Juuso Haarala pyrkii kehittämään maksimivauhtiaan ja nauttii taas juoksuharjoittelusta
Juuso Haarala sai tänä kesänä itselleen tärkeän juoksuharjoittelun jälleen toivotusti ohjelmaan, ja asiat ovat menneet muutenkin suunnitellusti. Viime vuonna ensimmäinen maajoukkuekausi toi oppia, jonka pohjalta asioita on voitu tehdä paremmin tänä kesänä.
Juuso Haarala sai tänä kesänä itselleen tärkeän juoksuharjoittelun jälleen toivotusti ohjelmaan, ja asiat ovat menneet muutenkin suunnitellusti. Viime vuonna ensimmäinen maajoukkuekausi toi oppia, jonka pohjalta asioita on voitu tehdä paremmin tänä kesänä.
Haaralan viime kausi ei ollut tuloksellisesti odotettu, mutta koronakevään myötä katse kääntyi jo lopputalvesta kohti tulevaa. Rovaniemellä asuva Haarala rakensi pohjia uuteen harjoituskauteen hyvällä määrällisellä jaksolla huhtikuussa, jolloin hiihtokelejä riitti.
– Tuli aika paljon treenailtua. Kun Rovaniemellä oli hyvä porukka, teimme yhdessä vähän kovempiakin harjoituksia. Lisäksi kävimme toukokuun alussa vielä Kilpisjärvellä reilun viikon leirillä. Otin kaiken hyödyn irti keleistä. Seuraavaan treenikauteen oli helpompi lähteä, kun pohjat olivat paremmat, Haarala sanoo Kestävyysurheilu.fi:lle.
Keväällä Haarala satsasi monen muun tavoin voimaharjoitteluun selkeällä panostuksella, mutta hänellä tavoite oli erityinen: hän halusi elokuusta lähtien vaivanneen juoksijan polven tukiharjoituksilla sellaiseen kuntoon, että kunnon juoksuharjoittelu on taas mahdollista.
– Se tuotti tulosta. Heinäkuusta lähtien olen päässyt tekemään hyviä juoksuharjoituksia. Se on mahtava juttu, kun olin niin pitkään juoksematta. Oli yksi tärkeimmistä asioista, että pystyin saamaan jalan suorituskyvyn takaisin hyvälle tasolle.
Juoksu on ollut Haaralalle aina tärkeä harjoitusmuoto, joka on hänelle myös sopinut tosi hyvin.
– Minulle on iso juttu pystyä tekemään laadukkaita harjoituksia jalallakin, Haarala iloitsee tilanteestaan.
Kun polvi elokuusta lähtien vaivasi, Haarala kokee sen vaikuttaneen talveen oleellisesti. Hermotus ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, mikä teki hiihtämisestä tasapaksua:
– Missään vaiheessa ei ollut sellaista, että pystyn hiihtämään rennosti kovaa.
Muitakin tekijöitä viime talven tulosten taustalta löytyi. Kun hän oli ensimmäistä vuotta maajoukkueessa, harjoituskaudelta tuli oppia:
– Tänä vuonna pitää olla vieläkin fiksumpi leirien välillä. Opin, että leirille pitää oikeasti lähteä hyvin levänneenä, että niistä saa kaiken hyödyn irti. Peruslenkit tuli syksyllä tehtyä ehkä vähän liian kovaa.
Tulevalla kaudella Haaralan ajatukset ovat erityisesti sprintissä, jossa hän näkee kansainvälisesti mahdollisuutensa parhaimmiksi. Harjoittelua on tähdätty hieman sitä ajatellen:
– On pyritty, että saadaan maksimivauhtia vielä kehitettyä. Se on ollut aikaisempina vuosina minulla ongelma, että loppukirit ja maksimivauhti pitäisi saada vielä eteenpäin. Voimaharjoittelu on näyttänyt toimivan hyvin, Haarala sanoo testienkin perusteella.
Syksy sujuu kotiharjoittelun ja Vuokatissa tapahtuvan maajoukkueleirityksen ympärillä. Val Senalesiin Haarala olisi mieluusti lähtenyt, jos tilanne olisi toinen.
– Se vähän harmittaa. Nyt olisi ollut ekan kerran tarkoitus kokeilla, miten korkean paikan leiriin reagoi, aiempina vuosina Ramsaussa useamman kerran harjoitellut Haarala sanoo.
-Heidi Lehikoinen




