoksu 5 km + 4 km + 3 km + 2 km (ka 3.42)
Ip. palauttava ju + uinti + jumppa
Keskiviikko
Ap: juoksu 15 min hallille + Uinti 4.5km kevyt + juoksu 15 min kämpille
Ip. jumppa + 30min juoksu: mäkeen rentoja 20 s vetoja, muutamia helppoja loikkia ja rennon kovia 10 s vetoja
Torstai
aamuherättely 15min
Ap: Py verra 25min + Yhdistelmä: IM vauhtia ja vähän kovempaa: uinti 3 km + py 3 h+ ju 1h (+ verrat)
Ip. palauttava juoksu + jumppa
Kilpailuintoa löytyy jo
Leirin jälkeen Lehtonen viettää muutaman päivän koti-Suomessa ennen kilpailukauden avausta. Hän kilpailee 29.1. Dubaissa puolimatkalla.
– Ihan tosi kivaa päästä jo kilpailemaan! hän intoilee.
Ennen huhtikuun Ironman-täysmatkaa on kuitenkin edessä myös paljon harjoituskilometrejä. Maaliskuussa Lehtonen leireilee jälleen 2-3 viikon jakson, mutta paikka on vielä auki.
– Pidän Gran Canariasta tosi paljon. Täällä on vaihtelevia reittejä ja paljon mäkiä. Ehkä liiankin paljon, olemme miettineet, valitsemmeko maaliskuulle vähän tasaisemman paikan.
– Outi Hytönen




